Jeesuksen vuorisaarna Matteuksen mukaan

Kirjoittanut Petteri Haipola  • 07/2007

Uskon kautta vanhurskautuminen ja esipuhe vuorisaarnan tulkinnalle

Jeesuksen vuorisaarnaa on tulkittu kristillisissä seurakunnissa kovin väärin. Virheellisen tulkinnan syy on väärä opetus uskovaisen ihmisen identiteetistä, mielenlaadusta ja osuudesta pyhityksen prosessissa. (Lue Erkki Kuisman artikkeli "Uusi ihminen", missä käsitellään uskovaisen identiteettiä. Myös minulla on opetusta tästä aiheesta, mm. "Uskovaisen identiteetti ja totuudessa vaeltaminen" ja ihmisen tahdosta osana pelastumisen prosessia kertova artikkelisarja "Tahto sanassa ja edeltämäärääminen".)

On mielenkiintoista huomata, että monet Raamatun opettajat ja uskovaiset kieltäessään ihmisen osuuden opettavat itse asiassa ihmisen osuutta. Jostakin syystä he eivät huomaa tai tunnusta tätä asiaa. Tämä ristiriitaisuus opetuksessa ja sen kieltäminen, että he ovat ristiriitaisia opissa, on johtanut kristittyjen hajaannukseen ja välirikkoon, mikä päättyy ainoastaan siten, että jokainen tunnustaa avoimesti ihmisen osuuden osana Raamatun opetusta ja Jumalan tahtoa.

Ihmisen osuus on ihmisen tahdon myötävaikutusta Jumalan tekoihin hänessä ja hänen kauttaan. Jumala ei tee pelastavaa tekoaan ihmisessä vastoin tämän tahtoa. Ihmisen oman tahdon on murruttava ja alistuttava Jumalan tahtoon niin, että ihminen näkee Jumalan tahdon parhaaksi vaihtoehdoksi omassa elämässään. Tahtojen yhtyessä toisiinsa yhtyvät myös henget keskenään: ihmisen kuolleista eläväksi tullut oma henki ja Jumalan Pyhä Henki. Näin me olemme uusina luomuksina "yhtä henkeä" Herran kanssa. (1Kor 6:17.)

1.Korinttolaiskirje:
6:17 Mutta joka yhtyy Herraan, on yksi henki hänen kanssaan.

On irvokasta ajatella, että ihmisen henki olisi syntinen, saastainen ja epäpyhä, kun henkemme yhtyy Herran kanssa. Jumalassa ei ole mitään saastaista, epäpyhää eikä syntistä, joten uudesti henkiin herännyt oma henkemme on Jumalan tekona puhdas ja pyhä, syntisistä ja synnistä erotettu. Kelpaamme Jumalan tekoina Jumalalle, emme omista ansioista. Me olemme "Jumalan tekoja", luodut Luojamme kuvan mukaan totuuden vanhurskauteen ja pyhyyteen. (Efe 2:10; 4:20-24.)

Ihmisen tahdon ilmaisu ei ole "lain teko" eikä "omavanhurskauden saastaa". (Room 3:19-28; Jes 64:5/6.) Se on mielen liikehdintää ja sydämen kääntymistä Jumalan tykö. Se on toisin ajattelemista ja mielen hengen muuttumista, mistä Raamatussa paljon puhutaan. (Room 2:28,29; 12:1,2; Efe 4:20-24; Kol 3:1-10.) Ellei tätä muutosta tapahdu, niin ihminen ei kelpaa Jumalalle, kun on syntejä tehnyt ja jumalattomasti elänyt. Puhumme koko ajan aikuisista ihmisistä ja käsittelemme lasten kohtalon erikseen siihen varatussa tilassa.

Niin sanotun forenssisen vanhurskautumisen kannalla olevat teologit erehtyvät väittäessään, että me opetamme ihmisen sydämen muuttumista "ehtona" tai "edellytyksenä" vanhurskautumiselle. Forenssinen vanhurskautuminen on oikeudellinen prosessi, missä ihmisen asema suhteessa Jumalaan muuttuu: kadotukseen matkalla oleva "vihan astia" tulee "laupeuden astiaksi" eli Jumalan lapseksi. (Room 9:22,23; Efe 5:8.) Synteihin syyllinen armahdetaan yksin Kristuksen ansion ja täydellisyyden tähden, jolloin syntiselle ei lueta syyksi syntiä vaan hän saa synnit anteeksi vapautuen rangaistuksesta. Tämä armahdus voidaan ottaa vastaan vain uskon kautta, ei tekojen kautta. (Room 3:19-4:16.) Kristus on kärsinyt rangaistuksen syntiemme tähden, joten uskon kautta vanhurskaaksi tullutta syntistä eli vanhurskautettua ihmistä ei tuomita syntien tähden.

Forenssisen vanhurskautumisopin mukaan ihmisen sydämen ei tarvitse muuttua, jotta tämä tulisi vanhurskaaksi Jumalan edessä. Ihmisen sydämen muutos ja syntisen tuleminen paremmaksi eivät ole "ehtona" vanhurskaaksi tulemiselle. Vanhurskaus on yksin Kristuksen ominaisuus ja ns. "vierasta vanhurskautta". Vanhurskaus ainoastaan luetaan uskovaisen hyväksi, mutta uskovainen ei tule itse vanhurskaaksi mielensä laadulta. Tätä vastaan on monikin Raamatun kohta, joista mainitsen heti alkuun kolme.

Luukkaan evankeliumi:
1:17 Ja hän (Johannes Kastaja) käy hänen edellään Eliaan hengessä ja voimassa, kääntääksensä isien sydämet lasten puoleen ja tottelemattomat vanhurskasten mielenlaatuun, näin Herralle toimittaaksensa valmistetun kansan."
...
1:74 suodakseen meidän, vapahdettuina vihollistemme kädestä, pelkäämättä palvella häntä
1:75 pyhyydessä ja vanhurskaudessa hänen edessään kaikkina elinpäivinämme.

1.Korinttolaiskirje:
2:16 Sillä: "kuka on tullut tuntemaan Herran mielen, niin että voisi neuvoa häntä?" Mutta meillä on Kristuksen mieli.

Forenssisen vanhurskautumisopin ja ihmisen osuuden kieltävän teologian mukaan uskovainen ei saa Kristuksen jaloa luontoa osaksi omaa luontoaan. Uskovaisen oma luonto pysyy muuttumattomana ja syntisenä. Jumalallisen luonnon osallisuus (2Piet 1:1-4.) mielletään tässä opissa pelkästään siten, että Kristuksen jumalallinen luonto luetaan syntisen hyväksi: syntiset eivät itse muutu samanlaisiksi mielensä hengeltä kuin Kristus edes auttavassa määrin vaan pysyvät ymmärrykseltään ja mieleltään pimentyneinä, läpikotaisin synnin turmelemina ja "synnin alla". (Gal 3:21-4:7.)

Muutos, mikä ihmisessä forenssisen vanhurskautumisopin mukaan tapahtuu, on yksin asemallinen: saatanan omasta tulee Jumala lapsi, pimeydessä vaeltava kääntyy valoon ja vaeltaa valossa, saatanan vallassa oleva tulee Jumalan tykö ja valtapiiriin. (Apt 26:18; Joh 8:12; Kol 1:13.) Kaikki hyvä, mitä ihmisessä on, on Kristus, joka elää uskovaisen sydämessä uskon kautta. (Efe 3:14-17; 2Kor 13:5.) Uskovainen ihminen eli uskovaisen henki mielletään edelleen synnin tahraamaksi ja likaiseksi, niin ettei siinä ole mitään hyvää eikä Jumalalle kelpaavaa. Sisäisen ihmisen muutosta ei ymmärretä tässä opissa, vaikka se on ilmoitettu Jumalan sanassa hyvin selvästi.

Paavali kirjoitti sisäisen ihmisen jatkuvasta muutoksesta mm. seuraavaa:

2.Korinttolaiskirje:
3:17 Sillä Herra on Henki, ja missä Herran Henki on, siinä on vapaus.
3:18 Mutta me kaikki, jotka peittämättömin kasvoin katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen, niinkuin muuttaa Herra, joka on Henki.

Paavali ei kirjoita pelkästään siitä, että Kristus meissä on hyvä vaan sanoo, että me muutumme Kristuksen kaltaisuutta kohden sisällisen ihmisemme puolesta. "Kristus saa muodon meissä". (Gal 4:19.) "Meillä on Kristuksen mieli". (1Kor 2:16.) "Ne, jotka ovat Kristuksen Jeesuksen omat, ovat ristiinnaulinneet lihansa himoineen ja haluineen." (Gal 5:24.) Uskovainen ei ole Paavalin ja Raamatun opetuksen mukaan mieleltään turmeltunut samalla tavalla kuin jumalattomat ja syntiset ovat. Tämäkin on ilmoitettu Raamatussa.

Efesolaiskirje:
4:17 Sen minä siis sanon ja varoitan Herrassa: älkää enää vaeltako, niinkuin pakanat vaeltavat mielensä turhuudessa,
4:18 nuo, jotka, pimentyneinä ymmärrykseltään ja vieraantuneina Jumalan elämästä heissä olevan tietämättömyyden tähden ja sydämensä paatumuksen tähden,
4:19 ovat päästäneet tuntonsa turtumaan ja heittäytyneet irstauden valtaan, harjoittamaan kaikkinaista saastaisuutta, ahneudessa.
4:20 Mutta näin te ette ole oppineet Kristusta tuntemaan,
4:21 jos muutoin olette hänestä kuulleet ja hänessä opetusta saaneet, niinkuin totuus on Jeesuksessa:
4:22 että teidän tulee panna pois vanha ihmisenne, jonka mukaan te ennen vaelsitte ja joka turmelee itsensä petollisia himoja seuraten,
4:23 ja uudistua mielenne hengeltä
4:24 ja pukea päällenne uusi ihminen, joka Jumalan mukaan on luotu totuuden vanhurskauteen ja pyhyyteen.

Uuden ihmisen mukaan elävä ja vaeltava ihminen vaeltaa Hengessä, niin että hänessä tulevat ilmi Hengen hyvät hedelmät eli Kristuksen ominaisuudet. Nämä ominaisuudet eivät ole vain Kristuksen ominaisuuksia vaan niistä on tullut osa meidän uutta luontoamme, uuden Jumalan ihmisen hengellistä luontoa. Me olemme "hengellisiä" ihmisiä emmekä "lihallisia ja sielullisia", sikäli kuin olemme saaneet kasvaa Jumalan Pojan tuntemisessa ja armossa täysi-ikäisyyteen asti. (Gal 6:1ss.; Efe 4:1-16; Tiit 2:11-14; 1Kor 15:10; 1Joh 3:3-10; vrt. 1Kor 3:1ss.)

Forenssisen vanhurskauttamisopin mukaan uskova ihminen ei tule osalliseksi Kristuksen vanhurskaasta "luonnosta", niin että ihmisen luonto muuttuisi. Ihmisen luonto on ja pysyy vielä uskovaisena yksin omaan pahana. Tämä on virheellinen tulkinta, sillä "sydämen kyllyydestä suu puhuu: paha ihminen tuo pahan runsaudesta esiin pahaa, mutta hyvä ihminen tuo hyvän runsaudesta esiin hyvää". (Matt 12:33-37.) Ihminen elää sellaista elämää, millainen hänen luontonsa on. Koska uskovaisella on erilainen luonto kuin jumalattomilla ja syntisillä, kykenee hän elämään Jumalan armosta ja voimasta toisenlaista elämää. Tämä kaikki on armon vaikutusta ja Jumalan tekoja meissä, jotka uskomme Jeesukseen.

Tiituksen kirje:
2:11 Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille
2:12 ja kasvattaa meitä, että me, hyljäten jumalattomuuden ja maailmalliset himot, eläisimme siveästi ja vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa,
2:13 odottaessamme autuaallisen toivon täyttymistä ja suuren Jumalan ja Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen kirkkauden ilmestymistä,
2:14 hänen, joka antoi itsensä meidän edestämme lunastaakseen meidät kaikesta laittomuudesta ja puhdistaakseen itselleen omaisuudeksi kansan, joka hyviä tekoja ahkeroitsee.

1.Korinttolaiskirje:
15:10 Mutta Jumalan armosta minä olen se, mikä olen, eikä hänen armonsa minua kohtaan ole ollut turha, vaan enemmän kuin he kaikki minä olen työtä tehnyt, en kuitenkaan minä, vaan Jumalan armo, joka on minun kanssani.

Forenssisen vanhurskautumisen kannalla oleva teologi ei usko sitä, että uudestisyntynyt Jumalan ihminen on muuttunut olemukseltaan, sydämensä ja mielensä hengen puolesta. Hän luulee, että uskovainen jää entiselleen eikä muutu uudestisyntymisessä. Jos jotakin muutosta hänessä havaitaan, niin se on "Kristus hänessä". (Gal 2:20.) Ihminen pysyy itse jatkuvasti täysin saastaisena ja läpikotaisin kelvottomana ihmisenä.

Jotakin tällaista on forenssisen vanhurskautumisopin mukainen käsitys uskovaisen ihmisen sisäisestä tilasta, Kristuksen vanhurskauden hyväksi lukemisesta ja uskon kautta vanhurskautumisesta. Tärkeää on ymmärtää se, ettei tämän näkemyksen mukaan ihmisen "oma luonto" muutu vaan se pysyy samana loppuun asti, kun ihminen vaeltaa Jumalan pyhyydessä ja puhtaudessa eli hengen pyhityksessä. (2Kor 1:12; 2Tess 2:13-17.)

Forenssinen vanhurskautumisoppi on ilmiselvä inhimillinen erehdys ja väärin ymmärrys: virheellinen tulkinta Jumalan sanan ilmoituksesta. Jotkut teologit ovatkin alkaneet nähdä tämän erehdyksen lävitse Jumalan sanan ilmoituksen ja sen muutoksen ihmisen sisäisessä tilassa, minkä Jumala saa aikaan uskovaisessa ja uudestisyntyneessä Jumalan lapsessa.

Forenssisen vanhurskautumisopin rinnalla on ns. efektiivinen vanhurskautumisen oppi. Tämä oppi on ymmärretty väärin toisin ajattelevien leirissä ja väännetty vinoon sitä, mitä me uskomme ja mitä opetamme. Me emme opeta Raamatussa ilmoitettua ihmisen sydämen muuttumista (2Kor 3:17,18; vrt. Matt 12:33-37.) "ehtona" tai "edellytyksenä" vanhurskautumiselle vaan opetamme sitä vanhurskautumisen "seurauksena".

Ihminen tulee ensin vanhurskaaksi ilman muuttumista ja ilman lain tekoja Jumalan vaikuttaman uskon kautta, mutta sitä seuraa välittömästi Jumalan tekona ihmisen sisäisen olemuksen eli ihmisen luonnon muutos: uskovainen ja uudestisyntynyt ei ole enää "vanha ihminen" ja "ylen synnillinen" tai "lihallinen" tai "lihan vallassa" oleva ihminen. (Room 8:1-16; Gal 5:13-26.) Hän on "uusi luomus" ja "uusi Jumalan ihminen, joka on luotu luojansa kuvan mukaan totuuden vanhurskauteen ja pyhyyteen." (2Kor 5:17; Gal 6:15; Efe 4:20-24; Kol 3:9,10.) Me olimme ennen sellaisia, mutta emme ole enää. Mielemme on muuttunut toisenlaiseksi ja sydämemme on muuttunut kuolleesta kivisydämestä eläväksi lihasydämeksi. (Hes 36:24-7; 2Kor 3:1-6.)

Paavali kertoo kirjeissään syntisen mielenlaadun ja syntiset elämäntavat historiaan kuuluviksi asioiksi: ne eivät ole uskovan tätä päivää.

