Korvatunturin vaellus heinäkuussa ja aurinkoisia päiviä Piilopirtillä elokuussa
     
 
     
Vielä 100 km Kemihaaraan, vaellusreitin alkuun   Mönkijöille tehdyt pitkospuut halkaisivat suoaavan
     
 
     
Fina ja Eevi vaativat tauoilla omat namit   Fina etsii sopivaa oksaa
     
 
     
Joulupukin paja häämöttää Korvatunturin rinteessä!   Rauhanpaalu Korvatunturin murustassa
     
 
     
Kätevä penkki taukopaikalla   Tällä suolla ei ollut pitkospuita
     
 
     
Juomatauko   20 km:n jälkeen uni maistui autiokämpän laverilla
     

Leppoisia päiviä Piilopirtin pihapiirissä
     
 
     
Tänä kesänä Piilopirtin kesäohjelma oli niin tiivis että perinteinen tunturivaellus piti kutistaa kolmeksi päiväksi. Lähdimme mukamas lähelle, naapuripitäjään Savukoskelle. Matkaa kertyi silti, sillä matkasimme ensin 100 km hyväkuntoista asfalttitietä ja sitten vielä 150 km kapeaa hiekkatietä Kemihaaraan. Taas avartui maailmankuva, sillä niin asumatonta ja syrjäistä Suomenmaan kolkkaa emme vielä olleet nähneet. Kun lausuimme ajatuksen ääneen, Kemihaaran isäntä sanoi, että syrjäisyys riippuu siitä, mistä päin asiaa katsoo.  

Päätimme jättää teltan autoon, koska matkan varrella oli hyväkuntoinen autiotupa saunoineen. Pieni riski yöpymisen suhteen oli se, että jos joku autiotupaan saapuva ei halua koiria sisälle, toivetta pitää totella. Ensimmäisen yön saimme pitää tuvan vain itsellämme, mutta seuraavana yönä sinne majoittui toinen pariskunta. Onneksi he eivät häätäneet koiria ulos, vaan Eevi ja Fina saivat nukkua laverilla kainalossamme. Ne eivät vieraista piitanneet, eivät haukkuneet eivätkä hyppineet.

 Korvatunturille vei helppokulkuinen polku, soiden yli oli rakennettu leveät pitkospuut, jotta myös poromiesten mönkijät pääsevät huristelemaan maastossa. Reitin extreme-osuus saatiin, kun päätimme oikaista talvireittiä pitkin. Parin kilometrin levyisen suon ylitys suoritettiin paljain jaloin, polvia myöten hetteissä kahlaten. Positiivisesti ajatellen siinä saatiin samalla jaloille turvehoito ja melkoinen kuntosuoritus.
     
Piilopirtillä kävi kova vilske, kun saimme vieraaksi niin poikien perheet kuin tuttavapariskunnan Ruotsista. Eivät kaikki sentään samaan aikaan mökille ahtautuneet. Aurinko paistoi, Kemijärvi näytti parhaat puolensa, marjoja löytyi metsästä ja kalaa nousi järvestä. Uskalsimme lähteä myös pitkille veneretkille Ailangan hiekkarannoille. Rivieralla hiekka poltti jalkapohjia kuin olisimme olleet etelän rannoilla.