Martta Räisänen muistelee

Nielurisat 

Minusta kaksi vuotta vanhempi sisareni Elli oli sairastunut. Oli kova kuume ja kurkku kipeä. Muistaakseni siihen aikaan oli liikkeellä kurkkumätää ja siinä pelossa Elli vietiin lääkäriin. Tuloksena lääkäriltä oli lappu joka määräsi nielurisat leikattavaksi Viipurin läänin sairaalassa.
    Mitkä ne nyt sellaiset risat on että oikein leikata pitää? Otettiin öljylamppu pöydälle lusikanvarren avulla ja katsottiin suuhun. Ellin kohdalla todettiin että on aikamoiset muhkurat. Sitten oli minun vuoroni, päiviteltiin että on vielä isommat, eikä ole edes kipeä Onneksi muilla minua nuoremmilla sisaruksilla ei ollut mitään näkyvää.
    Niin päätettiin että minun pitää lähteä Ellin mukana, siinä se menee samalla, eikä tarvitse kahta reissua tehdä. Minä olin innoissani lähtemään. En muista oliko lapussa päivämäärää, mutta aika pian lähdettiin. Meidät vietiin hevosella jään yli Koiviston asemalle ja siitä sitten vain junaan.
    Elli hoiti raha-asiat kun oli vanhempi, mutta muistan että mukana oli 500 markan seteli. Se oli siihen aikaan iso raha.
    Tultiin sairaalaan ja etsitettiin lääkäriltä saama lappu, sehän oli vain Ellille. Siinä melkein itku tuli kun yritettiin selittää miten kotona oli tutkittu. Ne vähän hymyilivät meille, lääkärit neuvottelivat keskenään ja niin rupesivat tutkimaan minua. ”No leikataan molemmat”, sanoivat.
    Meidät vietiin huoneeseen, siellä oli kaikki niin valkoista että pelotti. Hoitajat olivat kauniita, niillä oli siinä myssyssä rusettikin. Meitä kehotettiin ystävällisesti lepäämään kun on pitkä matka tultu. Kapusimme sänkyyn, se oli minusta niin korkea että hyvä kun sinne pääsin. Taidettiin nukahtaa kun hoitaja tuli hakemaan leikkaukseen. Sitä vartenhan tänne tultiin.
    Eihän se leikkaus miellyttävä kokemus ollut, mutta selvittiin ja päästiin huoneeseen kurkku kipeänä. Yö meni jotenkin ja aamulla oli kurkku vielä kipeämpi kuin eilen.
    Puolenpäivän jälkeen sanottiin että voitte lähteä kotiin. Käykää ensin maksamassa leikkauksesta. Eihän se saamamme raha riittänyt, yritettiin jälleen selittää että lähetetään perästäpäin. Tuli taas lääkäri siihen ja viittasi kädellään että olkoon, ei tarvitse puuttuvaa satasta lähettää.
    Niin me tultiin junalla samaa reittiä takaisin Koivistolle. Asemalta piti kävellä viisi kilometriä Eistilään. Päivällä aurinko oli sulattanut jäätien ja illalla se oli jäätynyt, niin rikkoutuvat jäät suorastaan helisivät jaloissa tullessamme kotiin. Väsyneitä ja nälkäisiä oltiin molemmat, jotain mustikkasoppaa muistan saaneeni kipeästä kurkusta alas. Elli oli kuumeessa ja meni nukkumaan heti.

Martta muistelee eka sivulle
Takaisin pääsivulle
Al la æefa paøo