___________________________________________
1 kesäkuuta 2000
TRIS Oy on kehittänyt uuden TRIZ-peruskurssin. Kurssin piirteitä:
1 Keskitytään muutamiin peruskäsitteisiin, kuten ristiriita, resurssit ja ideaaliratkaisu,
pitkien työohjeiden ja "algoritmien" sijasta
2 Keskittyminen peruskäsitteisiin merkitsee samalla teorian painottamista.
Vastaavasti vähemmälle huomiolle on jätetty valmiiden ratkaisumallien kokoelmat,
kuten standardit ja 40 periaatetta. Hyvä teoria on käytännöllisintä ja taloudellisinta.
3 Käsitteiden, teorian ja ajatusmallien hallinta on asetettu TRIZ-pohjaisten
tietokoneohjelmien edelle siten, että tietokonetukeen ei peruskurssin aikana mennä
vielä lainkaan. TRIZin ydinkäsitteiden hallinnasta on myös ohjelmien käytössä enemmän
hyötyä kuin "nappulatekniikasta", joka usein on opittavissa ilman koulutustakin.
4 Kurssi perustustuu sisällöltään TRIZiin ja opetuksellisesti kognitiivisen psykologian
oppimisteoriaan. Didaktisella suunnittelulla varmistetaan oppiminen.
Kurssin opettaja - Kalevi Rantanen, TRIS Oy.
___________________________________________
30 joulukuuta 1999
Invention Machine Corporation
on julkistanut Knowledgist-ohjelmatuotteen. Knowledgist on henkilökohtainen
työkalu, joka lukee ja ymmärtää sähköisiä dokumentteja ja siten nopeuttaa
informaation analyysiä.
___________________________________________
10 lokakuuta 1999
Invention Machine Corporation
on julkistanut CoBrainin. CoBrain hakee,
prosessoi semanttisesti ja järjestää tietoja erilaisista elektronisista
lähteistä. Se etsii kaikki relevantit ja vain relevantit dokumentit.
____________________________________________________________
10 lokakuuta 1999
TRIZ Journalin viimeisten numeroiden sisältöä:
- Zinovy Royzen. Tool, Object, Product (TOP) Function Analysis
- Darrell Mann. Case Studies in TRIZ: Child Safety Stairgate
- Toru Nakagawa. Report of A Personal TRIP to TRIZ Mother Countries
____________________________________________________________
6 elokuuta 1999
Invention Machine Corporation järjestää Münchenissa 10.-12. lokakuuta
TechOp-timizerin eurooppalaisten käyttäjien tapaamisen. Kokous on
tarkoitettu kaikille, jotka haluavat ratkaista teknisiä ongelmia,
kehittää uusia tuotteita tai synnyttää patentoitavia uutuuksia.
Tilaisuus on hyödyllinen myös yrityksille, jotka hyödyntävät
'manuaalista' TRIZiä ilman tietokonetukea (TechOptimizer,
Knowledge-Based Innovation). Samalla julkistetaan uusin
TechOptimizer versio 4 ja kuullaan IMC:n visioista ja uusista
tuotteista.
Viime vuonna kokouksessa esiteltiin mm. Siemensin, Hiltin,
LG Electronicsin ja MGI Goutierin kokemuksia. Osallistujia
oli yli 100, tärkeimmistä Euroopan maista sekä mm. Intiasta,
Etelä-Koreasta ja USAsta.
Lisätietoja:
- Invention Machine Europe
- TRIS OY:
kalevi.rantanen@kolumbus.fi
____________________________________________________________
21 kesäkuuta 1999
Unilever ottaa käyttöön oli 200 TechOptimizer-lisenssiä. TechOptimizer on
Invention Machine Corporationin ohjelmistotuote innovatiivista suunnittelua
varten.