Tiituksen kirje:
3:1 Muistuta heitä olemaan hallituksille ja esivalloille alamaiset, kuuliaiset, kaikkiin hyviin tekoihin valmiit,
3:2 etteivät ketään herjaa, eivät riitele, vaan ovat lempeitä ja osoittavat kaikkea sävyisyyttä kaikkia ihmisiä kohtaan.
3:3 Olimmehan mekin ennen ymmärtämättömiä, tottelemattomia, eksyksissä, moninaisten himojen ja hekumain orjia, elimme pahuudessa ja kateudessa, olimme inhottavia ja vihasimme toisiamme.

1.Korinttolaiskirje:
6:9 Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset,
6:10 eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa.
6:11 Ja tuommoisia te olitte, jotkut teistä; mutta te olette vastaanottaneet peson, te olette pyhitetyt, te olette vanhurskautetut meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja meidän Jumalamme Hengessä.

Uuden Jumalan kuvan mukaan luodun (Efe 4:23,24.) ihmisen attribuuteiksi eli ominaisuuksiksi eivät sovi sellaiset sanat kuin "lihallinen, syntinen, lihan vallassa oleva, synnin vallassa oleva, saatanan vallassa oleva, pimeydessä vaeltava, pimeys, pimeä, saastainen, epäpyhä, irstas, rietas, haureellinen, avion rikkoja, Jumalan vihollinen, kapinallinen, tottelematon, inhottava, ilkeä, monien himojen vallassa oleva, synnin orja, sidottu synneillä ja tottelemattomuuteen, maailmaa ja himoja rakastava, jumalaton eli epähurskas, jne.

Kun jumalaton tulee vanhurskaaksi Jumalan edessä yksin uskon perusteella ilman lain tekoja, niin hänen uskonsa luetaan siinä hetkessä hänelle vanhurskaudeksi. Hänen ei tarvitse muuttua ensin sydämeltään toisenlaiseksi tai paremmaksi, että Jumala julistaa hänet vanhurskaaksi Kristuksen Jeesuksen täydellisyyden ja täydellisen uhrin tähden. (Room 3:19-4:16; Hebr 10:8-17.) Jumalaton ja syntinen saa tulla sellaisenaan itseään parantelematta Jumalan tykö Jeesuksen Kristuksen kautta ja hän kelpaa Isälle Kristuksen veren ja syntien anteeksiantamuksen tähden, jos hän uskoo evankeliumin ja ottaa Jumalan vaikuttaman uskon kautta vastaan Jumalan sanan, Jumalan Pojan ja Jeesuksen Kristuksen armon. (Joh 1:12,13; 17:8; 1Tess 13-7; 2:13; Kol 2:12; Apt 3:16; 13:48-51; 2Kor 5:18-6:2; 13:13.)

Uskon kautta vanhurskautumista seuraa aina välittömästi sisäisen ihmisen muutos parempaa kohti. Sisäinen ihminen muuttuu, henki puhdistuu, syntinen elämä ja jumalattomuus jäävät pois. Sellainen tilanne ei ole mahdollinen, että joku tulee uskon kautta vanhurskaaksi, mutta ei muutu sisäisen ihmisensä puolesta. Jumala muuttaa jokaisen, joka tulee uskon kautta vanhurskaaksi. Kyse ei ole silloin ihmisen omista ansioista tai paremmuudesta muihin nähden vaan Jumalan teoista, mitkä tulevat meissä ilmi Jumalan kunniaksi.

Kukaan ei kirkasta synneillään ja epähurskaudellaan Jumalaa ruumiissaan. Paavali opetti selväsanaisesti pyhän elämän ja vaelluksen puolesta, mihin kuului ennen kaikkea ruumiin varjeltuminen synnin tuhoisilta vaikutuksilta kuten juoppoudelta ja haureudelta. (1Kor 6:9-21; 7:1ss.; Room 6:1-23.)

Ihmisen elämä tekoineen ja sanoineen todistaa joko uskovaisuudesta tai jumalattomuudesta. Kukin ihminen tekee herransa tekoja ja on hänen orjansa tahi palvelijansa. Saatana piiskaa isäntänä orjiaan tekemään yhä enemmän syntiä ja kaikenlaista väärämielistä pahaa. Synnin orjat eivät yleensä vastusta häntä, sillä isäntä antaa heille nautintoa ja hyötyä synnin tekemisestä. Varas saa rahaa, haureellinen seksuaalista tyydytystä ja väkivallan tekijä tyydyttää vihansa tarpeita kohdistamalla vihansa lähimmäisiin. Masokisti satuttaa itseään, mistä näemme laajemman ymmärryksen avulla, että synnin tekijä vahingoittaa synneillään sekä itseään että lähimmäisiään: Jumalan kuvaksi luotuja ihmisiä. Koska synti turmelee Jumalan luomia ihmisiä, on se aina rikos ja synti Jumalaa vastaan. (Psa 51:6.) Siksi syntiä tulee pyytää anteeksi myös Isältä Jumalalta eikä pelkästään ihmisiltä, joita vastaan on rikottu.

Uskovainen on toisenlainen luonnoltaan ja elämältään. Synti inhottaa häntä ja hän kammoksuu pahan tekemistä. Jumala on hyvä isä ja vapauttaa jokaisen synneistään kärsivän, niin ettei syntiä tarvitse enää harjoittaa eikä aiheuttaa vahinkoa muillekaan tekemällä jatkuvasti syntiä. Mikä olisi sellainen Isä, joka jättäisi varkaan ahdinkoonsa, juomarin kurjuutensa ja haureellisen häpeisiinsä? Rakastava ja hyvä Isä vapauttaa meidät inhottavista synneistä antamalle meille syntien anteeksiantamusta ja mielenmuutosta pois synnistä. (Apt 5:29-32; 2Tess 1:11,12.)

Synnin karttaminen ja hyvän tekeminen ei ole raskas kuorma sellaiselle, jonka mieli on hyvän tekemiseen ja joka inhoaa syntiä, pahan tekemistä. (1Joh 5:3.) Jokainen elää omalle luonnolleen uskollisena ja oman luontonsa mukaan. On ilmiselvää, että uudestisyntyneellä Jumalan lapsella on toisenlainen luonto kuin jumalattomilla paholaisen orjilla.

"Jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut. Katso, uusi on sijaan tullut." (2Kor 5:17.)

Paavali kirjoitti tämän ja tarkoitti sillä juuri sitä, mitä efektiivisen vanhurskauttamisen kannalla olevat uskovaiset tarkoittavat. Meidän sisäinen ihmisemme on muuttunut: me olemme nyt toisenlaisia kuin ennen uskoontuloa ja uudestisyntymistä. Paavalikin oli ollut "ennen väkivallan tekijä", mutta ei ollut enää, kun oli vanhurskautettu uskon kautta ja saanut lahjana uuden luonnon Jumalalta, meidän Isältämme. (2Tim 1:12-16; 2Kor 1:12; 1Tess 2:9-11.)

Jeesus kertoo vertauksessaan, että uskovainen ihminen on oksa hänessä, joka on totinen viinipuu. (Joh 15:1-8.) Kun ajattelet tätä analogiaa, niin ymmärrät oksan saavan ravintonsa puun rungosta. Jos puun rungossa virtaa pyhä ja puhdas vesi, niin miten oksa voisi olla täynnä myrkyllistä ja pilaantunutta vettä, mikä saa hänet tuottamaan vääränlaista hedelmää? (vrt. Matt 7:14-20; Jaak 3:9-18.) Miten vanhurskauden puusta voisi tulla synnin hedelmää sen puun oksista?

On mahdotonta, että uskovainen ihminen olisi täynnä katkeruuden sappea, syntiä ja mieleltään vihamielinen Jumalaa kohtaan. (Apt 8:20-24; Room 8:1-16.) Uskovainen rakastaa Jeesusta ja tämä on mahdollista Pyhän Hengen kautta, mikä on vuodatettu sydämiimme. Jos Pyhä Henki puuttuu sydämistä, niin ihminen ei rakasta Jeesusta ja Jumalaa. Uskovainen sen sijaan ei voi olla rakastamatta, koska Henki vaikuttaa sen rakkauden. (Room 5:5; 8:28; 1Piet 1:8.)

Paavali sanoi, että me pakanuudesta Jumalan tykö kääntyneet Jeesukseen uskovat kristityt olemme "metsäöljypuita" ja lihallinen Israel (syntyperäiset Jaakobin heimon jäsenet) ovat "jalo öljypuu". (Room 11:17-24.) Hän sanoo meitä "oksiksi, jotka on oksastettu oikeiden oksien joukkoon", tarkoittaen oikeilla oksilla Jaakobin heimoa eli Israelin kansaa. Paavali kirjoitti: "jos juuri on pyhä, niin myös oksat ovat pyhiä." (Room 11:16.) Koska meidän ja Jeesukseen uskovien juutalaisten juuri on Jeesus Kristus, joka on pyhä, niin myös me oksat olemme pyhiä. Tämä ei ole viittausta "vieraaseen vanhurskauteen, joka luetaan meidän hyväksemme" vaan se on elämän todellisuus, mikä vallitsee sydämissämme. Me olemme todella pyhiä uuden luomuksen luonnon puolesta ja sen mukaan meidän tulee päivittäin vaeltaa Hengessä. (Gal 5:13-26.)

Jeesus sanoo Raamatussa itseään "elävän veden lähteeksi". (Jer 2:13; vrt. Joh 4:10,13,14.) Jos joku on Kristuksessa, niin hän saa juodakseen elävää vettä, mikä on kuva Pyhästä Hengestä. (1Kor 12:13; 1Joh 3:24; 4:13; Joh 737-39; Ilm 21:6; 22:17.) Uskovaisesta itsestään tulee "elävän veden lähde", mistä muut saavat juoda janoonsa Pyhää Henkeä. (Joh 4:14.)

Luit aivan oikein: uskovaisen sydämestä kumpuaa elävää vettä eli Pyhää Henkeä, mitä muut saavat juoda janoonsa. Me olemme Kristuksen kirje tälle maailmalle, jota muut lukevat ja juovat sitä henkeä, mikä meistä lähtee. (2Kor 3:1-6.) Jos se henki on pilaantunutta ja myrkyllistä, niin he eivät ota sitä vastaan. Jos henkemme on puhdas ja pyhä, taipuisa ja lempeä, niin valitut ottavat sen hengen vastaan ja saavat samalla aimo annoksen Pyhää Henkeä, sillä mehän olemme yksi Henki Herran kanssa: osa elävän veden lähdettä, mistä Herra ammentaa janoisille juotavaa. (1Kor 6:17; Jaak 3:9-18.)

On toki mahdollista, että elävän veden tarjolla pitäminen johtaa myös vainoihin ja kärsimyksiin, sillä sellaisiin meidät on pantu. (2Tess 3:3; Apt 14:19-22.) Usko ei ole joka miehen ja hengettömät vainoavat aina niitä, joissa on Henki. (Gal 4:19-31; 1Tess 3:2; Apt 13:43-53.) Paavali kirjoitti: "Jokainen, joka tahtoo vaeltaa jumalisesti Kristuksessa Jeesuksessa, joutuu vainon kohteeksi." (2Tim 3:12.) Jos pidämme kiinni Jumalan sanasta sellaisena kuin se on kirjoitettu, niin me saamme kärsiä vainoa ja pilkkaa vanhurskauden tähden sekä kristityn nimemme tähden. (1Piet 2:19-25; Matt 5:11,12.) Jos taas mukaudumme tämän maailman menon kanssa ja suostumme sen muotojumaliseen uskonnolliseen menoon, niin varjellumme vainoilta ja olemme todellakin yhtä heidän kanssaan.

Toivon, että olet tästä seikkaperäisestä selityksestä havainnut, ettei uskovaisesta voi virrata ulos jatkuvalla syötöllä katkeruuden sappea ja vihamielistä henkeä lähimmäisiä sekä Jumalaa kohtaan. On tietysti hetkiä, jolloin lankeamme ja tarvitsemme siksi toistuvaa veren pesua: olemme jatkuvasti ja joka hetki veren pesun alla, missä meillä on turva Herran päivänä ja varjellumme Jumalan vihalta. Sen lisäksi, että varjellumme Karitsan verellä pestyinä ja syntien anteeksisaamisen kautta Jumalan langettamalta kadotustuomiolta, saamme nauttia Jumalan lasten etuoikeutena Pyhästä Hengestä, mikä vaikuttaa meissä pyhää ja puhdasta elämää Jumalan kunniaksi. Vanhurskas elämä lähtee aina puhtaasta sydämestä ja puhtaasta mielestä, joten meidän tulee hylätä sellainen oppi, jonka mukaan uskovainen rypee synnissä ja juo jatkuvasti myrkyllistä vettä levittäen sen löyhkää ympäristöönsä. Uskokaamme mieluummin se, mitä Paavali on kirjoittanut Pyhässä Hengessä ja Jumalan vaikutuksesta:

2.Korinttolaiskirje:
2:14 Mutta kiitos olkoon Jumalan, joka aina kuljettaa meitä voittosaatossa Kristuksessa ja meidän kauttamme joka paikassa tuo ilmi hänen tuntemisensa tuoksun!
2:15 Sillä me olemme Kristuksen tuoksu Jumalalle sekä pelastuvien että kadotukseen joutuvien joukossa:
2:16 näille tosin kuoleman haju kuolemaksi, mutta noille elämän tuoksu elämäksi. Ja kuka on tällaiseen kelvollinen?
2:17 Sillä me emme ole niinkuin nuo monet, jotka myyskentelevät Jumalan sanaa; vaan puhtaasta mielestä, niinkuin Jumalan vaikutuksesta, Jumalan edessä, me Kristuksessa puhumme.

Voittosaatto Kristuksessa ei ole elämää synnissä, synnin alla ja synnin orjana. (Room 6:1-23; Gal 3:21-6:15.) Se on pyhää ja vanhurskaa vaellusta Jumalan voimalla, missä on luovuttu lihallisesta viisaudesta, tekopyhästä nöyristelystä ja Jumalan sanan väärentämisestä isien oppien mukaan. Paavali ei hävennyt omaa vaellustaan eikä valehdellut totuutta vastaan, että olisi rypenyt synnissä. Sen sijaan hän asetti itsensä koko seurakunnan esikuvaksi vanhurskaan vaelluksensa vuoksi.

1.Korinttolaiskirje:
11:1 Olkaa minun seuraajiani, niinkuin minä olen Kristuksen seuraaja.

2.Korinttolaiskirje:
1:12 Sillä meidän kerskauksemme on tämä: meidän omantuntomme todistus siitä, että me maailmassa ja varsinkin teidän luonanne olemme vaeltaneet Jumalan pyhyydessä ja puhtaudessa, emme lihallisessa viisaudessa, vaan Jumalan armossa.

1.Tessalonikalaiskirje:
2:9 Muistattehan, veljet, meidän työmme ja vaivamme: yöt ja päivät työtä tehden, ettemme ketään teistä rasittaisi, me julistimme teille Jumalan evankeliumia.
2:10 Te olette meidän todistajamme, ja Jumala, kuinka pyhät ja oikeamieliset ja nuhteettomat me olimme teitä kohtaan, jotka uskotte,
2:11 samoinkuin te tiedätte, kuinka me, niinkuin isä lapsiansa, kehoitimme itsekutakin teistä ja rohkaisimme teitä,
2:12 ja teroitimme teille, että teidän on vaeltaminen arvollisesti Jumalan edessä, joka kutsuu teitä valtakuntaansa ja kirkkauteensa.

