|
Tammikuu 2008 |
| Vuosi on jo
vaihtunut, ja tässä hieman yhteenvetoa kuluneen edellisen vuoden
tapahtumista. Helmikuun lopussa syntyi E-pentue yhdistelmästä
Field Of Dreams Cosa Nostra x Entice Butterfly. Mielenkiintoinen
yhdistelmä, ja odotamme mielenkiinnolla että nämä pennut ovat
aikuisia! Kiitos Sahlmanin perheelle tästä mahdollisuudesta!
Alkuvuoden puolella kävimme Ruotsissa hakemassa pennun, tällä
kertaa mukaan lähti pitkäkarvainen mäyräkoiranarttu Örnbergets
Viktoria eli Rosa. Rosa on aloitellut jo näyttelyuraansa varsin
lupaavasti (pentuluokista 4 x ROP-pentu, sekä virallisista
näyttelyistä FINJV'07, V'07, PMJV'07), ja luonteeltaan hän on
mitä mainion ja kiltein.
Näyttelyrintamalla oli kohtuullisen hiljaista. Bono sai
puuttuvat sertinsä kesän aikana, ja nyt pidämme taukoa
näytelmistä. Luna käväisi kehässä 5 kertaa, tuloksena 3 x PN2 ja
2 x PN3. Mäntän Club Showssa mukana oli Aatu (E Dictate N'Run),
joka oli ensimmäistä kertaa esillä. Aatu voitti noviisiluokan ja
valittiin lopulta Parhaaksi Noviisiksi!
E-pennuista muutama ehti kehiin; Eevert (E Evergreen) oli
kahdesti VSP-pentu, Lyyli (E Enigma) ROP-pentu, ja Manta (E
Esmeralda) ja Riikka hakivat tärkeää kokemusta tulevia koitoksia
varten.
Nähdään taas!
|
|
16.12. Tukholma KV - Pohjoismaiden Voittaja 2007 |
| Tukholmassa Rosan
matkaseurana mukana oli Bono, joka meni pääasiassa moikkaamaan
isänsä kasvattajaa ja pyörähtämään siinä sivussa myös kehässä.
Pelkästään avoimia uroksia oli ilmoitettu 30, ja vain muutama
sai ERIn. Bonolle EH, ja se siitä.
Rosa oli toista kertaa virallisessa näyttelyssä, ja
kotiintuliaisina jo kolmas titteli viikon sisällä, Pohjoismaiden
JunioriVoittaja 2007 titteli! Lisäksi pikkulikka sijoittui
viidenneksi PN-kilpailussa! Tuomarina Eeva Rautala.
|
|
9.12. Helsinki KV - Voittaja 2007 |
| Settereillä tuomarina tiukka
ruotsalainen, Martin Johansson. Bonolle hienosti avo ERI, Milla
(E Butterfly) avo EH ja Manta (E Esmeralda) jun EH.
Mäyräkoirien tuomarina oli latvialainen Ligita Zake. Rosa
esiintyi ensimmäistä kertaa virallisessa luokassa, eikä paljoa
hienommin ura olisi voinut alkaa: juniorinarttujen voitto ja
JunioriVoittaja 2007 titteli! Ikään kuin tämä ei olisi ollut
riittävästi, Rosa voitti lisäksi Paras Narttu-kilpailun, sai
ensimmäinen sertinsä ja vielä Voittaja 2007 tittelin!!!! Ikää
pikkuneidillä on pian 11 kk. Rosan esitti upeasti Jill Rhodin,
tack så mycket Jill! Pk mäyräkoiria näyttelyyn ilmoitettu 67 (+3
pentua).
 |
|
21.10. Turku pentunäyttely |
| Entice Evergreen eli
Eevert VSP-pentu. Tuomarina Riitta Lahtovaara. |
|
7.10. Oulu KV |
Oulun KV:ssä aloitti uransa Lyyli (E Enigma). Tulos upeasti PEN1 KP ja ROP-pentu upealla arvostelulla! Tuomarina Arja Koskelo. Onnea Taija ja Lyyli!
|
|
22.9. Eckerö KV |
Bono ja Justus molemmat avoimessa luokassa, molemmille
ERIt. Luna huonosta turkista huolimatta val ERI1 PN2
vara-CACIB. Bonon esitti Kickie Boman, kiitos Kickie! Myös Rosa-mäyräkoira oli mukana, ja tuloksena PEN1 KP ja
ROP-pentu. Rosan esitti Jill Rhodin, kiitos! Tuomarina settereillä Paul
Scanlon, ja pk mäyräkoirilla Monica Blaha.
Rosan sivulle lisätty uusi kuva.
|
|
3.9. Pentuja! sivua päivitetty. |
|
|
|
2.9. Vantaa Let's Go |
Bonolle ja Justukselle avoimesta luokasta EHt, Luna val ERI1 PN2. Bonon esitti jälleen Vilja Vehkaoja (kennel Red
Rhythm'S), ja Lunan Greete Ani. Molemmille valtavat kiitokset! Kävimme mäyräkoira Rosan kanssa myös kehässä, ja tuloksena PEN1 KP
ROP-pentu. Tuomarina settereillä Bo Wallin, Ruotsi ja mäyräkoirilla Markku Mähönen.
|
|
26.8. Tervakosti KV |
Mukana mäyräkoira Rosa. Tulos PEN1 KP ja
ROP-pentu. Tuomarina Kristiina Ahlberg.
Bono ja Luna oli myös ilmoitettu Tervakoskelle, mutta päätin jättää ne pois ja matkasinkin lauantaiksi Ruotsinmaalle Tervakosken sijasta... Jotain kivaa löytyi, ja tässä tuliaisiksi kuvat upeasta B-pentueemme isästä, 9,5 vuotiaasta Balintyne's Wild About Harrystä,
"JumJum".
|
|
11.-12.8. Joensuu KR & KV |
Sunnuntain KV-näyttely, tuomarina Laurent
Pichard. Bono avo ERI ja Luna val ERI1 PN3.
Lauantai KR-näyttely, tuomarina Joao De Paula Bessa. Bono avo ERI ja Luna val ERI1 PN2.
|
|
5.8. Turku KR & Helsinki pentunäyttely |
Turun ja Helsingin näyttelyt ohi.
Bono oli esillä Turussa, ja tuloksena hienosti avo ERI3 ja PU3! Tuomarina Eeva Rautala. Suuret kiitokset Outi Bonon esittämisestä!
Pentunäyttelyssä Tuomarinkartanolla oli setteripennuista Eevert (E Evergreen) ja Elvi (E Ex Visu Amor), sekä mäyräkoira Rosa. Eevert aloitti uransa upeasti ollen VSP-pentu hienolla arvostelulla! Elvi sijoittui luokassaan neljänneksi myöskin hienolla arvostelulla. Tuomarina oli Rune Fagerström. Onnea vielä Riitta ja Janne! |