____________________________________________________________
6 kesäkuuta 1999
TRIZ Journalin
viimeisten numeroiden sisältöä:
- Darrell Mann. Case Studies in TRIZ: A Re-Usable, Self-Locking Nut
- Ellen Domb et al. The Seventy-Six Standard Solutions: How They Relate
to the 40 Principles of Inventive Problem Solving
- Jacob Skir. Gold Recovering and Biological Effect
- Severine Gahide. Smart Garment For Firefighters
____________________________________________________________
12 maaliskuuta 1999
TRIZ Journalin
maaliskuun numeron sisältöä:
- James Kowalick. What´s Next after TRIZ?
- Gernot Mueller. Next-Generation Product Breakthroughs In The Medical-Devices
Disposable Shaving Systems, And Cosmetic Industries
- Boris Zlotin, Alla Zusman. ARIZ on the Move
____________________________________________________________
21 helmikuuta 1999
TRIZ Journalin
helmikuun numeron sisältöä. Caseja: helikopterin moottorin ilmanpuhdistin,
TRIZ ja Taguchi viinitarhan kehittämisessä, TRIZin soveltaminen uusien
materiaalien kehittämiseen. Muuta: Michael S. Slocumin kokemuksia TRIZistä.
___________________________________________
19 helmikuuta 1999
Invention Machine Corporation järjestää kuukausittain internet-keskusteluja
(IMC Forum) aiheista "Computer-Aided Innovation" ja "Knowledge-Based Innovation".
Seuraavien keskustelujen päivämäärät:
Tiistaina 2 maaliskuuta 1999
Tiistaina 6 huhtikuuta 1999
Tiistaina 4 toukokuuta 1999
Tiistaina 1 kesäkuuta 1999
Tiistaina 6 heinäkuuta 1999
Keskustelu alkaa klo 12:00 Bostonin aikaa (EST USA:ssa)
Helmikuun foorumin pääaihe oli "Knowledge-Based Innovation".
Aikaisempien foorumien pöytäkirjat samoin kuin ohjeet osallistumista varten
ovat saatavissa IMC:n web-sivulta. Ks.
IMC Forum
___________________________________________
15 helmikuuta 1999
Dassault Systèmes S.A., johtava CAD/CAM/CAE/PDM II - ohjelmien
valmistaja, investoi useita miljoonia dollareita Invention
Machine Corporationiin. Yksityiskohtainen informaatio
IMC:n kotisivulla.
___________________________________________
21 tammikuuta 1999
N.V. Bekaert S.A., belgialainen teräslankoja ja -vaijereita
tuottava yritys, hyödyntää Invention Machine Corporationin (IMC)
TechOptimizer-ohjelmia laajasti tutkimus- ja kehitystyössään.
Yhtiön varapääjohtaja (Corporate Vice President) Paul Denecker sanoo:
"We believe that the metal working industry will establish
its competitive edge through innovation in value-added products and
innovative processes and we need to use the best tools
to achieve our goals."
___________________________________________
21 tammikuuta 1999
TRIZ Journalin tammikuun numeron sisältöä. Caseja: fluorisointi
ja eräs tukilaite, avaruussukkulaluokan pääkone
Muuta: vastalääkettä psykologiseen inertiaan, tekniikan
kehityksen ohjaaminen (TRIZ Technology Forecasting)
___________________________________________
7 joulukuuta 1998
TRIZ Journalin
joulukuun numero on ilmestynyt. Aiheita: Ristiriidat ja innova-
tiiviset periaatteet polkupyörän satulan kehittämisessä, TRIZin soveltaminen
maataloudessa, teknisen systeemin kehityskäyrät.
___________________________________________
23 marraskuuta 1998
IMC Forum 1 joulukuuta 1998
Invention Machine Corporation organisoi kuukausittain käyttäjien
foorumeja sähköpostikeskustelun muodossa. Nina McIntyre IMC:stä
vastaa kaikkiin mahdollisiin kysymyksiin kahden tunnin session
aikana. Seuraava sessio on 1 joulukuuta klo 19 Suomen aikaa.
(klo 12 Bostonin aikaa).
