Ohjeita eläinten ruokintaan
1851

Koiviston kirkonkokousten pöytäkirjat ovat mielenkiintoisia historian kuvauksia sen ajan elämästä ja värikkäästä suomenkielestä.

Tässä yksi maaliskuun 16 päivänä 1851 tapahtuneesta kokouksesta. Sen alku ja ensimmäinen pykälä on ruotsiksi, samoin kolmas pykälä. Toinen pykälä alkaa ruotsiksi, mutta ohjeet eläinten ruokkimiseksi on suomeksi.

——————————————

Yhtenä vuonna kova puute elävien elatuksesta hälytti ihmisiä monessa paikassa meidän maassamme, ja taitaapa wielä tänäkin kevännä hälyttää, niin että se saattaisi olla hyödyllinen tietää, mitkä elatuksen aineet heinäin ja olkien puutteessa parhaaksi on nähty, ja miten karjaa niillä elätetään.

Pohjan puolella Suomen maata kasvaa paljon peuransammalia, jotka ovat ne kaikkeen parhaat hätäaineet lehmille ja joita kansakunta siellä jo on tottunut syksyllä keräämään, koska he ovat nähneet että lehmät niitä mieluisesti syövät ja myös hyvin niistä lypsävät. Waan eteläpuolella, jossa näitä wähemmin kasvaa ja joissa heitä ei ole syksystä hankittu, niiden päällen ei woi luottaa.

Mutta peuransammalten jälkeen, se paras elatuksen hätä aine on kuusenhavu. Moni on kuusen havuilla saanut karjansa kesään ja wielä nähnyt sen terveelliseksi karjalle. Yksi päälleluotettava isäntä kirjoittaa tästä seuraavalla tavalla:

1824 oli kova wuosi Savon maassa heinäin ja olkien puolesta. Minulla oli silloin 18 lypsylehmää, paitsi hevosia ja lampaita, yli talven elätettävänä. Syksystä alkain jo uusi elatuksen keino asetettiin heille, niin että kaksi kertaa päivässä annettin olkee, kerta hevoisen sontaa ja kerta potatia. Waan oljet alkoivat kuitenkin niin wähentymään, että minä päätin koitella elättää heitä kuusen havuilla. 2. päivänä Maaliskuuta 1825 minä tuotin kuorman havuja josta ne hienoimmat hakattiin kassarilla 4 eli 5 tuuman pituisiksi, ja livotettiin sammioon, johon sitten kaattiin waria (kuumaa) wettä. Seuraavana aamuna kerättiin ensiksi se weden päällä oleva sulanut pihka pois, otettiin pinellä astioilla havut sammiosta, sekoitettiin suolawedellä ja otrajauhoilla ja tarittiin lehmille, mutta ei yksikään maistanut. Minä kielsin antamasta heille muuta ruokaa. Päivä kulu jo iltapuoleen, eläinten huuto pusersi jo katkeria kyyneliä karja piian silmistä, ja emäntä alkoi joutavaksi kahtoo koko koetusta, kun sanoma tuli että hauvet (haudutetut havut) kelpasi lehmille. Siitä nousi ilo.

Nyt annettiin kerta päivässä olkia, kerta havuja, kerta hevoisen sontaa ja kerta potaatia. Mutta mutta kuukauden perästä loppu oljet tykkänään. Sitten annettiin aamusta havuja suolaveden kanssa, eineeksi havuja otrajauhon kanssa, murkinoiksi hevoisen sontaa, iltapuoleen potaatia ja yöksi havuja otrajauhon kanssa. Sillä tavalla annettiin päivässä 18 lehmälle, 1. kuorma havuja, 4 korttelia suolaa, 2. kappaa otrajauhoja ka 8 kappaa potaatia. Lehmät saivat kauniin karvan, tulivat lihavana ja terveenä kesään, eikä tavattu sinä kesänä punataudista, joka ennen vuosittain tappo lehmiä meidän paikoilla. Jos alusta pannaan wähän silppua havujen sekaan niin lehmät syövät niitä mieluisemmin.

Hevoiset totuivat wielä pikemmin kuin lehmät havuun, eikä sitä tarvitse heille hautoo, jos se wanhoista puista otetaan, ne nuoret puut ovat pihkaisemmat, ja sentähden pihka warilla wedellä on poistettava.

Allekirjoitukset ja puumerkit:

Herman Sirén, Markus Peusa, kuudennusmies kirkolta, Matti Hietanen, tarkastaja Humaljoelta, Jonas Luuka, talonpoika Eistilästä, Johan Soini, talonpoika Koivistolta, Christian Pulli, kuudennusmies Saarenpäästä, Josef Putus, lukkari.

 

Tässä linkkejä muille lehden jutuille.
Perinne käsitöitä, 2000
Murrejuttuja, 2000
Jouluaatto, Martta Räisänen muistelee, 2001
Seikkailu Ruontin saarella, Hilma Heino muistelee, 2001
Eräs kalajuttu Alvatissa, Hilma Heino muistelee, 2001
Aitini, Vilho Kaukiainen muistelee, 2001
Kotisaareni, Vilho Kaukiainen muistelee, 2001

Koivistolaisii Koivunlehtii

Takaisin alkuun Reveno al komenco
Koiviston Keskusivulle --- Al la centra paøo de Koivisto
Pääsivulle --- La æefa paøo