Jotkut teologit ja kristityt tai nimeltä kristityt henkilöt pelkäävät varastavansa Jumalan kunnian, jos tunnustavat "ihmisen osuuden", millä tarkoitan tahdon alistumista Jumalan tahtoon, lihallisen mielen vastarinnan murtumista Jumalan kutsun edessä, suostumista Jumalan pelkoon ja antautumista Jumalalle vanhurskauden palvelusta varten. Se ratkaisee hyvin paljon ihmisen elämässä, minkä tai kenen valtaan hän on antautunut. Näin ainakin Paavali opetti.

Roomalaiskirje:
6:15 Kuinka siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme ole lain alla, vaan armon alla? Pois se!
6:16 Ettekö tiedä, että kenen palvelijoiksi, ketä tottelemaan, te antaudutte, sen palvelijoita te olette, jota te tottelette, joko synnin palvelijoita, kuolemaksi, tahi kuuliaisuuden, vanhurskaudeksi?
6:17 Mutta kiitos Jumalalle, että te, jotka ennen olitte synnin palvelijoita, nyt olette tulleet sydämestänne kuuliaisiksi sille opin muodolle, jonka johtoon te olette annetut,

On ihana asia, jos joku on antautunut ehyellä sydämellä palvelemaan Herraa. On ikävä nähdä, miten monet nimeltä kristityt halveksivat sellaisia veljiä, jotka palvelevat kokosydämisesti Herraa. Nämä lihalliset kerskuvat kokosydämisen antautumisen sijasta synneillään, ikään kuin he ansaitsisivat synneillään aseman Jumalan lapsena ja kaksimielinen sydämen asenne olisi todistus tosi pyhityksestä. Näin pitkälle voi väärä opetus ja pimeys ihmisen johtaa, vaikka Raamatun sana on kaikkea tätä vastaan.

Sananlaskut:
28:13 Joka rikkomuksensa salaa, se ei menesty; mutta joka ne tunnustaa ja hylkää, se saa armon.
28:14 Onnellinen se ihminen, joka aina on aralla tunnolla; mutta joka sydämensä paaduttaa, se onnettomuuteen lankeaa.
...
28:18 Nuhteettomasti vaeltavainen saa avun, mutta kahdella tiellä mutkittelija kerralla kaatuu.

Jaakobin kirje:
4:8 Lähestykää Jumalaa, niin hän lähestyy teitä. Puhdistakaa kätenne, te syntiset, ja tehkää sydämenne puhtaiksi, te kaksimieliset.

Kokosydäminen antautuminen Herralle on se, mitä Jumala meistä tahtoo. Jeesus ei opettanut mitään sellaista, mihin ihminen ei pystyisi hänen avullaan. (Luuk 14:33.) Jeesuksen neuvot olivat käytännölliset ja tarkoitetut sovellettaviksi arjen elämään. Virheelliseen Raamatun tulkintaan langenneet saivartelevat, viisastelevat ja vääntävät vinoon Jeesuksen käytännöllisiä neuvoja, niin että sanan tottelemisesta pidetään lopulta turhana ja jopa syntinä omavanhurskaussyytösten tähden. Tekaistuilla perusteilla annetaan itselle ja muille lupa elää miten tahansa eikä seurauksista välitetä mitään. Jumalan tahtoa vastaan rikotaan tahallaan ja pidetään sitä jopa merkkinä "tosiuskovaisuudesta". (Oikeasta vanhurskauttamisopista ja pelastusopista.)

Jumalan kunnian varastamista on ihan turha kenenkään kristityn pelätä. Jos joku on tehnyt eläessään syntiä ja on syntinen, niin ei hänellä ole mitään mahdollisuutta pelastua oman hyvyytensä ja tekojensa ansiosta, joten kunnian varastamista tai omavanhurskautta on turha pelätä, kun tunnustautuu syntiseksi. Pelastuminen on mahdollista vain armosta syntien anteeksisaamisen ja Pyhän Hengen osallisuuden kautta, jos joku on syntinen ja syntiä tehnyt. Se ei ole Jumalan kunnian varastamista, että tunnustaa haluavansa samoja asioita kuin Jumala, mikä johtaa lopulta pyhityksen kautta iankaikkiseen elämään. (2Tess 1:11,12; Room 6:22,23.)

Monet ihmisen osuuden kieltävät Raamatun opettajat opettavat kuitenkin ihmisen osuutta ja tekevät sen sangen selvällä tavalla. He lainaavat joko suoraan Raamatun kirjoituksia tai Martti Lutheria, missä tuodaan suoraan esille ihmisen osuus ja tahdon ilmaisu pelastumisen prosessissa. Seuraavassa on yksi esimerkki rovasti Olavi Peltolan artikkelista:

"Heidän ainoa mahdollisuutensa on siinä, että Jumala Kristuksen tähden pelastaa ja he ovat myös antaneet Kristuksen pelastaa heidät hukkumasta."

(Olavi Peltola, Ihmisen pelastuminen ja uskon vanhurskaus.)
http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/usko/usko1g.html

Tässä sanotaan suoraan, että ihminen "on antanut Kristuksen pelastaa itsensä hukkumasta". Näin myös Raamatussa opetetaan, mutta tästä huolimatta monet luterilaiset ja heidän tavallaan uskovat kristityt kiistävät "ihmisen osuuden", vaikka he opettavat itse sitä. (Jes 45:22; Apt 2:40.)

Yksi "uskonratkaisun" vastustaja on evankeelinen luterilainen, lääkäri Teppo Vuorenmaa. Hän kirjoittaa kotisivuillaan seuraavaa:

"Jeesus on jo tehnyt kaiken puolestasi. Hän on jo sovittanut koko maailman synnit, myös sinun syntisi. Sinun pitää vain ottaa se vastaan. Miten se voi tapahtua? Paavali tiivistää asian seuraavanlaisella ohjeella (Room 10:9-10): "Jos sinä suullasi tunnustat, että Jeesus on Herra, ja sydämessäsi uskot, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista, olet pelastuva. Sydämen usko tuo vanhurskauden, suun tunnustus pelastuksen." Suun tunnustus ei tarkoita todistuspuheiden pitämistä tai uskon toitottamista kadunkulmassa ohikulkijoille. Se tarkoittaa sitä että sanot Jeesukselle esim. näin: "Jeesus, minä tarvitsen sinua, auta ja armahda minua, anna syntini anteeksi ja opeta minua tuntemaan Sinut." Kyse on siis Jumalan huutamisesta avuksi, eli kuten Paavali kirjoittaa (Room 10:13): "Jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu." Jeesus kuulee rukouksesi ja tulee luoksesi. Jos tuumailet, että "Kyllähän minä Jumalaan uskon, mutta mihin sitä Jeesusta tarvitaan?", sinun on syytä huomata, että nimenomaan Jeesuksessa Kristuksessa kohtaat Jumalan. Kristuksessa sinä olet autuas, ja vain Kristuksessa. Kun tunnet Jeesuksen, silloin tunnet Jumalan."

Teppo Vuorenmaa, Uskonratkaisusta.
http://koti.mbnet.fi/teppov/kriindex.htm

---

Olavi Peltolan ja Teppo Vuorenmaan opetuksissa on mielenkiintoista se, että ne sisältävät ns. "kirotun uskonratkaisurukouksen", mitä jotkut vapautetun ratkaisuvallan ja vapautetun tahdon vastustajat kritisoivat erittäin voimakkaasti pitäen sitä omavanhurskaana harhaoppina. Heidän mielestään Jumala pelastaa ihmisen kasteessa, jolloin ihminen ei tee mitään pelastuakseen vaan Jumala tekee kaiken pelastumiseen tarvittavan ihmisen ollessa veden alla. "Ratkaisurukous-ekumenia" on näiden uus-sakramentalistien mielestä suurin piirtein syntiä, sillä siinä ohitetaan Jumalan säätämä tapa saada synnit anteeksi, Pyhä Henki ja ottaa vastaan pelastus armosta vesitoimituksen hetkellä eli kasteeessa. (vrt. Apt 2:38.)

Mainittu oppi on sille antamani nimen mukaan uus-sakramentalismia. Se ei ole kuitenkaan mikään uusi oppi, sillä sitä on opetettu ainakin 1960-luvulta lähtien Eric H.H. Changin toimesta Kanadassa ja sitten eri puolilla maailmaa, mihin hänen seurakuntansa on levinnyt. Myös Menno Simons opetti joidenkin sakramentalistien mukaan oppia, jonka mukaan ihminen saa synnit anteeksi kasteessa, mutta opetti sakramentalistien oppia vastaan, kun uskoi uudestisyntymisen tapahtuvan ennen kastetta kääntymisessä Jumalan tykö ja mielenmuutoksessa. Simons oli oikeassa uudestisyntymisen suhteen, mutta syntien anteeksisaamisen suhteen hän erehtyi, mikäli sakramentalistit ovat tulkinneet häntä oikein. On tavallaan erikoista, että joku uskoo hengelliseen syntymään, mikä ei johtaisi syntien anteeksiantoon, mikä on tilanne kasteesta osattomien uskovien kohdalla.

Tutkittuani itse Menno Simonin kirjoituksia ja mennoniittojen opetusta heidän teologiensa kertomana, tulin siihen tulokseen, että sakramentalistit ovat vääntäneet vinoon Simonsin tekstejä tarkoitushakuisella tavalla. Simons ja mennoniitat eivät opeta syntien anteeksisaamista kasteessa siten, että ennen sitä ei olisi syntejä saatu anteeksi. Heidän kokonaisopetuksensa mukaan on mahdotonta, että joku olisi jäänyt osattomaksi syntien anteeksiannosta uudestisyntymisessä, mikä sijoitetaan toistuvasti kastetta edeltävään aikaan heidän opetuksessan.

Olen kirjoittanut mennoniittojen kastenäkemyksestä erillisen artikkelin "Mennoniittojen näkemys kasteesta".
http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/kaste/mennoniitat_ja_kaste.pdf

Luterilaisten ja muiden kasteesta osattomien kannattaa tutkia tarkoin uus-sakramentalistien opetusta. Heidän mukaansa he eivät ole uudestisyntyneitä eikä syntien anteeksisaamisesta tai pelastumisesta kannattaisi olla lainkaan varma, jos kastetta ei oteta. En sano, että uus-sakramentalistit olisivat oikeassa. Sanon tämän siksi, että luterilaiset näkisivät tarkemmin sen, mitä uus-sakramentalistit todella uskovat ja opettavat. Luterilainen ei ole heille aito kristitty eikä veli "Kristuksessa" vaan on vasta kääntymässä Jumalan tykö: matkalla Jumalan lapseuteen.

Kun syntien anteeksisaaminen, uudestisyntyminen ja pelastus sidotaan kiinteästi kasteen hetkeen, jäävät monet uskovaiset taivasten valtakunnan ulkopuolelle uus-sakramentalistien opin mukaan. Käytännössä he kieltäytyvät ketään luterilaista kadotuksen lapseksi sanomasta ja puhuvat heille mielistellen, että he ovat rakkaita veljiä ja sisaria, jopa uskon kautta vanhurskaita Jumalan lapsia ja pelastuneita. Sydämessään he ajattelevatkin sitten toisin ja tuovat sitä oppia julki "selän takana" tilaisuuksissa ja tilanteissa, missä luterilaisia ei tarvitse suoraan sormella osoittaen pelastumattomiksi sanoa.

Uus-sakramentalistien opissa yleensä kielletään sellainen uudestisyntyminen, mikä tapahtuu pelkästä Jumalan Hengestä ja Jumalan sanan kautta. (Joh 3:3-8; 1Piet 3:21; Jaak 1:18.) Uudestisyntyminen on pääsääntöisesti heidän mukaansa mahdollista vain vedessä kastetuille, ei muille. Joskus uudestisyntyminen sjoittuu näiden opissa kasteen jälkeen, kun joku vilpillisesti kastettu saa kasteen jälkeen Pyhän Hengen kääntymyksessä Jumalan tykö. Näin kastetta painotetaan väärin, vaikka opetetaan toisaalta oikein, että kääntymisessä saadaan Pyhä Henki ja pelastus, jos kaste on otettu ensin vilpillisin mielin ja kääntymättömin sydämin. Uus-sakramentalistien joukossa on kuitenkin sellaistakin opetusta, että uskovaisia on pidetty uudestisyntyneinä pelkän kasteen perusteella, vaikka heissä ei olisi ollut vielä Pyhää Henkeä. (Apt 8:5-19.) Tässä ei ole erotettu toisistaan Hengen sinetin saamista ja Hengellä täyttymistä, mikä puuttui Samarian uskovilta, vaikka heidät oli kastettu vedessä Herran nimeen.

Erikoista tässä näkemyksessä on se, että Pyhän Hengen saaneita kasteesta osattomia ei pidetty Jumalan lapsina, mutta kastettuja uskovaisia pidettiin Jumalan lapsina, vaikka he eivät olleet saaneet kyseisen sakramentalistin mukaan Pyhää Henkeä edes sinettinä. Näin "Hengetön" on Jumalan lapsi, mutta Hengen saanut ei ole. Kasteen vesi on tässä tapauksessa syrjäyttänyt kokonaan Pyhän Hengen ja pilkkaa Kristuksen veren ansiota asettumalla toiseksi pelastustieksi Kristuksen uhrin rinnalla.

Vaikka joku uskoisi koko sydämestään Jeesukseen ja olisi täyttynyt Pyhällä Hengellä saaden esimerkiksi profetoimisen ja kielillä puhumisen armolahjat, niin häntä ei pidetä uus-sakramentalistien joukossa Kristuksen ruumiin jäsenenä eikä uudestisyntyneenä Jumalan lapsena, ellei häntä ole uskovaisena tai uskoontulevana kastettu. Näin ollen kaikki luterilaiset ja vauvakastetta harjoittavat uskovaiset veljet ovat tämän teorian mukaan uudestisyntymättömiä eivätkä kuulu Kristuksen ruumiiseen. Silti nämä uus-sakramentalistit uskovat luterilaisten ja muiden kasteesta osattomien koko sydämestään Jeesukseen uskovien pelastuvan, vaikka he eivät pidä näitä uudestisyntyneinä. Tältä osin oppi vaikuttaa olevan sisäisesti ristiriitainen.

Hyvää tässä opissa on kasteen arvostaminen ja painottaminen, niin että se mielletään julkiseksi vakuutukseksi ja lupaukseksi, että uskovainen aikoo seurata Jeesusta ja olla hänen omansa kuolemaansa asti. Tässä suhteessa kastetta voidaan verrata avioliiton vihkimiseen, vaikkakin se Raamatun mukaan on pikemmin kihlojen ostamista kuin naimisiin menemistä. (2Kor 12:2.) Karitsan ja seurakunnan eli morsiamen häät alkavat vasta taivaassa tempauksen jälkeen, eivät vielä maan päällä. (Matt 22:1-14; 1Tess 4:13-17; Ilm 19:7,8.)

Vaikka uus-sakramentalistit painottavat liiaksi vedellä kastamista sisäisen ihmisen muutoksen kustannuksella, mitä Paavali kuvaa "kasteeksi ja Kristuksen ympärileikkaukseksi" (Kol 2:11,12; vrt. Room 2:28,29.), niin heidän joukossaan vaikuttaa olevan vanhurskaita veljiä ja aitoja Jumalan lapsia. Sellaisina voisi ehkä pitää Eric H.H. Changia ja David Pawsonia. Jälkimmäinen räjäytti pankin Suomessa puhuessaan Nokia-Missionin tilaisuudessa vauvakastetta ja Lutheria vastaan. Siitä hänelle täytyy antaa täydet pisteet. Hänen opetuksensa on muutenkin herättävää ja rikasta Jumalan sanan julistusta.

David Pawsonin saarnasta on lainauksia artikkelissani "David Pawson Pirkkahallissa 17.5.2007".

