Martta muistelee

Koivistolaisii Koivulehtii 2004

Taavetti-eno
Mummon veli

  Minun ensimmäiset muistoni enosta, ovat ne kesäiset kirkossa käymiset. Istuin veneen tohassa (kokassa) enon takana ja kirkossa enon sylissä miesten parvella. Muistan monia mukavia tapahtumia.
   Perunan istutus oli joka kevät, eno hoiteli hevosta ja auraa ja me pistettiin siemenperunat vakoon.
   Muistan sellaisen uuden vuoden aaton kun eno välttäsi (kynsi) nurmikkoa riihen luona. Minä hain lähteeltä vettä lypsyämpärillä, se oli kevyempää tekoa ja oli kevyempi kantaa. Eno antoi hevosen levähtää ja alkoi kertoa: ettei hän muista tällaista talvea eläneensä. Se oli se talvi kun ei päässyt talvikalastukseen ollenkaan ja se tuntui jokaisen taloudessa.
   Opettaja Tyyne Urpo perusti opintokerhon (Saariston koulussa) ja koulu järjesti Kalevalan päivänä juhlan, jossa haastateltiin vanhoja ihmisiä. Sisareni taisi siellä haastatella enoa.
   Hevosmiehenä hän alkoi hevosista. Kun taloon ostettiin hevonen, niin talon emäntä syötti sille leivänpaloja hameensa helmasta, ettei hevonen vierastaisi, vaan kotiutuisi.
   Enolla oli tapana seistä hevosen kärryillä ja pidellä ohjaksilla tasapainoa, huonoilla teillä se vaati taitoa.
   Se oli myös hänen kohtalonsa. Ei tiedetä mitä tapahtui, hänet löydettiin kärrien luota. Eno eli 2-3 päivää ja sitten tuli loppu, noin 80-vuoden ikäisenä. 
    Nuoruudessa hän oli purjelaivan kapteeni ja kulki laivalla etupäässä Pietarin reitillä. Hän opetti merimiehiksi sisarensa pojat, isäni ja setäni. Enolla oli paljon ystäviä Pietarissa, puhui venäjää ja aika kului mukavasti ystävien seurassa ja hoiti samalla liikeasioita.
    Sitten tuli aikanaan sukupolven vaihdos ja enosta hevosmies suureen perheeseen. Hän yritti elää sovussa vaimonsa, sisarensa, kolmen talossa asuvan miniän ja niiden lasten kanssa. Hänellä ei ollut omia lapsia.


    Tässä pieni tarina jota muisteltiin. Talossa oli koira, (kutsuttiin Koiraksi) johon jostain syystä naiset olivat kyllästyneet ja annettiin ymmärtää, että se oli lopetettava ja se oli enon tehtävä.
    Yhtenä aamuna eno otti kirveen olallensa, Koiran mukaansa ja lähti sanomatta kellekään mitään. Lapset katsoivat ikkunasta hänen menoa ja kuiskivat keskenään, tappaako se sen koiran. Miniät syyttelivät toisiaan: sinähän se motkotit Koirasta ja toinen vastasi: niin sinäkin. Täti, enon vaimo, piti tiukasti suunsa kiinni, ei puhunut mitään. Kun alkoi olla jo iltapäivä käsissä, koira tuli kotiin väsyneen oloisena. Täti komensi lapsia: antakaa Koiralle vettä ja ruokaa, näettehän kuinka väsynyt se on. Lapset tekivät sen ilomielin.
    Lopulta tuli enokin ja Koira hyppi iloissaan teloittajaansa vasten, enokin oli liikuttunut. Laitettiin enolle syömistä pöytään, eikä kukaan koskaan kysynyt mitä sillä reissulla tapahtui. Koko talossa oli käynyt jonkinlainen ”ylösnuoleminen”.

Koira eli vielä monta vuotta sen jälkeen.


Tässä linkki lehden etusivulle.
Koivistolaisii Koivunlehtii
Martta muistelee eka sivulle

Takaisin alkuun Reveno al komenco <<>> Takaisin pääsivulle Al la æefa paøo
Koiviston Keskusivulle --- Al la centra paøo de Koivisto