VSP Entice Evergreen ja ROP Clever Sett Deep Cherry
|
|

Entice Evergreen |

Entice Evergreen |
|

Entice Evergreen |

Entice Ex Visu Amor |
|

Sisko ja sen veli, E Ex Visu Amor ja E Evergreen |

Sisko ja sen veli, E Ex Visu Amor ja E Evergreen |
Rosa aloitti uransa myös tässä näyttelyssä. Se oli ainoa pitkäkarvainen normaalikokoinen mäyräkoira koko näyttelyssä, ja se sai myös hienon arvostelun kera KP:n, ja oli siis ROP-pentu. Ryhmäkilpailussa Rosa oli vielä upeasti RYP2!
|
|
 |
 |
|
|
28.-29.7. Vantaa
Super Summer Show & Pori KV |
Viikonlopun näytelmät ohi. Ja olipahan mielenkiintoinen viikonloppu!
Sunnuntaina matkasimme sitten Vantaalle Super Summer
Showhun, ja tulos ei olisi voinut olla juurikaan päinvastaisempi kuin lauantaina! Vilja (kennel Red
Rhythm's) teki upeaa työtä Bonon kanssa luotsaten sen ensin avoimen luokan voittoon ja siitä edelleen parhaaksi urokseksi! Tuloksena siis avo ERI1 PU1 serti ja
VSP! Aivan upeata! Miljoonat kiitokset vielä Vilja!
Aatu (E Dictate N'Run) oli ensimmäistä kertaa esillä virallisessa näyttelyssä, ja sille myös hieno tulos nuortenluokasta ERI2. Tuomarina oli Hilda Parkinson, Iso-Britannia.
Bonon arvostelu: Beautiful head, super neck and shoulder. Good
bone, legs and feet. Good turn of stifle. Deep chest. Excellent coat and
condition. Moved with great style. |

