|
Tammikuu 2009 |
|
Kulunut edellinen vuosi oli näyttelyrintamalla todella
hiljainen. Kävimme näyttelyissä harvakseltaan, ja silloinkin
useimmiten Rosan kanssa. Rosa saavuttikin hienoja tuloksia;
Helsingistä ROP ja serti, Eckerö KV VSP, serti ja CACIB, Kotka
KV PN2 ja serti, Turusta, Järvenpäästä ja Helsinki KV:sta
vara-serti. Tukholma Maailman Voittaja näyttelystä
kotiintuomisina oli Juniori MaailmanVoittaja 2008-titteli, sekä
World Dachshund Specialitysta ROP-juniori sekä BIS4 juniori.
Rosa myös tutkittiin terveeksi silmistä ja polvista, ja
jalostustarkastus hyväksyttiin. Muutaman kerran kävimme myös
kettua moikkaamassa. Tavoitteellisempi harrastaminen sen kanssa
jatkuu keväällä. Bono käväisi muutaman kerran näytillä kesän
aikana, ja se sai muutamia hienoja PU-sijoituksia. Vielä saa
poika kehittyä. Luna käväisi kehässä Tukholman MaailmanVoittaja
näyttelyssä, ja sijoittui upeasti valioluokan toiseksi.
Keväällä toimme Belgiasta narttupennun Trawricka Heart O
Gold, jonka kehittymistä odottelemme mielenkiinnolla.
Pitkäaikainen haaveemme toteutui, kun Luna sai vihdoin ja
viimein pentuja lokakuussa. Pentujen isä on oma Justuksemme,
Lunan mielestä kun oli aivan turha mennä merta edemmäs kalaan.
:) Sijoitukseen laitoimme pienen todella pippurisen tytön Entice
Fame And Glory. Kaikki pennut saivat ihanat kodit, ja
toivottavasti niitä tulevaisuudessa näkyisi kehissäkin.
Millan (E Butterfly) pentuja kuvattiin loistavin tuloksin: E
Esmeralda A/A, 0/0, E Enigma A/A, 0/0, E Especial Moth A/A, 0/0,
E Evergreen B/B, 0/0!
Bono ehti vielä loppuvuodesta astumaan nartun Northworth Red
New Pillow. Rosakin ehti aloittaa
juoksun ennen vuoden loppua, ja sekin on nyt astutettu.
Toivottavasti pieniä punaisia pentuja olisi tulossa, sekä vähän
isompaa että pienempää sorttia!
|
|
|
|
HELSINKI VOITTAJA 2008 |
|
Vuoden viimeinen näyttely. Rosalle NUO ERI1 ja vara-serti.
Tuomarina Pia Lundberg, Ruotsi. Rosan upea mummo, Örnbergets
Daniela, nappasi itselleen V'08 tittelin sekä Rotunsa Parhaan ja
ryhmävoiton! Rosan sulho, hieno Rosso (Dachsmeister's Eros) oli
VSP kera Voittaja'08 tittelin, ja samalla siitä tuli KANS MVA!
 |
|
|
|
TUKHOLMA INT. HUND2008 |
|
Käväisimme Tukholmassa Bonon ja Rosan kanssa. Bonolle isossa
avoimessa luokassa 1 Eeva Rautalalta. Rosalle upeasti NUO 1/1 CK
PN3 vara-CACIB, tuomarina Kari Salminen.
|
|
|
|
KUVIA |
|
Vihdoinkin oli hieman aikaa julkaista pennuista kuvia, ne löytyy
täältä! |
 |
|
|
|
LONKKATULOKSIA |
|
Millan (E Butterfly) ja Cooperin (Field Of Dreams Cosa Nostra)
lapsista on kuvattu myös Eevert (E Evergreen), Lyyli (E Enigma)
ja Iitu (E Especial Moth).