Foorumin osoite:
IMC Forum
__________________________
22 marraskuuta 1998
Minskissä ilmestyvä Web-sivu
Shkola TRIZ
(venäjänkielinen) on
päivitetty. Uutta materiaalia mm. luovan toiminnan
strategiasta ja ekologisista ongelmista
__________________________
21 marraskuuta 1998
TRIZ Journalin
marraskuun numero on ilmestynyt. Numero sisältää
sovellusesimerkkejä tietokoneen kovalevyn luotettavuudesta
ja laippaliitoksen parantamisesta, sekä toisen osan
Altshullerin elämää ja työtä käsittelevistä kommenteista.
__________________________
3 lokakuuta 1998
TRIZ Journalin
lokakuun numero on ilmestynyt. Aiheita:
Genrich Altshullerin muistolle, TRIZ-tiimit, TRIZ
korkeakouluopetuksessa, luovan toiminnan
strategia
__________________________
25 syyskuuta 1998
Genrih S. Altshuller - in memoriam
Tänään saapui suruviesti, joka kertoi, että TRIZ:in perustaja
Genrich S. Altshuller on kuollut eilen, torstaina
24 syyskuuta 1998. Altshuller oli syntynyt v. 1926. Hän ryhtyi
1940-luvulla kehittämään luovan ajattelun metodia, jolle hän
myöhemmin antoi nimen TRIZ. Alkaen 1980-luvulta hän
tutki ja kehitti luovan toiminnan strategiaa, eli menetelmiä
ideoiden toteuttamiseksi.
__________________________
17 syyskuuta 1998
Minskissä ilmestyvä Web-sivu
Shkola TRIZ
(venäjänkielinen) on
päivitetty. Uutta materiaalia mm. Salamatovin kirja teknisen
systeemin kehityslaeista.
__________________________
17 syyskuuta 1998
TechOptimizer: Tuloksia (Invention Machine Newsletter,
European Edition September 98)
"A maker of fibreglass-impregnated roofing shingles used
our software to analyse his 66-step process, which is both
well defined and "relatively" efficient, based on existing
methods used in his industry. Our analysis showed that 49%
(or 32 steps) of his process was either UNNECESSARY OR
HARMFUL. Most of the concepts TOPE generated to solve his
problems came from the textile industry, as well as some from
submarine propeller design... An intriguing solution showed him how
to extrude fibreglass WITHOUT AN EXTRUDER..."
__________________________
3 syyskuuta 1998
TRIZ tulee olemaan yhtenä aiheena Maailman laatupäivän
päätilaisuudessa Helsingissä 12.11.98 (SAS Radisson
Royal). Amerikkalainen TRIZ-ekspertti Ellen Domb
luennoi päätilaisuudessa to 12.11. Pe 13.11 on workshop,
jonka vetävät Ellen Domb ja Kalevi Rantanen.
Lisätietoja:
- TRIS OY:
kalevi.rantanen@kolumbus.fi
- Laatukeskus
__________________________
1 syyskuuta 1998
TRIZ Journalin
syyskuun numero on ilmestynyt. Aiheita:
Efektit, TRIZ:in hyödyntäminen DelCor
Interactives Internationalissa, harjoitus-
tehtävä "Tiny Car", jne.
__________________________
1 syyskuuta 1998
Pentti Söderlinin artikkeli TRIZ:istä: "Innovaatiotekniikan
viimeiset oivallukset - originaattorit Venäjältä!", on
ilmestynyt Yritystalouden numerossa 4/98
__________________________
22 elokuuta 1998
Invention Machine: käyttäjien konferenssi
Invention Machine SW User Group Conference
Muenchen, 4-6 lokakuuta 1998
Lisätietoja:
-
kalevi.rantanen@kolumbus.fi
-
Invention Machine Europe
__________________________
22 elokuuta 1998
Invention Machine Corporationin uusi tietokoneohjelmisto
TechOptimizer Professional Edition 3.0 (TOPE) on saatavissa.
Lisätietoja:
-
kalevi.rantanen@kolumbus.fi
-
Invention Machine Corporation: TechOptimizer
__________________________
TRIZ-sivulle (kotisivulle)
Sisällysluettelo