|
Värikuvat ja teksti: Hannu Asikainen |
Kaltimon vanha kanava
Kaltimon kanava on rakennettu Pielisjoen kanavoinnin yhteydessä ja otettiin käyttöön kesällä 1879. Kanavan rakennustyö oli alkanut vuonna 1876. Kanavan pituus on nykyään noin kilometri mutta alkuperäinen kanavauoma erotettiin koskista noin 2,5 kilometriä pitkällä maapenkereellä. Kaltimon kanavasulut rakennettiin alun perin kivisuluiksi. Kaltimon sulku oli Pielisjoen ainut kaksikammioinen sulku. Sulut olivat porttien väliltä pituudeltaan 35,6 metriä ja niiden leveys kapeimmasta kohdasta 7,9 ja 7,7 metriä.
Kanavalla on kanavankaitsijan rakennus ulkorakennuksineen. Sulun vieressä on venelaituri. Kanavan läpi voi kulkea veneellä sillä sulkuportit on poistettu. Kanavan yli on rakennettu silta, jonka alituskorkeus on 2 metriä. Samankorkuinen silta on kanavan yläpäässä. Nykyinen väylä kulkee jokea pitkin. Kaltimon voimalaitoksen yhteyteen rakennettu sulku on korvannut vanhan Kaltimon kanavan. Kanavalle johtaa kardinaaliviitoin merkitty väylä alajuoksulta. Kanavan yläpään sillan pielessä olevalta betonilaiturilta on lyhyt matka Enon palvelupisteisiin. Kanavan alue on kunnan omistuksessa. Kanavarantaa käyttää kunta omiin tilaisuuksiinsa. Taloa vuokrataan myös ulkopuolisille. Katso myös: Tehtaan kanava
|