Tervetuloa Paula Moilasen kotisivuille

 

Ohtakari vuonna 1922

Kuvat Ulla Etto

Ihminen tarvitsee juuret sukuunsa ja oman maansa historiaan. Entä jos koulun, kodin tai mummolan lukutuokioissa luettaisiinkin yhdessä historiallista tietoromaania? Herättäisikö se lukijan ja kuuntelijan pohtimaan yhdessä, millaista lasten elämä on ollut ennen? Minä uskon vakaasti niin, ja siksi kirjani ovat syntyneet.

   Historian ovi aukeaa lapselle, kun vanhemmat ja isovanhemmat kertovat heille omasta lapsuudestaan.

   Omana kouluaikanani historian oppikirjat pursuivat alusta asti sotia, vuosilukuja ja valtaa pitäven nimiä vuosisatojen takaa. Monelle se oli liikaa ja kiinnostus menneeseen sammui. Minä uskon historiallisiin tarinoihin ja seikkailuun. Niiden kautta herää sitten uteliaisuus oman kotiseudun ja Suomen historiaan. 

   Kun lapsi ja nuori tietää, mistä hän on kotoisin ja miksi hänen silmänsä  ovat siniset, ollaan jo pitkällä historian ymmärtämisessä. Ja sellainen ihminen seilaa vakaammin elämän myrskyissä.


Historiallisia kirjojani ovat:


Repun salaisuus

Uusimman kirjani kohderyhmänä ovat lapset, koululaiset

ja isovanhemmat.


Keinuhevonen

Repun salaisuuden itsenäinen edeltäjä. Kohderyhmänä

on lapset ja isovanhemmat.


Herttuan hovissa

Tietoromaani 1500-luvun elämästä Suomen Turussa.


Vallan varjoissa

Herttuan hovin itsenäinen jatko Elämää 1500-luvulla  maaseudulla eli vanhalla Pirkanmaalla. Kohderyhmänä nuoret ja aikuiset.