Uus-sakramentalistien opissa on monia ristiriitaisia ja omituisia kohtia. Yksi on syntien anteeksisaaminen "ensimmäistä kertaa" vedellä kastamisen hetkessä. Siitä on tehty jopa fiktiivisiä kuvauksia ja lisäyksiä Apostolien tekojen kuvaukseen Pietarin helluntain saarnan jälkeisiin tapahtumiin. (Apt 2:14-42.) On kuvattu yksityiskohtaisesti sitä, miten kasteelle menevät ovat odottaneet jopa tuntikausia syntien anteeksisaamista tulevassa kasteessa. Mitään sellaista ei ole kirjoitettu Raamattuun, mutta mielikuvituksen avulla voi sanaan lisätä mitä tahansa, mikä sopii omaan teologiseen näkemykseen.

Sen sijaan, että syntejä pyydettäisiin katumuksessa ja rukouksessa anteeksi sekä uskottaisiin evankeliumin sanaan mielenmuutoksessa ja halussa hylätä syntielämä, tulisi ihmisen pidättäytyä päästämästä Jeesusta sydämeensä asumaan aina siihen asti, että Jumala avaa sydämen veden alla, niin että Pyhä Henki pääsee sinne asumaan Jumalan tekona.

Tällainen opetus panee Jumalan suvereenille toiminnalle liian ahtaat rajat ja antaa kasteelle liian suuren arvon pelastuksen tuovana omavanhurskaana tekona, sillä jokainen haluaa tietysti pelastaa itsensä ottamalla kasteen, jos se olisi jokin taianomainen rituaali, missä saadaan synnit anteeksi, Pyhä Henki ja pelastutaan. Kun lapsille on opetettu pienestä pitäen, että kaste välittää heille Jumalan armon, syntien anteeksisaamisen ja Pyhän Hengen, niin että he pääsevät kastettuina vanhempiensa kanssa taivaaseen, niin ei ole mikään ihme, että jokainen leikki-ikäinen haluaa tulla kastetuksi. Heiltä puuttuu tässä vaiheessa pääsääntöisesti oma usko Jeesukseen eivätkä he anna kasteessa henkilökohtaista lupausta olla Jeesuksen oma kuolemaansa asti. He uskovat ainoastaan vanhempiensa vakuuttelut taivaspaikasta, mikä saadaan ottamalla kaste ja tulevat kastetuiksi itse asiassa vanhempiensa uskon eivätkä oman uskonsa perusteella.

---

Onneksi evankeeliset ja jotkut muut luterilaiset opettavat oikein uskonratkaisua ja päätöstä uskoa Jeesukseen eli antaa elämä Jumalan haltuun, vaikka he kiistävätkin sitä opettavansa. Näin luterilaisten lapset voivat tulla aidosti uskoon antamalla elämänsä Herran haltuun, vaikka heille opetetaan väärin kasteen armosta, joka pelastaa heidät. Kaste ei ketään pelasta vaan se, että Jeesus Kristus asuu uskovaisen sydämessä Pyhän Hengen kautta. (Room 8:9.) Pyhä Henki tulee niihin, jotka luopuvat omasta elämästä ja ottavat vastaan uuden elämän Jeesukselta. Tämä tarkoittaa sitä, ettei ihminen elä enää oman tahdon mukaan vaan päättää elää Jumalan tahdon mukaan kaikissa asioissa, missä ymmärtää Jumalan tahdon. (vrt. omasta elämästä luopumisen ja uudessa elämässä vaeltamisen kuvaukset seuraavissa jakeissa: Joh 12:24-26; Matt 16:24-26; Luuk 14:26-35; 1Piet 4:1-4; Room 14:7-8; 12:1-3; 6:1-23.)

Tässä on vielä Jeesuksen omat sanat siitä, miten hänen opetuslapsensa tulee luopua omasta elämästä ja antaa se Herralle, jotta hän saisi tilalle uuden elämän Jeesuksessa.

Markuksen evankeliumi:
8:35 Sillä joka tahtoo pelastaa elämänsä, hän kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun ja evankeliumin tähden, hän pelastaa sen.
8:36 Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saisi vahingon sielullensa?
8:37 Sillä mitä voi ihminen antaa sielunsa lunnaiksi?
8:38 Sillä joka häpeää minua ja minun sanojani tässä avionrikkojassa ja syntisessä sukupolvessa, sitä myös Ihmisen Poika on häpeävä, kun hän tulee Isänsä kirkkaudessa pyhien enkelien kanssa."

Luukkaan evankeliumi:
14:26 "Jos joku tulee minun tyköni eikä vihaa isäänsä ja äitiänsä ja vaimoaan ja lapsiaan ja veljiään ja sisariaan, vieläpä omaa elämäänsäkin, hän ei voi olla minun opetuslapseni.
14:27 Ja joka ei kanna ristiänsä ja seuraa minua, se ei voi olla minun opetuslapseni.
14:28 Sillä jos joku teistä tahtoo rakentaa tornin, eikö hän ensin istu laskemaan kustannuksia, nähdäkseen, onko hänellä varoja rakentaa se valmiiksi,
14:29 etteivät, kun hän on pannut perustuksen, mutta ei kykene saamaan rakennusta valmiiksi, kaikki, jotka sen näkevät, rupeaisi pilkkaamaan häntä
14:30 sanoen: 'Tuo mies ryhtyi rakentamaan, mutta ei kyennyt saamaan valmiiksi'?
14:31 Tahi jos joku kuningas tahtoo lähteä sotimaan toista kuningasta vastaan, eikö hän ensin istu ja pidä neuvoa, kykeneekö hän kymmenellä tuhannella kohtaamaan sitä, joka tulee häntä vastaan kahdellakymmenellä tuhannella?
14:32 Ja ellei kykene, niin hän, toisen vielä ollessa kaukana, lähettää hänen luoksensa lähettiläät hieromaan rauhaa.
14:33 Niin ei myös teistä yksikään, joka ei luovu kaikesta, mitä hänellä on, voi olla minun opetuslapseni.
14:34 Suola on hyvä; mutta jos suolakin käy mauttomaksi, millä se saadaan suolaiseksi?
14:35 Ei se kelpaa maahan eikä lantaan; se heitetään pois. Jolla on korvat kuulla, se kuulkoon!"

On hämmästyttävää, että Jeesukselle kelpaa meidän kurja elämämme, sydämemme ja syntimme, niin että hän ottaa meidän syntimme pois ja armahtaa meitä synnyttäen meidät uudesti ylhäältä, hänen kuvakseen. Tämäkin sanotaan Raamatussa monin eri sanoin.

Efesolaiskirje:
4:20 Mutta näin te ette ole oppineet Kristusta tuntemaan,
4:21 jos muutoin olette hänestä kuulleet ja hänessä opetusta saaneet, niinkuin totuus on Jeesuksessa:
4:22 että teidän tulee panna pois vanha ihmisenne, jonka mukaan te ennen vaelsitte ja joka turmelee itsensä petollisia himoja seuraten,
4:23 ja uudistua mielenne hengeltä
4:24 ja pukea päällenne uusi ihminen, joka Jumalan mukaan on luotu totuuden vanhurskauteen ja pyhyyteen.

Efesolaiskirje:
2:8 Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja -
2:9 ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.
2:10 Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme.

2.Korinttolaiskirje:
3:17 Sillä Herra on Henki, ja missä Herran Henki on, siinä on vapaus.
3:18 Mutta me kaikki, jotka peittämättömin kasvoin katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen, niinkuin muuttaa Herra, joka on Henki.

Vaikka Teppo Vuorenmaa ja Sley, mihin hän kuuluu, vastustavat henkeen ja vereen uskonratkaisun tekemistä tai "päätöstä uskoa Jeesukseen", niin he opettavat täsmälleen samaa uskonratkaisua ja päätöstä antaa oma elämänsä Jeesukselle kuin herätyskristilliset, joiden oppia he vastustavat. Tämä on surkuhupaisa ja omituinen piirre näiden uskovien veljien opetuksessa. Samaan uskonratkaisun opetukseen syyllistyy myös Olavi Peltola, vaikka vastustaa isiltä opittujen perinnäissääntöjen ja oppien perusteella sitä, mitä itse asiassa itsekin opettaa. Tällaiset sisäiset ristiriidat opetuksessa ovat yleisiä niiden kohdalla, jotka pelkäävät varastavansa Jumalalta kunnian noudattaessaan Jumalan sanan ohjeita ja opetuksia

"Kyseleviä ihmisiä neuvottaessa voi olla avuksi rukous:

(1) Herra Jeesus, tunnustan olevani syntinen ihminen. Olen tehnyt syntiä ajatuksin, sanoin ja teoin. Olen murheellinen syntieni tähden, kadun niitä ja haluan sanoutua niistä irti.

(2) Uskon, että sinä kuolit puolestani, kannoit minun syntini omassa ruumissasi. Kiitän sinua suuresta rakkaudestasi.

(3) Nyt avaan sydämeni oven. Tule sisään, Herra Jeesus (Ilm 3:20). Tule omaksi Vapahtajakseni ja puhdista minut. Tule Herrakseni ja Mestarikseni ja ota minut hallintaasi. Minä haluan palvella sinua yhdessä muiden kristittyjen kanssa koko elämäni ja rukoilen, että sinä annat minulle siihen voimaa."

Olavi Peltola, Ihmisen pelastuminen ja uskon vanhurskaus.
http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/usko/usko1g.html

Myös Luther tunnusti, että ihmisen tulee antaa Jumalan tehdä oma työnsä meissä eli meidän tulee sallia Jumalan Hengen pyhittävä toiminta. Lainaan tähän Olavi Peltolan artikkelista lainauksen Lutherin opetuksesta:

"Sinä et saa tehdä muuta tekoa Jumalalle kuin uskoa, että Kristus tekee tekonsa sinun puolestasi ja asettaa ne Jumalan eteen. Jotta uskosi pysyisi puhtaana, älä tee muuta kuin pysy hiljaa, anna hänen tehdä hyvää ja vastaanottaa Kristuksen teot sekä anna Kristuksen harjoittaa rakkautta sinussa." (Luther)

Luther sysäsi tässä Raamatun opettamalla tavalla vastuun pyhityksestä ihmiselle, mutta toisaalla kiisti "ihmisen osuuden" uudestisyntymisessä ja sitä seuraavassa pyhityksessä. Tästä johtuen monet luterilaiset ja Lutherin opetuksia seuraavat kristityt ja nimikristityt väittävät, ettei ihminen voi sallia tai antaa Jumalalle lupaa tehdä pyhittävää työtään meissä, mikä johtaa pelastukseen. He luulevat, että Jumala tekee meissä pelastavaa työtään täysin meistä riippumattomista syistä, niin ettemme voi siihen mitenkään myötävaikuttaa suostumalla tai alistumalla Jumalan tahtoon tai antautumalla vanhurskauden palvelukseen sekä luopumalla syntisistä elämäntavoista. He kumoavat omat sanansa ja Raamatun sanan, missä laitetaan pyhitys ja antautuminen ihmisen vastuulle.

Roomalaiskirje:
6:12 Älköön siis synti hallitko teidän kuolevaisessa ruumiissanne, niin että olette kuuliaiset sen himoille,
6:13 älkääkä antako jäseniänne vääryyden aseiksi synnille, vaan antakaa itsenne, kuolleista eläviksi tulleina, Jumalalle, ja jäsenenne vanhurskauden aseiksi Jumalalle.
6:14 Sillä synnin ei pidä teitä vallitseman, koska ette ole lain alla, vaan armon alla.
6:15 Kuinka siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme ole lain alla, vaan armon alla? Pois se!
6:16 Ettekö tiedä, että kenen palvelijoiksi, ketä tottelemaan, te antaudutte, sen palvelijoita te olette, jota te tottelette, joko synnin palvelijoita, kuolemaksi, tahi kuuliaisuuden, vanhurskaudeksi?
6:17 Mutta kiitos Jumalalle, että te, jotka ennen olitte synnin palvelijoita, nyt olette tulleet sydämestänne kuuliaisiksi sille opin muodolle, jonka johtoon te olette annetut,

Roomalaiskirje:
12:1 Niin minä Jumalan armahtavan laupeuden kautta kehoitan teitä, veljet, antamaan ruumiinne eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi; tämä on teidän järjellinen jumalanpalveluksenne.
12:2 Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä.

Pyhitys on mielletty väärin "Kristukseksi", mikä ei vaikuta ihmisen sisällä mitään muutosta vaan on pelkästään Kristuksen täydellisyys ja täydellinen uhri meidän hyväksemme. (Hebr 10:14; 1Kor 1:30,31; 2Kor 5:17; 3:1-6,17,18; Efe 2:1-10.) Lainaan tässä kohdassa rovasti Olavi Peltolan tekstiä.

"Emme voi tulkita uudestisyntymistä ja Paavalin opetusta 2 Kor 5:17 niin, että vanha syntinen olemus on uskovassa kadonnut ja uusi ja puhdas minuus on tullut tilalle. Uskovaan tulee uusi ihminen ja kuitenkin se uusi on koko ajan Kristuksen vierasta vanhurskautta. Vanha on itsepäisesti koko ajan uuden rinnalla. Kristuksen vanhurskaus ei muutu omaksi minäksemme. Uusi ihminen ei ole koskaan silmin nähtävä ja käsin kosketeltava olento. Uskova ei voi kaivaa sisimmästään esille jotain taivaallista, jonka hän on sinne saanut. Se uusi, mitä uskova löytää itsestään on lopulta aina vain yksin Kristus, ei hänen omat kokemuksensa ja oma muuttumisensa."

Olavi Peltola, Ihmisen pelastuminen ja uskon vanhurskaus.
http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/usko/usko1g.html

Tällöin puhutaan Lutherin oppien mukaan "vieraasta vanhurskaudesta", mikä luetaan syntisen hyväksi ja "autuaasta vaihtokaupasta". Jeesus ottaa syykseen ja päällensä meidän syntimme, ja lahjoittaa meille oman täydellisen vanhurskautensa. Näin Jeesuksen täydellinen vanhurskaus ja täydellisyys luetaan syntisen ihmisen hyväksi, niin että kelpaamme tämän täydellisyyden perusteella Isälle Jumalalle. Näin Raamatussakin asioita tavallaan opetetaan, mutta tässä on vain puoli totuutta: ei koko totuus. (Hebr 10:14; Room 3:19-4:8.) Jos opetetaan luterilaisittain sellaista oppia, että uudestisyntynyt ihminen jää syntiensä valtaan ja synnin alle, niin ettei muutu sisäisen ihmisensä puolesta toisenlaiseksi, niin silloin kielletään Jumalan muuttava voima evankeliumin vastaanottaneen ihmisen elämässä. Käsitys sisäisen ihmisen luonteesta ja luonnosta vääristyy, niin että se johtaa naurettaviin ristiriitaisuuksiin opetuksessa. Silloin väitetään, että uskovaiset ovat kovia vastustamaan Jumalan tahtoa ja kapinoimaan Luojaa vastaan: me olemme Jumalan vihollisia.

