Utran kanava

Utran kanava on rakennettu Pielisjoen kanavoinnin yhteydessä  1874 - 1879. Se oli otettu väliaikaiseen käyttöön jo kesällä 1875 ennen kuin heinäkuun alussa 1879 suoritettiin koko Pielisjoen kattavan kanavajakson ( 9 kanavaa ) avajaiset.

Kanava rakennettiin aluksi puusuluksi mutta muutettiin vuonna 1902 kivisuluksi. Kanava uusittiin vuosina 1948 - 1951 entistä väljemmäksi nippu-uittoa varten. Kanavan pituus on noin puoli kilometriä, josta sulun osuus lähes 200 metriä. Kanavan alapäässä on sulun valvontatorni. Kanavan yli kulkeva rautasilta voitiin tarvittaessa vetää syrjään.

Kanavalla on erillinen kanavankaitsijan asuinrakennus.

Utran kanavan alue kuuluu Joensuun kaupungin suojeltavissa kohteissa I luokan ympäristökohteisiin.

Kanava-alueella sijaitsee Merenkulkulaitoksen viittatehdas.

Kanava jäi tarpeettomaksi kun Utransaaren ja Putaansaaren välinen uoma valmistui ja Utran kosket jäivät lähes kuivilleen.

 

 

Linkki: Utran kanava

 

Kuvat ja teksti: Hannu Asikainen