Eevertin lonkat B/B ja kyynärät 0/0, Lyylin lonkat A/A ja
kyynärät 0/0, sekä Iitun A/A ja 0/0! Onnea kaikille! Hienoa, upeeta! |
|
|
|
LUNAN JA JUSTUKSEN PENNUT |
|
Pentujen vuoksi olemme olleet normaaliakin kiireisempiä, ja
kotisivujenkin päivitykseen ei ole ollut aikaa. Pennut ovat jo
pian 6-viikoisia, ja meno alkaa olemaan sen mukaista! :)
Suruksemme jouduimme luopumaan aivan liian aikaisin kahdesta
tytöstä, mutta onni tässäkin onnettomuudessa: yksi pojista
paljastuikin myöhemmässä tarkastelussa pojaksi nimeltä Päivi!
Poikia on siis 5, ja tyttöjä 2. Ihania, reippaita pentusia! |
 |
|
|
|
SEINÄJOKI KV 26.10. |
|
Outi matkasi Seinäjoen KV-näyttelyyn Nemean (Trawricka Heart O
Gold) kanssa. Nemea oli todella hienolla arvostelulla ROP-pentu,
tuomarina Irene Krogstad, Norja. Onnea Outi ja Nemea! |
|
|
|
MANTA PARASTA A-LUOKKAA! |
|
Millan (E Butterfly) ja Cooperin (Field Of Dreams Cosa Nostra) tyttären Mantan (E Esmeralda) lonkat ja
kyynärpäät on nyt lausuttu, ja tulos oli lonkkien osalta A/A ja
kyynärät 0/0! Onnea Riikka ja Tom, sekä tietysti Manta! |
|
|
|
PENNUT OVAT SYNTYNEET! |
|
Lunan ja Justuksen pennut syntyivät 7.10. Saimme kelpo joukon
jänteviä lapsosia, 6 urosta ja 3 narttua. Kaikki on hyvin, ja
Luna hoitaa vauvoja loistavasti! |
|
|
|
ECKERÖ KV 27.9. |
|
Settereillä tuomarimuutoksen jälkeen tuomarina Hans Lehtinen.
Nemea (Trawricka Heart O Gold) käväisi kehässä harjoittelemassa
saaden ykkösen, mutta oli vielä turhan rimppakinttu saamaan
KP:ta. Bono oli aikuisista mukana, ja sille ERI. Rosa oli myös
ilmoitettu, ja sen tulos NUO ERI1, PN1, serti, CACIB ja VSP! Pk
mäyräkoirilla tuomarina Kari Salminen. |
 |
|
Trawricka Heart O Gold |
|
|
|
PORVOO 13.9.2008 |
|
Bono avo ERI2, PU2. Tuomarina Hans Rosenberg, Ruotsi. |
|
|
|
HELSINKI 7.9.2008 |
|
Mastery syysnäyttelyssä Bono hienosti avo ERI3 PU4. Tuomarina
Juha Kares. Rosa oli myös näytillä, ja sen tulos nuo ERI1, PN1,
serti ja ROP! Tuomarina Paula Rekiranta. |
|
|
|
ROSAN TERVEYSTARKASTUKSET TEHTY |
|
Rosa osallistui SML:n toimintaviikonloppuna
jalostustarkastukseen, ja samalla keikalla sen silmät ja polvet
tutkittiin myös. Jalostustarkastus hyväksyttiin, eikä Rosan
silmissä ja polvissakaan ollut mitään huomauttamista!
|
|
|
|
LONKKA- JA KYYNÄRNIVELLAUSUNTO |
|
Kuvautimme Ruskan (E Dream N'Date), ja tuloksena HD A ja ED 0/0!
Valitettavasti kaikki ei aina suju suunnitelmien mukaan.
Ruska sairastui äkillisesti vakavaan sairauteen, ja nukkui pois.
Kiitos Riina ja Saku, parempaa hoitoa Ruska ei olisi voinut
saada!