Raamatussa opetetaan täysin päinvastaista oppia. Jumalan vihollisia ovat ne, jotka eivät usko, ja heidän joukkoomme mekin ennen kuuluimme, mutta emme kuulu enää. (Efe 2:1-10; Room 7:22-8:16.) Olemme pyhitetyt ja puhtaat, vanhurskautetut pois synnistä, niin että elämme nyt vanhurskauden palvelijoina. (1Piet 2:11-25.) Elimme ennen tottelemattomuudessa ja olimme toistemme vihamiehiä, kaikin puolin inhottavia ja monien himojen vallassa, mutta emme ole enää. (Tiit 3:1-3.) Jos suvaitset lukea Raamattua vilpittömin ja puhtain mielin, niin voit tunnustaa nämä asiat todeksi ja elää niiden mukaan pyhää ja puhdasta elämää Jumalan armossa. (2Kor 1:12; Tiit 2:11-14.) Jos nöyristelet ja valehtelet vastoin totuutta, niin joudut elämään synnissä ja sen orjana tai valehtelemaan, että elät sillä tavalla, vaikka eläisitkin siveästi, jumalisesti ja vanhurskaasti Jumalan tahdon mukaan. Silloin valhe koituu sinulle synniksi ja häpeäksi, mikä voi johtaa rangaistukseen. Paavali ei valehdellut vaan asetti itsensä koko seurakunnan esikuvaksi nimenomaan syntiä karttavan ja hyvää haluavan vanhurskaan mielenlaatunsa sekä pyhän vaelluksensa vuoksi. (2Kor 1:12; 2:14-17; 4:1-3; 1Kor 11:1; Fil 3:12-17; 1Tess 2:1-12.)

Meidän on syytä täsmentää sitä, ettei meidän hyväksemme lueta niinkään Jeesuksen täydellisyyttä ja täydellistä vaellusta kuin hänen täydellinen uhrinsa. Uhrista puhuminen johtaa meidät ajattelemaan syntien sovitusta, mutta täydellisen vaelluksen ja synnittömyyden ajatteleminen johtaa pois ristin kuolemasta, missä on kuitenkin meidän pelastuksemme ja sovituksemme keskipiste. (Hebr 12:2; 1Kor 2:2.)

Tämä virheellisen käsityksen mukaan Jeesukseen uskovainen ihminen on oman olemuksensa puolesta läpikotaisin synnin turmelema "vanha ihminen, ylen synnillinen ihminen." (Room 7:7-25.)

On totta, että jumalaton ja syntinen tulee Jumalalle kelpaavaksi, kun uskoo evankeliumin sanan ja saa synnit anteeksi. (Room 4:1-8.) Siihen ei tarvita omia hyviä tekoja eikä sisäisen ihmisen muutosta paremmaksi. Sisäisen ihmisen muutos ei ole siten ehto uskon kautta vanhurskautumiselle, niin kuin forenssisen vanhurskautuksen kannalla olevat luulevat meidän uskovan ja väittävän. Sisäisen ihmisen muutos on seurausta siitä, että jumalaton ja syntinen on tullut vanhurskaaksi uskon kautta.

Seuraus ja ehto tai edellytys ovat eri asioita. Näitä ei pidä sotkea toisiinsa. Sisäisen ihmisen muutosta ei voida myöskään kokonaan erottaa vanhurskautumisesta. Uskon kautta vanhurskaaksi tuleminen johtaa aina sisäisen ihmisen muutokseen. Muuten ei voi olla. Jos joku ei muutu sisäisen ihmisensä puolesta, niin hän ei ole tullut vanhurskaaksi uskon kautta. Hän elää silloin synneissään ja on turmeltuneen mielensä vallassa, uskoton Herraa kohtaan. (Efe 4.17-19; Room 8:3-9.)

Tämän tuloksena saatu lahjavanhurskaus ymmärretään Kristuksen täydellisyydeksi, mikä on ainoa pyhitys eikä muuta pyhitystä ole olemassa. Näin siis sellaisen käsityksen mukaan, missä ei nähdä sisäisen ihmisen muuttuvan uudestisyntymisessä ja sitä seuraavassa hengen pyhityksessä. (2Kor 5:17; 3:17,18; 2Tess 2:13-17.)

Raamatun mukaan "Hengen pyhitys" tai "hengen pyhitys" ei ole pelkästään Kristuksen täydellisyyttä ja vierasta vanhurskautta, mikä luetaan meidän hyväksi. Hengen pyhitys on sisäisen ihmisen muutosta Jumalan kuvaksi tai sitä kohti.

2.Korinttolaiskirje:
3:17 Sillä Herra on Henki, ja missä Herran Henki on, siinä on vapaus.
3:18 Mutta me kaikki, jotka peittämättömin kasvoin katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen, niinkuin muuttaa Herra, joka on Henki.

"Uusi luomus" eli "Jumalan uusi ihminen" ei ole hengellisen tilansa puolesta samanlainen kuin "vanha ihminen", jollaisia me olimme ennen uskoontuloa ja uudestisyntymistä. (Efe 4:17-24.) Hengellinen ihminen ei vastusta Pyhää Henkeä eikä ole Jumalan vihollinen, jatkuvasti ja tahallaan häntä vastaan kapinoiva lihallinen ihminen. Vääränlainen nöyristely on saanut uskovaiset omaksumaan väärän kuvan ja identiteetin itsestään. He luulevat, että uskovainen ihminen on "ylen synnillinen" ja "lihallinen" ihminen, läpikotaisin synnin turmelema ja kelvoton, niin että voi vain vastustaa Jumalan tahtoa. Uusi Jumalan ihminen on juuri tämän vastakohta, joten ei ihme, että monet kristityt vastustavat Jumalan tahtoa, kun luulevat olevansa "vanhoja ihmisiä" ja "ylen synnillisiä lihallisia" ihmisiä.

Paavalin mukaan "hengen pyhitys" on sitä, että "kartamme haureutta (pornoa) ja tiedämme ottaa oman vaimon pyhyydessä ja kunniassa emmekä himon kiihkossa niin kuin pakanat", ja paljon muutakin pyhää vaellusta on se hengen pyhitys, mistä Raamatussa meille kerrotaan. (1Tess 4:1-12; Room 6:1-23; 2Tess 2:13-17; Hebr 12:1-17.) Jumalan Pojan usko ei salli meidän jäädä hedelmättömiksi vaan armo kasvattaa meissä kaikenlaista hyvää rauhan hedelmää Jumalan kunniaksi. (Tiit 2:11-14; 2Piet 1:1-11.) Jos joku on tullut uskon kautta vanhurskaaksi, niin hänen kannattaa tavoitella sen jälkeen pyhitystä ja pyhäksi tulemista uskon kautta. Jumala voi muuttaa sisäisen ihmisen, jos suostumme siihen ja lakkaamme vääristelemästä Herran suoria teitä. (2Tim 2:19-4:4.)

---

Tämä vuorisaarnan selitys on syntynyt osana kirjoitusprojektiani, missä käsittelen täydellisyyttä ja epätäydellisyyttä Jumalan sanan opetuksen mukaan. Tutkin kirjoituksissani myös sitä, mikä on Jumalan laki Raamatussa: se hengellinen laki, mikä osoitti Paavalin syntiseksi ja hengellisesti kuolleeksi. (Room 7:7-14.) Artikkelini "Onko epätäydellisyys syntiä eli Jumalan Täydellisen Lain erehdys" on osoitteessa

http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/armo/hurskas_sika.htm

Yksi suuri virhe, mikä on johtanut kauttaaltaan vääriin tulkintoihin Jumalan laista ja vuorisaarnan opetuksesta, on luulo, että ihminen kelpaisi Jumalalle, jos elää uskovaisena täysin synnitöntä elämää lankeamatta koskaan syntiin. Jos joku uskovainen rohkenee siteerata Paavalin opetuksia, missä sanotaan tiettyjen syntien harjoittajien joutuvan kadotukseen, niin häntä syytetään omavanhurskaudesta ja tekopyhyydestä: siitä, että hän yrittää ansaita pelastusta oman hyvyytensä, synnittömyytensä, synnin karttamisen ja hyvien tekojensa ansiosta. (1Kor 6:9-11; Gal 5:19-21.)

Hengessä vaeltava eli sydämen mielihalusta syntiä karttava ja hyvää tekevä Kristuksen Jeesuksen opetuslapsi ei luule ansaitsevansa pelastusta omalla hyvyydellään, synnin karttamisella ja hyvillä teoilla. Sellainen ei tule edes hänen mieleensä. Uskovainen ja pyhä tietää, että on menettänyt kaiken pelastumisen toivon "oman itsensä kautta" sillä hetkellä, kun paljastui syntiseksi ja syntiä tehneeksi. Mikään hyvä teko ei voi tuoda anteeksiantoa synneistä. Näin ollen pelastumisen tunteminen on syntien anteeksisaamisessa eikä omassa hyvässä vaelluksessa. (Luuk 1:77.) Tämä ei tarkoita kuitenkaan sitä, että vaeltaisimme tottelemattomuudessa Jumalaa kohtaan ja eläisimme synnissä. Raamatun opetuksen mukaan me vaelsimme ennen synnissä ja olimme tottelemattomia, mutta emme ole enää. (Efe 2:1-5; Tiit 3:1-3; 1Kor 6:9-11.) Jeesus on pelastanut meidät, että voisimme

"vapahdettuina vihollistemme kädestä palvella pelkäämättä häntä pyhyydessä ja vanhurskaudessa hänen edessään kaikkina elinpäivinämme". (Luuk 1:74,75.)

Paavali ja muut uskovaiset hänen kanssaan onnistuivat tässä jalossa pyrkimyksessä eivätkä sitä salanneet.

"Sillä meidän kerskauksemme on tämä: meidän omantuntomme todistus siitä, että me maailmassa ja varsinkin teidän luonanne olemme vaeltaneet Jumalan pyhyydessä ja puhtaudessa, emme lihallisessa viisaudessa, vaan Jumalan armossa. ". (2Kor 1:12.)

Paavali asetti itsensä koko seurakunnan esimerkiksi, koska vaelsi Jumalan pyhyydessä ja puhtaudessa eikä lihallisessa viisaudessa niin kuin pakanat.

"Olkaa minun seuraajiani, niinkuin minä olen Kristuksen seuraaja." (1Kor 11:1.)

Jeesuksen vuorisaarnan tulkinta

Elääkö uskovainen Jeesuksen ja apostolien opetuksen mukaan joka hetki synnissä?

Monet ovat ymmärtäneet väärin Jeesuksen vuorisaarnan. He luulivat, että Jeesus kovensi Mooseksen lakia ja teki sen vaatimukset vielä kovemmiksi kuin mitä Mooses. Jotkut luulevat, että Jeesus ikään kuin "nosti rimaa vielä ylemmäksi kuin Mooses", niin ettei "lain kautta varmasti voisi kukaan luulla pääsevänsä Isän tykö". He kuvittelevat, että Jeesus tuli kertomaan meille "Jumalan Täydellisestä Laista", missä kaikki muu on syntiä paitsi Isä Jumala, mistä edellisessä artikkelissani kirjoitin. He luulevat, että Jeesuksen opettama laki tai lain tulkinta on eri kuin Mooseksen laki. Se ei ole kuitenkaan eri vaan on se sama "hengellinen laki", mitä myös Paavali opetti seurakunnalle. (Room 7:7-14.) Ei ole mitään toista "hengellistä" lakia kuin kymmenen käskyn laki, rakkauden kaksoiskäsky ja kultainen sääntö. Näihin sisältyvät kaikki muut käskyt ja profeetat. (Matt 7:12; 22:36-40; 2Moos 20:1-17.)

Jeesus ei muuttanut lakia tai kumonnut sitä vaan tuli täyttämään sen, viemään sen päätökseen. (Matt 5:17, kreikaksi "pleroo": täyttää, täydentää, viedä päätökseen, lopettaa). Jeesus puhui nimenomaan Mooseksen laista ja profeetoista eikä kumonnut sitä, mitä Mooseksen kautta on meille ilmoitettu. Kaikki Jeesuksen opetukset pitävät yhtä Mooseksen lain kanssa, sillä jos hän olisi opettanut Moosesta vastaan, niin hän olisi itse ollut lainrikkoja kumotessaan lain. Huomatkaa, etteivät apostolitkaan kumonneet lakia vaan vahvistivat sen. (Room 3:31.)

Matteuksen evankeliumi:
5:17 Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään (pleroo).
5:18 Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.
5:19 Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.
5:20 Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan.

Jeesus ei opettanut tässä sellaista oppia, jonka mukaan uskovainen ja Jeesuksen opetuslapsi rypee joka hetki synnissä hänen ilmoittamansa Jumalan Täydellisen Lain mukaan. Hän sitävastoin kehotti opetuslapsia noudattamaan lakia hänen ilmoittamallaan tavalla, niin ettei synnissä joka hetki ryvettäisi. Tässä ei ole mitään yli-inhimillistä ja luonnotonta vaan Jeesuksen opetus on ihan järkevää käytännön opetusta, mitä voidaan noudattaa omassa elämässä.

Jeesus ei ole asettanut täydellistä synnittömyyttä pelastumisen ehdoksi missään kohdassa, mutta sanoi ja apostolit sanoivat, etteivät synnin orjat eli "vääryyden tekijät" pääse taivasten valtakuntaan. (Joh 8:24-36; Matt 7:21-23; 1Kor 6:9-11; Gal 5:19-21; Room 6:1-23; 8:1-16.) Pelastuksen perustuksena on Kristuksen Jeesuksen täydellinen uhri ja täydellinen synnittömyys: ei meidän oma pyhyytemme ja hyvyytemme. (Hebr 10:14.) Tälle perustukselle rakentaminen tarkoittaa niitä hyviä tekoja, mitä Jumalan armosta ja Jumalan vaikutuksesta teemme vaelluksemme aikana. (Matt 5:14-16; 7:21-29; 1kor 3:11-16; Fil 2:12-14; Hebr 13:20,21; 2Tess 1:11,12.)

Synti on sellaista, mitä on hyvä katua ja pyrkiä siitä eroon: syntejä pyydetään myös anteeksi. (Luuk 17:1-5; 2Kor 7:8-11; Psa 32:1-5.) Hyvät teot ja vanhurskas mielenlaatu eivät ole sellaisia asioita, mitä tulisi katua ja pyytää niitä anteeksi tai hylätä ne syntinä. (Luuk 1:17,74,75; 1Kor 2:16; Apt 10:34,35; Room 2:28,29; Matt 5:14-16.) Kun ymmärretään väärin Jeesuksen opetukset ja Raamatun sana, niin silloin pidetään syntinä kaikkea, mitä ihminen on ja tekee: jopa vanhurskautta ja Jumalan vaikutusta meissä pidetään syntinä, koska se on "epätäydellistä". Näin ollen syntiä on mm.

  • 1) usko (Ihminen uskoo Jeesukseen, joten usko on syntiä, koska siinä on "ihmisen osuus". 1Piet 1:21; Joh 12:42,44.)
  • 2) armon vastaanottaminen eli omasta elämästä luopuminen ja Jeesuksen lahjoittaman uuden elämän vastaanottaminen, ns. "uskonratkaisu", mikä johtaa uudestisyntymiseen. (Matt 16:24-26; Mar 8:35-38; 10:37,38; Luuk 14:26-35; Joh 12:24-26.) (Vapautetun tahdon ja vapautetun ratkaisuvallan vastustajat tekevät kaikkensa, ettei kukaan vain menisi tekemään tätä "lain tekoa" ja ottaisi vastaan Jeesusta, sillä se on "syntiä" ja "oman itsensä pelastamisen yritys". Näin he sulkevat itsensä armon ulkopuolelle taistellessaan Jeesukselle antautumista vastaan kaikin voimin elämänsä loppuun asti. vrt. Room 6:16; 12:1-3; 14:7-9.)
  • 3) mielenmuutos (epätäydellisyyden syntiä)
  • 4) synnittömyys eli se, ettei tee syntiä (varastamattomuus on syntiä ja varastaminen on syntiä, koska varastamista kammova ihminen on epätäydellinen ja on "syntinen" eli on "perisyntinen")
  • 5) epätäydellisyys (Jos et ole "yhtä täydellinen kuin täydellinen Isä täydellinen on", niin ryvet synnissä ja olet lainrikkoja. Ollakseen synnitön ja voidakseen karttaa jokahetkistä synnissä elämistä ihmisen tulisi olla Isä Jumala eli kaikkivaltias. Ainoa keino synnin karttamiseen olisi tämän teorian mukaan Isän Jumalan syökseminen valtaistuimeltaan ja asettuminen hänen sijalleen maailmankaikkeuden valtiaaksi.)
  • 6) omistaminen ja syöminen (Jos omistat jotakin ja syöt jotakin, niin teet syntiä, koska joku kuolee samaan aikaan nälkään tai nälän aiheuttamiin puutostauteihin muualla maailmassa. Jotta välttyisit syömisen ja omistamisen synniltä, pitäisi sinun poistaa nälänhätä maailmasta. Vasta sen jälkeen voisit syödä ja omistaa jotakin tekemättä syntiä.)

