Salosen onneton ennätys

Osku on käynyt junalla pohjoisimpana kuin kukaan muu Suomessa


Tästä asiasta veturinkuljettaja-eläkeläinen-kullankaivaja Osku Salonen harvoin puhuu. Myöntää kuitenkin yli kaksi vuosikymmentä vanhan tapahtuman todenperäisyyden, jos joku sitä häneltä kysyy. Välillä hän nauraa makeasti, niinkuin Pikkukakkosen Ransu, välillä pudistelee päätään ja huokailee syvään.

- Se on ollutta ja mennyttä, ei sille enää voi mitään. Onneksi siinä ei käynyt pahemmin ja olihan siinä jotakin hyvääkin, sillä siitä lähtien veeärrä alkoi entistä enemmän kiinnittää huomiota jarruihin. Parhaat asiantuntijat hälytettiin tutkimaan tätäkin tapausta. Ties kuinka monta ihmishenkeä sillä on säästetty.

- Olin siihen aikaan komennuksella Kolarissa. Suomen rataverkosto ulottui tuolloin pohjoisimmillaan Rautuvaaran kaivokselle, 20 kilometriä Kolarista ylöspäin. Minun tehtäviin kuului järjestellä vaunuja Kolarin asemalla ja hoitaa Rautuvaaran ja Äkäsjokisuun piikit.

- Tuona kohtalokkaana päivänä Raahen terästehtailta lähtenyt tyhjä malmijuna saapui Kolarin asemalle aamuyöstä. Läpi yön ajanut miehistö vaihdettiin tavan mukaan Kolarin asemalla. Minun lisäkseni junaan nousi koneapulainen ja konduktööri. Jatkoimme kiperässä 38 asteen aamupakkasessa Rautuvaaraan.

Junassa oli kaksi veturia ja kymmeniä tyhjiä 10 tonnin painoisia malmivaunuja. Ajelimme siinä 60-70 kilometrin tuntivauhtia kun aloimme lähestyä lastauspaikkaa. Tähän asti kaikki meni niinkuin pitikin, mutta kun aloin jarruttaa junajarrulla, siis veturin ja vaunujen jarruilla yhtäaikaa, jarrut eivät toimineetkaan. Ainoastaan veturi jarrutti, mutta eihän se riittänyt.

- Koneapulainen ehti huutaa, että nyt mennään ja yritti hypätä ulos. Sain häntä hihasta kiinni ja sanoin, että älä mee, ollaan täällä pellin sisällä turvassa.

- Veturi hyppäsi päätepuskurin yli ja jatkoi siitä vielä 100 metriä metsään. Siinä oli sitten romukasa valmiina. Minuun meinasi iskeä paniikki. Kaivoksen pääluottamusmies oli kuullut romujen ryminän ja juoksi katsomaan.

- Sie taiat olla menossa Hannukaisheen, se sanoi. Silloin mulla helpotti. Kankaalla oli melkoinen mylläkkä. Veturit rikki ja vaunut sikinsokin perässä. Täältä täytyy lähtiä taksilla kotiin, vastasin hänelle.

- Onnettomuuden tutkimukset käynnistyivät heti. Nimismies puhallutti nollan ja VR haastatteli. Sittemmin asia meni oikeuteen, jossa sitä vatvottiin moneen otteeseen. VR syytti vahingon tuottamisesta.

Tutkimuksissa selvisi, että jarrulaitteistoihin kondensoitunut vesi esti niitä toimimasta. Raahessa oli ollut kaunis päivä junan lähtiessä sieltä. Kolarin pakkaseen verrattuna lämpötilaero oli yli 30 astetta!

- Eihän sitä kondenssivesi-teoriaa muut uskoneet paitsi lautamiehet. Minulle langetettiin 2000 markan sakko. Päätöksessä mainittiin, että huomioon ottaen kantajan ja vastaajan varat...

Minun komennukseni Kolarissa kesti vuoteen -78. Pääsin eläkkeelle veeärrältä -89 ja muutin tänne kultamaille.

Muuten, sittemmin tuli määräys kokeilla jarruja hyvissä ajoin ennen kaivosta. Ja radan päähän tuli varoitusmerkki. Samalla se kertoo, että tämän pohjoisemmaksi ei junalla pääse. (PR)

Lähde: www.saariselka.fi vanhemmat juttuarkistot