ROP Gwaihir's Ballymena VSP Entice Celtic Legend |
Bono oli lauantaina ensimmäistä kertaa isojen poikien luokassa Porin
KV-näyttelyssä. Viime hetken tuomarimuutoksesta johtuen tuomarina oli Refet
Hadzic, Bosnia-Herzegovina. Tällä kertaa Bonossa ei tainnut olla tuomarin mielestä muuta hyvää kuin pää ja purenta, ja tuloksena H. :)
|
|
11.7. Repe täyttää tänään 15 vuotta! Onnea vanha herra! |
|

|
|
30.6. Tuusula KR |
Bono viimeistä kertaa nuortenluokassa, tulos NUO ERI2. Tuomarina Freda Marshall,
I-B. Kiitos Anu Bonon esittämisestä!
|
|
17.6. Kotka KR |
Bono NUO ERI1 erinomaisella arvostelulla. Tuomarina Petru
Muntean, Romania. Kiitos Vilja Bonon esittämisestä!
|
|
16.6. Club Show,
Mänttä |
Mukana tällä kertaa Bono ja Aatu (E Dictate
N'Run). Bono sai hienon arvostelun mutta ei sijoittunut. Aatu taas oli elämänsä ensimmäistä kertaa kehässä esiintyen noviisiluokassa varsin riehakkaasti. Aatu voitti noviisiluokan, ja valittiin myös parhaaksi noviisiksi! Niinpä Parhaan Noviisin Happy Heroes -kiertopalkintolautanen matkasi Aatun mukana Helsinkiin. Urokset arvosteli Rachel Shaw-Rainey ja parhaan noviisin valitsi narttujen tuomari Tony
Rainey.
|
|
|
|
10.6.
Jämsäkoski KR |
Jämsänkosken kr-näyttelyssä Bono. Tuloksena NUO ERI1, PU2 ja
serti! Tuomarina Lisette Delvaux-Crauwels, Belgia. Kiitos Hannele Bonon
handlauksesta!
|
|
26.5. Parainen KR |
Bono NUO ERI2, PU4 ja vara-serti. Tuomarina Leni Nousiainen.
|
|
19.5. Helsinki KV Aptus
Show |
Bono NUO ERI3. Tuomari Paolo Dondina, Italia.
|
|
15.5. |
Päivitetty Pentuja!- sivua.
|
|
Toukokuu |
Kaikki pennut ovat nyt omissa kodeissaan. Kaikkea hyvää uusiin koteihin, ja pidetään yhteyttä!
Sivuja päivitellään hiljalleen. E-pennuille tehty omat sivut kuvineen, sekä muita päivityksiä tulossa.
|
|
29.4. Lahti KV |
Käväisimme Lahden KV-näyttelyssä Bonon ja Lunan kanssa. Bono NUO ERI3, ja Luna VAL ERI1 PN3. Tuomarina Jef
Verrees, Belgia.
|
|
Uusi tulokas! |
Tämä kaunokainen kotiutuu vajaan viikon kuluttua! Hän on nimeltään Örnbergets Viktoria, ja omistamme hänet yhdessä äitini kanssa. Pikku-neidin vakituinen asuinpaikka on vanhempieni luona, mutta on varmasti tuttu näky myös meillä! Ja rodultaanhan neiti on pitkäkarvainen mäyräkoira.
|
 |
|
|
25.3. Tampere
KV |
Tampereen KV-näyttelyssä tuomarilla tiukka linja, ja ilmoitetusta 16:sta uroksesta ainoastaan kuusi katsottiin ERIn arvoisiksi. Kehässä oli tällä kertaa ainoastaan
Bono, joka oli hienosti nuortenluokassa ERI2 saaden vara-sertin. Tuomarina Hans Lehtinen.
|
|
Maaliskuu |
Punaiset ja punavalkoiset Irlanninsetterit ry:n Vuoden Koira 2006-kilpailut:
Luna: Vuoden Näyttelykoiranarttu #2 (jaettu)
Tara: Paras Veteraani #2
Milla: Vuoden Näytelykoiranarttu #6
Justus on tulossa isäksi, lisätietoja Pentuja!- sivulla.
Myös Lunalle suunnitteilla pentue tulevan kevään/kesän aikana, lisätietoja.
Joukkomme saa lisävahvistuksen huhtikuun alussa, tästä lisää myöhemmin!
|
|
27.2.Pentuja |
Pennut ovat syntyneet äiti-Millan 5-vuotispäivänä! Äiti ja lapset voivat hyvin!
Tosiaan, tänään on myös B-pentujen 5-vuotissyntymäpäivä. Onnea kaikille!
|
|
Astutettu! |
Odotamme erittäin mielenkiintoista pentuetta, jossa emänä on kasvattimme Milla (E Butterfly) ja isänä nuori virolaisuros Cooper (Field Of Dreams Cosa Nostra). Lisätietoja Pentuja!-sivulla!
|
|
6.1.Kajaani KV |
Milla (E Butterfly) aloitti näyttelyvuoden Kajaani KV:ssä ollen hienosti AVO ERI2, PN3 ja
Va-Ca.
|