In Memoriam
Entice Dream N'Date 5.10.2005-11.8.2008
|
 |
|
|
|
ROSASTA JUNIORI MAAILMANVOITTAJA 2008!!! |
|
Lähdimme kohti Tukholmaa jo tiistai-iltana. Varsinainen Maailman
Voittaja-näyttely alkoi vasta torstaina, mutta sitä ennen
osallistuimme jo keskiviikkona mäyräkoirien World Dachshund
Specialityyn. Rosa menestyi upeasti voittaen junnunartut, sekä
ollen ROP-juniori. BIS-juniorikehässä menestys sai jatkoa, sillä
Rosa valittiin BIS4-junioriksi! Rosa osallistui myös Örnbergets
-kasvattajaryhmään, ja se sijoittui upeasti BIS2:ksi! Rodun
arvosteli Luis Pinto Teixeira, Portugali. Torstaina
suuntasimme sitten Älvsjö Mässaniin, jossa arvosteltiin
mäyräkoira-ryhmä. Rosa menestyi taas uskomattoman upeasti
voittaen junioriluokan! Edellisten, JV'07, V'07 ja NordJV'07,
titteleiden jatkoksi se saa liittää myös JMV'08 tittelin!
Tuomarina Per Iversen, Norja. Rosan esitti upeasti ja
ammattimaisesti molemmissa näyttelyissä Jill Rhodin, tack så
mycket Jill!
Perjantai oli onneksi näyttely-vapaa päivä, ja lauantaina
arvosteltiin setterit. Etukäteen oli jo odotettavissa "mitä
tahansa". Bono esiintyi avoimessa luokassa, ja tuloksena H.
Koirassa ei sinänsä mitään vikaa, mutta tuomari ei nyt vain
Bonon tyypistä kerrassaan pitänyt. ;) Luna menestyi
paremmin saaden ERIn ja sijoittuen valioluokan toiseksi. Urosten
tuomarina Gerald Condron, nartuilla Kate Condron.
Sunnuntaina vuorossa olikin ISF:n World Wide Show settereille
Taxingenin linnan alueella. Bono esiintyi Open1-luokassa ja sai
oikein mukavan arvostelun mutta ei sijoitusta kovassa joukossa.
Luna esiintyi Premie-luokassa saaden myös oikein mukavan
arvostelun, mutta vastus oli erittäin kova eikä sijoitusta. Kiva
ja kaunis päivä joka tapauksessa, oli hauska tavata tuttuja ja
muutama kiva koirakin tuli bongattua.
Rankka reissu, mutta ilmat todella suosi "lomailua", ja
saavutettuihin tuloksiin olemme enemmän kuin tyytyväisiä! Suuret
kiitokset Elisabeth ja Jill tästä upeasta pikku-neidistä, ja
Jillille erityiskiitos Rosan luotsaamisesta näihin voittoihin!
Emme olisi voineet parempaa koiraa ensimmäiseksi mäyräkoiraksi
saada! |
 |
|
|
|
JÄRVENPÄÄ 28.6. |
|
Rosa JUN ERI2 PN2 vara-serti. Tuomarina Kristiina Ahlberg. |
|
|
|
KOTKA KV 15.6. |
|
Rosa JUN ERI1 PN2 SERT. Tuomarina Lavinia Steer, Romania. |
|
|
|
CLUB SHOW MÄNTTÄ |
|
Clubbarissa Bono, Luna ja Tara. Bonolle erinomaisella
arvostelulla ei sijoitusta avoimessa luokassa, Luna valioissa
kolmas ja Tara veteraaneissa ontuvana kolmas. Tuomari piti Tarasta
kovasti, ja olisi voinut ottaa sen mukaansa! :) Tuomarina
uroksilla Cheryl Stevenson, ja nartuilla George Stevenson. |
|
|
|
BONON SILMÄTARKASTUS |
|
Veimme Bonon uusintasilmätarkastukseen edellisen tarkastuksen
"epäselvyyden" vuoksi. Heti ensimmäisen tarkastuksen jälkeen oli
selvää myös silloin silmät peilanneen eläinlääkärin mukaan, että
KoiraNetin lausunto "PHTVL/PHPV : rajatapaus" on virheellinen,
ja Bonon silmät täytyy tarkastaa uudestaan. Nyt saimme sen
vihdoin tehtyä, ja kyseessä on oikean linssin takakapselissa
oleva pienenpieni sikiöaikainen arpi (silmissä menevistä
verisuonista), mutta se ei ole perinnöllinen eikä
näölle millään lailla haitallinen.