Kaksi viimeistä asiaa on tietysti kokonaan mahdotonta ihmisen toteuttaa. Se, että jokin on mahdotonta toteuttaa, ei virheellisen Raamatun tulkinnan perusteella tarkoita sitä, ettei se olisi syntiä. Päinvastoin. Jumalan Täydellisen Lain mukaan kaikki sellainen, mikä ei ole Isä Jumala tai hänen tekonsa, on syntiä, vaikka se olisi Jumalan antama vajavainen ominaisuus tai teko luoduille olennoille. Luotu olentohan ei voi olla yhtä täydellinen kuin Luojansa, joten on täysi mahdottomuus saavuttaa Luojan kaltainen täydellisyys. Nyt tämän virheellisen lain tulkinnan mukaan epätäydellisyys on syntiä, koska luotu olento ei voi olla Luoja.

Kaikki edellä mainittu on "epätäydellistä", koska ne ovat ihmisen tekoja ja ihmisen olemukseen liittyviä asioita. Jos ne olisivat todella syntiä, niin silloin niistä tulisi pyrkiä eroon ja katua niitä. Jos ne olisivat syntiä, niin Jumala rankaisisi ihmisiä näiden syntien vuoksi. Jumala ei rankaise kuitenkaan ketään hyvistä teoista vaan ainoastaan synnistä. Pelkästään tämän perusteella kyseiset asiat eivät voi olla syntiä "perisyntiä" lukuun ottamatta, mitä sillä itse kukin sitten tarkoittaa.

Perisynti

Kaikki kristityt eivät tunnusta perisyntiä samalla tavalla ja jotkut eivät löydä sellaista asiaa Raamatusta laisinkaan. On syytä huomata, etteivät Jeesus ja apostolit viitanneet perisyntiin kertaakaan julistaessaan evankeliumia. Perisynnin julistaminen ei ollut siten ilmeisestikään kovin keskeinen osa jumalattomille julistetusta evankeliumin sanasta. Voi olla, ettei sitä asiaa edes mainittu jumalattomille. En ihmettele tätä lainkaan, sillä maailmassa ei liene yhtäkään sellaista ihmistä, joka pitäisi oikeutettuna rangaista häntä Adamin synnin tai esi-isien syntien tähden ja pitää häntä syyllisenä sekä vastuullisena näihin synteihin.

Tuskin on yhtäkään sellaista ihmistä, joka tuntee syyllisyyttä sellaisista synneistä, mitä hänen on pakko tehdä ilman valinnan vaihtoehtoa, koska hän on syntynyt syntiseksi. Tällaisella perisynnin käsitteellä voidaan puolustaa mm. homoseksuaalisuutta ja alkoholismia, mitä jotkut pitävät perittyinä synteinä sen sijaan, että ne olisivat valittuja ja opittuja synnillisiä elämäntapoja. Perisynnillä voidaan saada ihminen ajattelemaan, ettei hän ole vastuussa ja syyllinen mihinkään syntiin. Sen lisäksi ihminen saadaan näkemään Jumala väärämielisenä tuomarina, kun hän tuomitsee ihmisiä sellaisista asioista, mihin ihminen ei voi mitenkään itse vaikuttaa.

Pelkästään tällaisten vinoutumien vuoksi Jumalan seurakunnissa ei opeteta lainkaan perisyntiä edes uskovaisille siinä muodossa kuin se esimerkiksi luterilaisten Yksimielisyyden ohjeen täydellisessä selityksessä on esitetty. Sellainen opetus vieroittaa ihmisiä Jumalasta ja saa heidät suhtautumaan vihamielisesti evankeliumin sanomaan, koska sanoma perisynnistä on luterilaisessa muodossa valheellista, sanan vastaista. Kukaan ei ole vastuussa siitä millaisena syntyy eikä syyllinen siihen, että joku muu on tehnyt syntiä hänen sukulinjassaan menneinä aikoina.

Jos vastuuta ja syyllisyyttä tai tuomiota näiden syntien takia julistetaan jumalattomille, ja lisäksi sanotaan, ettei ihminen voi ottaa vastaan omasta päätöksestään Jumalan armoa vaan Jumala antaa sen kenelle tahtoo, samoin kuin uskon, niin ei ole ihme, että jumalattomat pilkkaavat uskovia ja Raamatun Jumalaa, kun hänestä annetaan näin totuudenvastainen kuvaus toistuvasti seurakunnan opetuksessa ja sanan julistuksessa.

Tässä tuli pieni syrjähyppy pois itse aiheesta eli Vuorisaarnasta ja sen oikeasta ymmärtämisestä. Yleensä perisynti vedetään kuitenkin mukaan keskusteluihin ja opetukseen, niin että selitetään ihminen jatkuvasti synnissä rypeväksi tai syntiseksi nimenomaan perisynnin avulla. Ehkä sen vuoksi oli paikallaan lyhyt katsaus sen opin sisältöön. On siis syytä muistaa, etteivät seurakunnat eivätkä edes laitoskirkot ole perisynnistä samaa mieltä. Erimielisyyttä on nimenomaan vastuusta ja syyllisyydestä perisynnistä opetettaessa. Jopa sellaiset luterilaiset saattavat ajatella, ettei ihmistä tuomita perisynnistä, jotka uskovat siihen opetukseen. Näin he ajattelevat, kun joku sikiö tai vauva kuolee. He eivät voi pitää vauvoja ja sikiöitä vastuullisina tai syyllisinä perisyntiin, minkä vuoksi uskovat tai toivovat Jumalan armahtavan näitä pieniä ihmisiä. Jotkut pitävät kiinni perisyntiopista sen äärimmäisessä muodossaan ja sanovat rohkeasti, että kasteesta osattomat jumalattomien ihmisten vauvat ja sikiöt joutuvat kadotukseen kuoltuaan.

Käyn nyt läpi muutaman kohdan Vuorisaarnasta, mitkä on ymmärretty toistuvasti väärin perisyntiä painottavassa luterilaisessa ja muussa opetuksessa.

Jeesus tuli täyttämään lain

Ennen kuin käsittelen vihastumista, muistutan niistä sanoista, mitä Jeesus sanoi ennen tätä opetustaan. On ehkä syytä lainata ne sanat tähän kokonaisuudessaan.

Matteuksen evankeliumi:
5:17 Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään (pleroo).
5:18 Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.
5:19 Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.
5:20 Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan.

Jeesuksen sana siitä, että hän tuli täyttämään lakia voidaan ymmärtää eri tavoilla seuraavasti:

  • 1) Hän ei tullut kumoamaan lakia vaan vahvisti lain ja sanoi, että laki on voimassa eikä kumoudu: ennemmin taivas ja maa katoavat kuin Mooseksen kirjoihin kirjoitettu Jumalan laki katoaa tai kumoutuu.
  • 2) Jeesus tuli täyttämään kaikki lain käskyt eli hän tuli noudattamaan Jumalan lakia rikkomatta siitä yhtäkään kohtaa vastaan.
  • 3) Jeesus tuli täyttämään kaiken sen, mitä laissa ja profeetoissa oli ennustettu hänen ristinkuolemastaan ja syntien sovituksesta. (Luuk 24:25-27,44-46; Joh 19:30 "se on täytetty!".)
  • 4) Jeesus tuli tekemään lisäyksiä Jumalan lakiin ja muuttamaan sitä; joko täydentämään lakia uusilla käskyillä tai tulkinnoilla tai sitten kumoamaan lain. Jälkimmäinen vaihtoehto on suoraan ristiriidassa Jeesuksen sanojen kanssa, joten vain täydentäminen on mahdollisesti oikea tulkinta.

En puutu enää paljoa siihen, tuliko Jeesus täydentämään lakia ja tekemään siihen lisäyksiä vai täyttämään kaiken sen, mitä hänestä oli ennustettu Mooseksen kirjoissa ja profeetoissa. Tutkikoon jokainen Raamattua ja muodostakoon oman käsityksensä tästä asiasta. Minun ymmärrykseni mukaan Jeesus ei lisännyt lakiin mitään eikä ottanut siitä mitään pois, koska se olisi ollut syntiä itse lain mukaan. (5Moos 4:2; 12:32.) Oma kantani on se, että jos joku väittää Jeesuksen lisänneen lakiin jotakin, niin hän väittää Jeesuksen rikkoneen lakia ja tehneen syntiä. Näin voidaan Mooseksen lain perusteella ajatella ja sanaa tulkita. Jeesus ei siis kumonnut Mooseksen lakia ja tuonut sen tilalle jotakin uutta lakia vaan hän selitti opetuslapsille, miten lakia tuli tulkita ja ymmärtää sekä elää todeksi. Nämä ohjeet ovat hyviä käytännön elämän neuvoja eikä jotakin mahdotonta toteuttaa, vaikka emme täysin synnittömiä lain mukaan olekaan.

Fariseusten synnit

Jeesus ei siis kehottanut olemaan tottelematon Jumalan lakia vastaan vaan kehotti noudattamaan sitä paremmin kuin fariseukset lakia noudattivat. Kristittyjen seurakunnissa on yleistynyt väärä opetus, jonka mukaan fariseukset olisivat noudattaneet esimerkillisen hyvin Jumalan lakia. Näin saattoi olla fariseusten omasta mielestä, mutta evankeliumin tekstit osoittavat fariseusten rypeneen himoissa ja synneissä. Luettelen seuraavassa niitä syntejä ja rikoksia, missä fariseukset rypivät ja osoittivat siten olevansa lainrikkojia eli "vääryyden tekijöitä". (vrt. Matt 7:14-29.)

Fariseusten syntejä Raamatussa:

  • 1) Rakkaudettomuus (Joh 5:37-47.)
  • 2) Oman kunnian tavoittelu Jumalan kunnian etsimisen sijasta (Joh 5:37-47; 12:42,43; 7:16-18; Matt 6:1-5; Matt 23:1ss.)
  • 3) Murhanhimo ja Messiaan torjuminen (Joh 7:19; 8.37-40,44,59; Paavalin himot ja synnit, synnin orjuus: Apt 8:1-3; 9:1,2; Gal 1:13,14; 1Tim 1:12,13; Room 7:7-10.)
  • 4) Epäusko eli uskottomuus Jahvea kohtaan ja Messiaan torjuminen (Joh 8:37-45.)
  • 5) Aviorikokset (Matt 19:1-12; Luuk 16:18, Jeesus kohdistaa sanansa fariseuksille)
  • 6) Rahanhimo ja ahneus (Luuk 16:14; 20:47; Mar 7:9-13.)
  • 7) Tekopyhyys (Luuk 12:1; Matt 23:1ss; 6:1ss.)

Fariseukset eivät olleet Jeesuksen ja Raamatun sanojen mukaan mikään hyvä esimerkki siitä, miten Jumalan lakia noudatetaan. He olivat esimerkki siitä, miten ulkokullatut rikkovat Jumalan lakia vastaan jatkuvalla syötöllä, mutta tekeytyvät ulkoapäin hurskaiksi. Heidän sydämensä oli täynnä kaikkea saastaa ja syntiä. (Matt 23:26ss.)

Tätä taustaa vasten meidän on syytä tutkia Jeesuksen Vuorisaarnaa ja opetuksia hänen seuraajilleen. Jeesus sanoi, etteivät opetuslapset saaneet elää yhtä syntistä elämää kuin fariseukset. Jos opetuslasten vanhurskaus - siis elämä ja elämän vanhurskaus - ei olisi suurempi kuin fariseuksilla, niin nämä eivät pääsisi sisälle taivasten valtakuntaan. Uskovien elämän tulee olla siis hurskaampaa ja enemmän lakia noudattavaa kuin fariseuksilla, jos he mielivät päästä taivasten valtakuntaan. Näin Jeesus opetti, jos tahdotte sen vain ymmärtää niin kuin se kirjoitettu on.

Onko vihastuminen syntiä?

Vuoden 1938 käännöksessä on valitettava käännösvirhe jakeessa Matt 5:22. Siinä on kreikankielessä sanottu, että jokainen, joka vihastuu syyttä tai turhaan veljeensä, on ansainnut oikeuden tuomion. Jae on käännetty oikein joissakin suomenkielisissä käännöksissä (VK eli Vanha Kirkkoraamattu vuodelta 1776, Toivo Koilon käännös vuodelta 1980) ja englanninkielisissä käännöksissä (KJV, NKJV, YLT, Darby, Webster, HNV).

Matteuksen evankeliumi:
5:21 Te olette kuulleet sanotuksi vanhoille: 'Älä tapa', ja: 'Joka tappaa, se on ansainnut oikeuden tuomion.'
5:22 Mutta minä sanon teille: jokainen, joka vihastuu (orgidzoo) syyttä (tai turhaan) veljeensä, on ansainnut oikeuden tuomion; ja joka sanoo veljelleen: 'Sinä hölmö' (raka: tyhmä, hölmö, tyhjänpäiväinen), on ansainnut suuren neuvoston tuomion; ja joka sanoo: 'Sinä lurjus (moros: hullu ja moraaliton typerys; lurjus)', on ansainnut helvetin tulen.
5:23 Sentähden, jos tuot lahjaasi alttarille ja siellä muistat, että veljelläsi on jotakin sinua vastaan,
5:24 niin jätä lahjasi siihen alttarin eteen, ja käy ensin sopimassa veljesi kanssa, ja tule sitten uhraamaan lahjasi.
5:25 Suostu pian sopimaan riitapuolesi kanssa, niin kauan kuin vielä olet hänen kanssaan tiellä, ettei riitapuolesi vetäisi sinua tuomarin eteen ja tuomari antaisi sinua oikeudenpalvelijalle, ja ettei sinua pantaisi vankeuteen.
5:26 Totisesti minä sanon sinulle: sieltä et pääse, ennenkuin maksat viimeisenkin rovon.

Jotkut ovat ymmärtäneet tämän kohdan väärin sillä tavalla, että vihastuminen olisi syntiä. Jos vihastuminen olisi syntiä, niin silloin myös Jeesus olisi tehnyt syntiä ja olisi syntinen, sillä hän loi vihassa silmänsä fariseuksiin, jotka nuhtelivat häntä sairaan parantamisesta sapattina. (Mar 3:5.) Jos vihastuminen olisi syntiä, niin silloin Paavali olisi kehottanut efesolaisia tekemään syntiä, kun kirjoitti:

"Vihastukaa (orgidzoo), mutta älkää tehkö syntiä. Älkää antako auringon laskea vihanne ylle, älkää antako paholaiselle sijaa." (Efe 4:26,27.)

Vihastuminen ei selvästikään ole syntiä näiden kohtien perusteella. Raamatussa on silti sanottu, että "vihamielisyys" ja "vihat" ovat "lihan tekoja" ja siten syntiä. (Gal 5:20.) Johannes kirjoitti, että "joka vihaa veljeään, on murhamies" eikä hänessä ole pysyväisenä iankaikkista elämää. (1Joh 3:13-15.)