Silmätarkastulausuntolomakkeeseen eläinlääkäri kirjoitti "ei
merkitystä". Hyvä näin, että asia on vihdoin "virallisesti"
selvitetty! |
|
|
|
KSP CLUB SHOW 1.6.2008 |
|
Bono VAL 2 SA PU3, Nemea pentu 4kp. Tuomarina Kaja Koger, Viro. |
|
|
|
UUSI TULOKAS! |
|
Keväisestä Belgiasta toin tuliaisina, sopivasti aprillipäivän
kunniaksi, uuden vahvistuksemme. Pikkuneiti on nimeltään
Trawricka Heart O Gold, kotoisasti Nemea. Hän on
sijoitustyttömme, ja vaikuttaa Paimion suunnalla Outin ja Mikon
hellässä huomassa, sekä perheen aikuisten koirien kauhuna.
Lisätietoa Nemeasta täällä.
Kiitos Frances että saimme tämän reippaan tytön! |
 |
|
|
|
LAPPEENRANTA 23.3. |
|
Justuksen tyttäret Marjakarhun Fiini-Aurinko (Dooris) ja
Marjakarhun Filmitähti (Kiira) debytoivat pääsiäisenä junnuissa.
Molemmille hienot tulokset, Dooris ERI2 ja Kiira ERI3. Onnea!
Tuomarina Marija Kavcic, Slovenia. |
|
 |
|
Marjakarhun Fiini-Aurinko |
|
|
|
|
TAMPERE KV 15.-16.3. |
|
Lauantaina junnu-uroksissa Eevert (E Evergreen) hienosti JUN
ERI3! Junnu-nartuissa olikin esillä Lyyli (E Enigma), joka
matkusti kaukaa Kajaanista vähän etelämpään näytille. Lyylin
tuloksena upeasti JUN ERI1 ja PN4!! Onnea Riitta ja Janne, sekä
Taija ja Jukka! Tuomarina John Thirlwell, GB. Sunnuntaina oli
Rosa-mäyräkoiran vuoro kehässä, ja karvattomana ja hoikkana
tulos silti JUN ERI3. Tuomarina Orietta Zilli, Italia. |
|
 |
 |
|
Entice Evergreen |
Entice Enigma |
|
|
|
|
Eevert (E Evergreen) 12 kk, handlerina Anu Sahlman. |
|
 |
|
|
|
Turku Irlanninsettereiden Open Show |
|
Eevert (E Evergreen) JUN2 + KP. Tuomarina Marjo Jaakkola.
 |
|
|
|
Turku KV 26.1. |
|
Mukana meiltä ainoastaan mäyräkoira Rosa. Tulos jun ERI1 PN4 ja vara-serti!
Tuomarina Paul Stanton, Ruotsi. Settereissä meitä "edusti"
ainoastaan junnu-uroksissa Eevert (E Evergreen). Eevert aloitti
uransa virallisissa luokissa loistavasti, tuloksena jun ERI2 PU4
ja vara-serti! Valtavasti onnea Riitta ja Janne! Tuomarina
settereillä Anja Puumala.
 |
|
|
|
Sivut julkaistu! |
| Uudet sivumme on vihdoinkin
julkaistu! Sivuilla on paljon uusia päivityksiä, ja kuvia
tulossa. Kuvagalleriat ovat vielä pahasti kesken, joten toivomme
malttia sen suhteen, niitä tehdään ja julkaistaan heti kun
ehditään!
|