Jotta saisimme selvän näistä näennäisesti keskenään ristiriitaisista sanan kohdista, pitää meidän tutkia sanojen merkitystä alkukielestä tarkemmin ja paneutua samalla ihmisen sydämen asenteeseen, millainen se on. Jos sydän on täynnä katkeruuden sappea ja kiinni vääryyden siteissä, niin se on synnissä rypemistä, mikä voi johtaa kadotukseen. (Apt 8:20-24.) Anteeksiantamaton sydämen asenne on merkki siitä, ettei kaikki ole kunnossa ihmisen sydämessä ja anteeksiantamaton mieli voi johtaa katkeruuden kautta iankaikkisen elämän menettämiseen. (Hebr 12:15; 3:12-15; Matt 6:14,15.)

Vihastua eli orgidzo

Vihastumista tarkoittava verbi 'orgidzoo' esiintyy jakeissa Matt 5:22; 18:34; 22:7; Luuk 14:21; 15:28; Efe 4:26; Ilm 11:18 ja 12:17. Sitä käytetään Jumalan ja Karitsan vihasta, mikä kohtaa ihmisiä Kristuksen toisessa tulemuksessa. Jeesus käytti samaa verbiä myös vuorisaarnassa, kun kielsi turhan vihastumisen. (Matt 5:22.) Ellei tässä kohdassa huomioida sanaa 'turhaan' (kreikaksi 'eike'), niin voidaan luulla, että kaikki vihastuminen olisi syntiä. Silloin Raamattu olisi sisäisesti ristiriitainen ja Jeesus syntinen. Kun ymmärretään, että on oikein vihastua, jos siihen on syytä, niin emme erehdy tulkinnoissa. Vihastuminen on ihan luonnollinen reaktio, kun kohtaamme vääryyttä. Jeesus vihastui usein, vaikka sitä ei suoraan sanota kuin yhdessä jakeessa. (Mar 3:5, orge: viha; ks. Jeesuksen suhtautuminen fariseuksiin: Joh 8:44; Matt 23:26-33.)

Vihata eli miseoo

Johannes kirjoitti vihaamisesta seuraavaa:

1.Johanneksen kirje:
3:13 Älkää ihmetelkö, veljeni, jos maailma teitä vihaa (miseoo).
3:14 Me tiedämme siirtyneemme kuolemasta elämään, sillä me rakastamme veljiä. Joka ei rakasta, pysyy kuolemassa.
3:15 Jokainen, joka vihaa (miseoo) veljeänsä, on murhaaja; ja te tiedätte, ettei kenessäkään murhaajassa ole iankaikkista elämää, joka hänessä pysyisi.

Johannes käyttää eri verbiä vihaamisesta kuin Jeesus vuorisaarnassa ja Paavali efesolaiskirjeessä. (Matt 5:22, Efe 4:26; orgidzo.) Johanneksen käyttämä verbi on 'miseoo', mikä on suomeksi "vihata; pursuta vihaa; inhota". Tämä viha sulkee pois rakastamisen mahdollisuuden, sillä nämä kaksi esitetään toistuvasti ikään kuin toistensa vastakohtina, vaikka rakkauden vastakohta ei olekaan suoraan 'viha' vaan se on 'itsekkyys'. Rakkaus antaa itsensä vaikka alttiiksi kuolemaan toisen edestä, mutta itsekäs ihminen ei anna mitään vaatimatta takaisin saman verran tai jopa enemmän kuin on antanut. Sen tähden on itsekkyys rakkauden vastakohta. (Efe 5:25; Room 5:6-8; 1Joh 4:8-12.)

Jumalan rakkaus on tullut uskovissa täydelliseksi (teleioo) Johanneksen mukaan, joten apostoli todistaa uskovien noudattaneen Jeesuksen kehotusta "olla yhtä täydellinen" hyvyydessä ja rakkaudessa kuin "meidän taivaallinen Isämme on". (1Joh 4:12; Matt 5:43-48.) Mekin voimme osoittaa hyvyyttä ja rakkautta vihollisiamme kohtaan samoin kuin taivaallinen Isä eikä se ole mahdotonta toteuttaa. (Room 12:17-21.)

Vihaaminen (miseoo) on rakastamiselle vastakkainen tapa suhtautua lähimmäiseen. Taivaallinen Isä rakastaa vääriä ja vanhurskaita antaen sataa ja paistaa molemmille. Jeesus kielsi uskovaisia vihaamasta (miseoo) vihollisiaan. (Matt 5:43-48.)

Matteuksen evankeliumi:
5:43 Te olette kuulleet sanotuksi: 'Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa (miseoo) vihollistasi.'
5:44 Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat,
5:45 että olisitte Isänne lapsia, joka on taivaissa; sillä hän antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin.

Jeesus käyttää vuorisaarnassa vihaamisesta verbiä 'miseoo' tässä jaksossa ja se sulkee pois rakastamisen vaihtoehdon. Samalla tavalla Johannes puhuu veljien vihaamisesta sillä tavalla, ettei veljiä voida vihata (inhota; pursuta vihaa veljiä vastaan) samalla, kun heitä rakastetaan. (1Joh 3:13-15.) Jumalaton maailma vihaa (miseoo) meitä uskovia ja uskonnolliset ihmiset ovat liitossa heidän kanssaan: hekin vihaavat Hengessä vaeltavia veljiä. (Gal 4:19-31.) Pilkat, vainot ja huvittunut naureskelu uskonsa tosissaan ottavia ja syntiä karttavia vastaan on jokapäiväistä hupia lihallisille ja epähurskaille nimikristityille.

Jeesus opetti toisaalla, ettei ihminen voi palvella kahta herraa yhtä aikaa: toista ihminen vihaa ja halveksii (miseoo) ja toista rakastaa. (Matt 6:24.) Tässäkin kohdassa Jeesus kumoaa gnostilaisen ja antinomistisen opin, jonka mukaan uskovainen voi palvella syntiä ja vanhurskautta yhtä aikaa. (vrt. Room 6:12-17.) Sama oppi siitä, että ihminen voi olla vain yhden isännän palvelija kerrallaan, toistuu kaikkialla Raamatussa. (1Piet 2:25; 1Joh 3:8-10; Efe 4:17-5:21.)

Tämä Jeesuksen ja Paavalin opetus on ymmärretty väärin, koska Paavali sanoi roomalaiskirjeessä palvelevansa "lihalla synnin lakia", mutta "järjellä (mielellä) Jumalaa" (tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia). (Room 8:25.) Paavali kumoaa kuitenkin asiayhteydessä sen, että olisi palvellut yhtä aikaa syntiä ja vanhurskautta. (Room 6:1-23; 7:1-6; 8:1-16.) Hän ei ollut "lihan vallassa" eikä "palvellut syntiä kuolemaksi". (Room 6:16; 8:9,13.) Toisaalla hän sanoo, ettemme saa antaa minkään "synnin meitä vallita". (1Kor 6:12.)

Paavali kielsi aivan erityisesti sen, että uskovainen voisi turmella ruumiinsa haureuden synneillä ja pelastua silti. Tämä sanotaan hyvin selvästi nimenomaan siinä asiayhteydessä, missä Paavali sanoi: "Kaikki on minulle luvallista, mutta kaikki ei ole hyödyksi; kaikki on minulle luvallista, mutta minä en saa minkään (synnin) vallita itseäni. (1Kor 6:9-21; 7:1ss; vrt. 1Tess 4:1-12; Hebr 13:4.) On harhaanjohtavaa väittää, että joku mieleltään haureellinen kuten jatkuvasti avion rikkova tai homoseksuaali voisi pelastua ilman sydämen muutosta ja mielen muutosta pois syntisen mielenlaadusta. (vrt. Luuk 1:17,74,75; 1Kor 2:16; Gal 5:22-26.)

Johanneksen ja Jeesuksen opetuksessa iankaikkisen elämän menettää sellainen henkilö, joka elää jatkuvassa vihamielisyydessä ja kostonhimossa veljeensä nähden eikä anna anteeksi tämän rikkomuksia koko sydämestään. (Matt 5:21-26; 6:14,15; 18:23-35; 1Joh 3:13-15.) Myös Paavali kehotti antamaan synnit anteeksi ja voittamaan paha hyvällä. (Room 12:17-21; Kol 3:12,13.) Anteeksiantamus koko sydämestä ei silti ole syy laiminlyödä seurakuntakuria eikä se estä esivaltaa toimimasta Jumalan tahdon mukaan pahan rankaisijana hyvien suojelemiseksi. (Matt 18:15-18; 1Kor 5:1-13; 6:1-8; 1Tess 5:12-15; Room 13:1-7.)

Jumalattomat tulkitsevat mielellään väärin opetuksen syntien anteeksiantamuksesta ja ovat vaatimassa rikollisille vapautusta vankilatuomioista sekä rikosten laillistamista, niin ettei niistä olisi lupa ketään rangaista. Jos näin meneteltäisiin, niin se olisi mitä suurinta syntiä Jumalan silmissä, sillä laittomuus (anomia, Tiit 3:14.) on pahinta Jumalan silmissä, mitä voi maailmassa olla. (Matt 24:10-14.)

Vihollisuus, vihamielisyys ja vihat

Paavali kirjoitti galatalaisille, etteivät tiettyjä syntejä harjoittavat henkilöt peri taivasten valtakuntaa.

Galatalaiskirje:
5:19 Mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: haureus, saastaisuus, irstaus,
5:20 epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys (ekhtra), riita, kateellisuus, vihat (thymoi), juonet, eriseurat, lahkot,
5:21 kateus, juomingit, mässäykset ja muut senkaltaiset, joista teille edeltäpäin sanon, niinkuin jo ennenkin olen sanonut, että ne, jotka semmoista harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa.

Vihamielisyydestä käytetty kreikankielen sana on tässä kohdassa 'ekhtra', mikä on suomeksi 'vihollisuus' tai 'vihamielisyys'. Sana on kreikankielessä feminiinimuoto eli naispuolista sukua ilmaiseva. Vastaava miespuolinen sana on 'ekhtros', mikä on suomeksi adjektiivina 'vihamielinen' ja substantiivina 'vihamies' tai 'vihollinen'. (adjektiivi on laatusana eli kuvaa laatua; substantiivi on nimisana ja ilmaisee asiaa tai esinettä) Sitä käytetään erityisesti paholaisesta, joka on sielun vihollinen. (Matt 13:25,28,39.)

Vihollisuus tai vihamielisyys kuvaa tässä Paavalin syntiluettelossa "lihan vallassa olemista" ja "lihan mieltä". Lihan mieli ja lihan vallassa oleminen ovat Jumalan vihollisuutta ja kapinaa häntä vastaan. Tämä käy ilmi Paavalin kirjeestä roomalaisille juuri siinä kohdassa, missä hän kiistää palvelevansa syntiä samanaikaisesti, kun palvelee vanhurskautta. (Room 7:25; 7-25; vrt. ympäröivät jakeet 5:20-21; 6:1-23; 7:1-6; 8:1-16.)

Roomalaiskirje:
8:3 Sillä mikä laille oli mahdotonta, koska se oli lihan kautta heikoksi tullut, sen Jumala teki, lähettämällä oman Poikansa syntisen lihan kaltaisuudessa ja synnin tähden ja tuomitsemalla synnin lihassa,
8:4 että lain vanhurskaus täytettäisiin meissä, jotka emme vaella lihan mukaan, vaan Hengen.
8:5 Sillä niillä, jotka elävät lihan mukaan, on lihan mieli, mutta niillä, jotka elävät Hengen mukaan, on Hengen mieli.
8:6 Sillä lihan mieli on kuolema, mutta hengen mieli on elämä ja rauha;
8:7 sentähden että lihan mieli on vihollisuus (ekhtra) Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle, eikä se voikaan.
8:8 Jotka lihan vallassa ovat, ne eivät voi olla Jumalalle otolliset.
8:9 Mutta te ette ole lihan vallassa, vaan Hengen, jos kerran Jumalan Henki teissä asuu. Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa.

Uskovainen ei voi olla Paavalin mukaan vihamielinen ja kapinassa Jumalaa vastaan: tämä ei voi olla uskovaisen jatkuva ja hallitseva mielenlaatu. (Room 8:7; Gal 5:20; vrt. Gal 5:22-26; 1Kor 2:16; Luuk 1:17,74,75.) Jos joku on jatkuvasti lihanmielinen ja lihan vallassa eikä ole enää äsken kääntynyt, mistä kiukuttelu voisi johtua, niin hän on mitä ilmeisimmin jumalaton ja Jumalan vihollinen.

Jumalan vihollisuus näkyy kateutena, kaunana ja vihamielisyytenä Hengessä vaeltavia uskovaisia kohtaan, joita nämä lihalliset vainoavat esimerkiksi suhtautumalla heihin ivallisesti ja naureskellen, pitäen pilkkana heidän harrasta uskovaisuuttaan ja pyhää vaellustaan, missä kartetaan syntiä ja tehdään hyvää. (Gal 4:19-31; 1Piet 4:1-4.) Tämä pilkka voi vaihtua kiitokseksi etsikon päivänä, jos joku jumalaton kääntyy pois pahuudestaan Jumalan tykö ja saa armon eli syntyy uudesti tullen osalliseksi Pyhästä Hengestä. (1Piet 2:11,12; 1:23; 2Kor 13:13.)

Jaakobin mukaan "maailman ystävyys on vihollisuutta (ekhtra) Jumalaa vastaan." (Jaak 4:4.) Jaakob tuomitsee samassa luvussa himojen vallassa elämisen ja haureuden synnit sekä aviorikokset. (Jaak 4:1-6.) Saman tuomion antavat muut apostolit. (Hebr 13:4; Efe 5:1-19; 1Piet 4:1-4; Jda 1:4-10,18.) Himojensa orjina elävissä ei ole Pyhää Henkeä, vaikka he tungeksivat seurakuntiin ja vetoavat rakkauteen sekä armoon jatkaakseen siten synneissä rypemistä ilman mielenmuutosta. (Jda 1:19 ed.jj.)

Jumalan lain vesittäminen ja kumoaminen tavalla tai toisella on yksi keino saada lihallisuudelle hyväksyntä seurakunnissa. Uusimpia villityksiä on sanoa kaikkea synniksi, mitä ihmiset tekevät: jopa uskovaisen kaikki oleminen ja tekeminen on pelkästään syntiä tämän teorian mukaan. Näin synti menettää merkityksensä, koska sitä ei enää eroteta millään tavalla vanhurskaudesta. Tämä mahdollistaa synnin suvaitsemisen ja hyväksymisen seurakunnassa sen räikeimmissä muodoissa ilman, että siihen olisi oikeus vanhimmiston ja muiden uskovien puuttua.

Viha eli thymos

Paavali kirjoitti galatalaisille, että vihat (mon. thymoi, yks. thymos) ja niissä eläminen johtavat kadotukseen. Vihoja harjoittava tai vihoissa elävä ei peri taivasten valtakuntaa. (Gal 5:20,21.)

Kreikankielen sana 'thymos' on suomeksi

  • 1. viha
  • 2. kiivaus
  • 3. kiukku
  • 4. mieli (thyoo rynnätä, läähättää)

Lähde Novum 5, s.420, sana 2143 thymos.

Thayer's Lexiconin mukaan kyseessä on viha, mikä kiehahtaa tai syttyy nopeasti ja sammuu taas. Verbi esiintyy mm. jakeissa Luuk 4:28, Apt 19:28, Hebr 11:27 ja Ilm 12:12, kun Jeesus, Paavali, Mooses ja uskovat joutuvat vihollistensa vihan kohteeksi. Samaa sanaa käytetään tosin myös Jumalan vihasta, mikä kohtaa jumalattomia ihmisiä. (Room 2:8; Ilm 14:10,19; 15:7; 19:15.) Kadottavana syntinä kyse on sellaisesta vihanpidosta, mikä pitää ihmistä vihan vallassa ja saa hänet käyttäytymään Jumalan tahtoa vastaan. Sana esiintyy tässä synnillisessä merkityksessä seuraavissa jakeissa:

2.Korinttolaiskirje:
12:20 Sillä minä pelkään, että tullessani ehkä en tapaa teitä semmoisina, kuin tahdon, ja että te tapaatte minut semmoisena, kuin te ette tahdo. Minä pelkään, että teidän keskuudessanne ehkä on riitaa, kateutta, vihaa (thymos), juonia, panetteluja, juoruja, pöyhkeilyä, epäjärjestyksiä;

Efesolaiskirje:
4:31 Kaikki katkeruus ja kiivastus (thymos) ja viha (orge) ja huuto ja herjaus, kaikki pahuus olkoon kaukana teistä.

Kolossalaiskirje:
3:8 Mutta nyt pankaa tekin pois ne kaikki: viha (orge), kiivastus (thymos), pahuus, herjaus ja häpeällinen puhe suustanne.

Himojen vallassa eläminen

Yhteenvetona edellisestä voidaan sanoa, ettei Jumala tuomitse kadotukseen ketään sellaista, joka lankeaa synteihin, mutta katuu jäljestäpäin ja palaa vanhurskasten mielenlaatuun sekä vanhurskaaseen elämään. (vrt. 2Kor 7:8-11, "Jumalan mielen mukainen murhe saa aikaan mielenmuutoksen, mikä koituu pelastukseksi".) Kun Jeesus, Johannes ja Paavali puhuivat sellaisesta vihaamisesta, vihamielisyydestä tai vihan pitämisestä, mikä johtaa kadotukseen, niin he tarkoittivat "vihan vallassa" olemista eli "himojen orjuutta". Raamatun opetuksen mukaan uskovainen ei voi tai ei saa olla himojensa orja. Jeesus voi vapauttaa meidät tai vähintäänkin tahtoo vapauttaa meidät himoista. Jos emme vapaudu, niin syy on oma, ei Herran.

Tässä on muutama jae, missä kerrotaan Jeesuksen vapauttavan meidät himojen orjuudesta ja siitä, että himojen valtaan joutuminen koituu kadotukseksi. Himo on kreikaksi 'epithymia'. Sana voi kuvata hyväksyttävää halua (Luuk 22:15, "halunnut syödä"; Fil 1:23, "haluan olla Herran kanssa"; 1Tess 2:17, "olen halunnut nähdä kasvojanne.) tai kiellettyä himoa (Joh 8:44, "isänne paholaisen himoja"; Room 1:24, "sydämensä himoissa"; Room 6:12, "ruumiin himoja" Room 7:7, "en olisi tiennyt himosta"; Room 7:8, "herätti se minussa kaikkinaisia himoja"; jne.)

Markuksen evankeliumi:
4:19 mutta maailman huolet ja rikkauden viettelys ja muut himot (epithymia) pääsevät valtaan ja tukahuttavat sanan, ja se jää hedelmättömäksi.

Roomalaiskirje:
6:12 Älköön siis synti hallitko teidän kuolevaisessa ruumiissanne, niin että olette kuuliaiset sen himoille (epithymia),

7:5 Sillä kun olimme lihan vallassa, niin synnin himot (epithymia), jotka laki herättää, vaikuttivat meidän jäsenissämme, niin että me kannoimme hedelmää kuolemalle,

13:14 vaan pukekaa päällenne Herra Jeesus Kristus, älkääkä niin pitäkö lihastanne huolta, että himot (epithymia) heräävät.

Galatalaiskirje:
5:16 Minä sanon: vaeltakaa Hengessä, niin ette lihan himoa (epithymia) täytä.
5:24 Ja ne, jotka ovat Kristuksen Jeesuksen omat, ovat ristiinnaulinneet lihansa himoineen (pathema: kärsimys, himo) ja haluineen (epithymia).

Efesolaiskirje:
2:3 joiden joukossa mekin kaikki ennen vaelsimme lihamme himoissa (epithymia), noudattaen lihan ja ajatusten mielitekoja, ja olimme luonnostamme vihan lapsia niinkuin muutkin;
4:22 että teidän tulee panna pois vanha ihmisenne, jonka mukaan te ennen vaelsitte ja joka turmelee itsensä petollisia himoja (epithymia) seuraten,

Kolossalaiskirje:
3:5 Kuolettakaa siis maalliset jäsenenne: haureus, saastaisuus, kiihko, paha himo (epithymia) ja ahneus, joka on epäjumalanpalvelusta,

2.Timoteuksen kirje:
2:22 Pakene nuoruuden himoja, harrasta vanhurskautta, uskoa, rakkautta, rauhaa niiden kanssa, jotka huutavat avuksensa Herraa puhtaasta sydämestä.
4:3 Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia

Tiituksen kirje:
2:12 ja kasvattaa meitä, että me, hyljäten jumalattomuuden ja maailmalliset himot (epithymia), eläisimme siveästi ja vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa, 3:3 Olimmehan mekin ennen ymmärtämättömiä, tottelemattomia, eksyksissä, moninaisten himojen (epithymia) ja hekumain (hedone: nautinto, intohimo, halu, hekuma, himo) orjia, elimme pahuudessa ja kateudessa, olimme inhottavia ja vihasimme toisiamme.

1.Pietarin kirje:
1:14 Niinkuin kuuliaisten lasten tulee, älkää mukautuko niiden himojen (epithymia) mukaan, joissa te ennen, tietämättömyytenne aikana, elitte,
...
2:11 Rakkaani, niinkuin outoja ja muukalaisia minä kehoitan teitä pidättymään lihallisista himoista (epithymia), jotka sotivat sielua vastaan,
...
4:2 ettette enää eläisi tätä lihassa vielä elettävää aikaa ihmisten himojen (epithymia) mukaan, vaan Jumalan tahdon mukaan.
4:3 Riittäähän, että menneen ajan olette täyttäneet pakanain tahtoa vaeltaessanne irstaudessa, himoissa (epithymia), juoppoudessa, mässäyksissä, juomingeissa ja kauheassa epäjumalain palvelemisessa.

2.Pietarin kirje:
1:4 joiden kautta hän on lahjoittanut meille kalliit ja mitä suurimmat lupaukset, että te niiden kautta tulisitte jumalallisesta luonnosta osallisiksi ja pelastuisitte siitä turmeluksesta, joka maailmassa himojen (epithymia) tähden vallitsee,

1.Johanneksen kirje:
2:16 Sillä kaikki, mikä maailmassa on, lihan himo (epithymia), silmäin pyyntö ja elämän korskeus, se ei ole Isästä, vaan maailmasta.
2:17 Ja maailma katoaa ja sen himo (epithymia); mutta joka tekee Jumalan tahdon, se pysyy iankaikkisesti.

Näistä kohdista rehellinen ja vilpitön lukija voi nähdä sen, ettei Jumalan tahto ole jättää uskovia lapsiaan himojensa valtaan kärsimään synneistä ja aiheuttamaan niillä vahinkoa itselleen sekä muille. Lihallinen ja jumalaton voi tulkita nuokin kohdat siten, että uskovainen voi elää huoletta ja surutta synnissä sekä himojensa orjana, koska hän pitää syntiä ja himojen vallassa elämistä hyvänä asiana. Synnistä ja himojen tyydyttämisestä saa nautintoa sekä hyötyä, minkä johdosta niistä on vaikea sanoutua irti, ellei ole onnistunut näkemään synnin haittapuolia ja syvintä olemusta. Synti ja pahat himot ovat pelkästään vahingollisia ja turmelevat ihmisen sisimmän, hänen sielunsa, mikä saa aikaan myös ruumiin häpäisemisen erilaisten syntien orjuudessa. Jeesus tahtoo ja voi meidät tästä kaikesta vapauttaa mielenmuutoksen ja Pyhän Hengen voiman avulla, jos vain tahdomme päästä vapaaksi.

Monet uskovaiset ovat imaisseet itseensä väärän opetuksen, missä on uskoteltu heille, ettei himoista voi vapautua ja ihmisen on elettävä synnin orjuudessa koko ikänsä, vaikka olisi uskossa. He ovat lakanneet vastustamasta syntiä ja ovat antaneet itselleen "luvan" antautua hekumoimaan kaikenlaisella synnillä kuten pornolla ja väkivallalla. Jos alat hekumoida seksillä toisten ihmisten kuin oman puolisosi kanssa, niin sydämesi joutuu himojen valtaan ja etäännyt siten Jumalasta. Sama tilanne on vihan ja väkivallan sekä kostonhimon suhteen. Olipa paha himo ja kielletty halu mikä tahansa, niin se johtaa lopulta synnin orjuuteen, ellei himosta sanouduta irti sydämen tasolla ja kieltäydytä itsepintaisesti tyydyttämästä pahaa himoa.

Jos olet antanut periksi taistelun syntiä vastaan, niin et välitä mitään siitä, että antaudut jatkuvasti ja toistuvasti tyydyttämään himojasi eli annat periksi kiusauksille ja synneille. Sinusta on tullut näin synnin ja himojen orja, jos et sitä jo aiemmin ollut. Uskovaisen etuoikeus on saada Jumalalta voimaa ja mielenmuutosta, niin ettei meidän tee yhtä lailla mieli rypeä synneissä kuin jumalattomien. Tunnemme pahaa oloa ja huonoa omaatuntoa, jos lankeilemme tämän maailman himoihin ja synteihin. Sekin on merkki siitä, että tahdomme kasvaa oikeaan suuntaan, että tunnemme vielä huonoa omaatuntoa syntien ja himojen valtaan antautumisen johdosta. Mitä paatuneempi ihminen on, sitä vähemmän hän murehtii syntiensä ja himojensa valtaan antautumista. Sen sijaan hän saattaa suhtautua pilkallisesti niihin, jotka eivät elä samalla tavalla riettauden lätäkössä ja synneissä sekä himojen orjuudessa niin kuin hän.

Jeesus opettaa toisin sanoen vuorisaarnassa samaa oppia, mitä profeetat ja apostolit. Kaikki ovat himojen vallassa ja syntien vallassa elämistä vastaan. Jeesus ei koventanut Mooseksen lakia vaan piti siitä tarkoin kiinni. Hän kertoi, miten jo pelkkä paha himo on syntiä, mikä on kymmenennen käskyn rikkomista. Sehän kuuluu näin:

2.Mooseksen kirja:
20:17 Älä himoitse lähimmäisesi huonetta. Älä himoitse lähimmäisesi vaimoa äläkä hänen palvelijaansa, palvelijatartaan, härkäänsä, aasiansa äläkä mitään, mikä on lähimmäisesi omaa."

Halu on kiellettyä silloin, kun se kohdistuu kiellettyyn kohteeseen tai menee hillittömyyksiin. Toisen omaisuuden himoitseminen on syntiä, mutta oman vaimon haluaminen ei ole syntiä. Mässäämiset ja juomingit eli orgiat ovat syntiä (Gal 5:21.), mutta lihan sekä leivän kohtuullinen syönti ja viinin juominen eivät ole syntiä. (Matt 11:19.) Näin Jumalan hengellinen laki tekee selvän mutta hienostuneen eron sen välillä, mikä on syntiä ja mikä ei ole: mikä on luvallista tai on vanhurskautta. Raamatussa asiat jaetaan näihin kolmeen kategoriaan:

  • 1. Vanhurskaus (Jumalan tahto. Matt 7:21-23; Kol 4:12; 1Joh 2:15-17; Apt 10:34,35; Snl 21:21; 1Joh 3:8-10; 5Moos 16:20.)
  • 2. Luvalliset asiat eli omantunnon asiat kuten viinin juonti ja lihan syöminen kohtuuden rajoissa. (Room 14; 1Kor 10:14-33.)
  • 3. Synti (rikos Jumalaa vastaan, lain ja Jumalan tahdon vastaista mielenlaatua, kapinaa, vihollisuutta ja toimintaa tai laiminlyöntejä, laittomuutta eli anomiaa, lain mukaan vaeltamisen halveksumista ja synnin suosimista, periksi antamista kiusauksille, himojen orjuutta, Psa 51:6; Room 6:1-23; 8:3-13; Tiit 3:14; Ilm 18:5.)

Joka katsoo naista himoiten, on tehnyt huorin hänen kanssansa

Jeesus opetti ja sanoi:

Matteuksen evankeliumi:
5:27 Te olette kuulleet sanotuksi: 'Älä tee huorin.'
5:28 Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista himoiten häntä, on jo sydämessään tehnyt huorin hänen kanssansa.
5:29 Jos sinun oikea silmäsi viettelee sinua, repäise se pois ja heitä luotasi; sillä parempi on sinulle, että yksi jäsenistäsi joutuu hukkaan, kuin että koko ruumiisi heitetään helvettiin.
5:30 Ja jos sinun oikea kätesi viettelee sinua, hakkaa se poikki ja heitä luotasi; sillä parempi on sinulle, että yksi jäsenistäsi joutuu hukkaan, kuin että koko ruumiisi menee helvettiin.

Tämä kohta on ymmärretty yleisesti aivan väärin. On opetettu, että naisen katsominen himoiten on syntiä ja johtaa tuomituksi tulemiseen. On kuitenkin muistettava se, ettei Jeesus ollut tullut kumoamaan Mooseksen lakia vaan täyttämään sen: opettamaan lain mukaisesti lakia, lain hengellisen ja oikean tulkinnan mukaan.

Kreikankielisessä Uudessa testamentissa ei ole erikseen sanoja "vaimolle" ja "naiselle". Sama sana – 'gyne' – tarkoittaa "aviovaimoa" ja "naista" yleensä. On selvää, ettei oman vaimon katsominen ole syntiä Jumalan mielestä, koska hänen tahtonsa on mennä naimisiin ja haluta vaimoa seksuaalisesti. (1Moos 1:27,28; 2:21-25; vrt. 1Kor 7:1-9.) Jeesuksen täytyi siten tarkoittaa muita naisia kuin miehen omaa vaimoa.

Jeesus tarkoitti puheellaan niitä naisia, jotka eivät ole miehen oma vaimo. Kymmenes käsky kieltää himoitsemasta mitään lähimmäisen omaa. Seitsemäs käsky kieltää aviorikoksen. (2Moos 20:14,17, alkuperäisen käskyjaon mukaan.) Näin ollen naimisissa oleva mies ei saa katsoa ketään muuta naista himoiten kuin omaa vaimoaan, jota on lupa haluta seksuaalisesti. Jos hän katsoo ketä tahansa muuta naista himoiten, syyllistyy hän syntiin. Lankeaminen yksittäisiin synteihin ei silti johda välittömästi "kuolemaan" eli armon menettämiseen: hengelliseen kuolemaan. Uskova saa synnit anteeksi, mutta ei saa antautua himoilleen ja jäädä niiden orjaksi: joutua synnin valtaan ja alkaa palvella uudelleen syntiä. Tämä sanotaan monessa eri kohdassa Raamatussa, joista otan kaksi esimerkiksi.

1.Pietarin kirje:
1:14 Niinkuin kuuliaisten lasten tulee, älkää mukautuko niiden himojen mukaan, joissa te ennen, tietämättömyytenne aikana, elitte,
1:15 vaan sen Pyhän mukaan, joka on teidät kutsunut, tulkaa tekin kaikessa vaelluksessanne pyhiksi.

1.Pietarin kirje:
4:1 Koska siis Kristus on kärsinyt lihassa, niin ottakaa tekin aseeksenne sama mieli - sillä joka lihassa kärsii, se lakkaa synnistä -
4:2 ettette enää eläisi tätä lihassa vielä elettävää aikaa ihmisten himojen mukaan, vaan Jumalan tahdon mukaan.
4:3 Riittäähän, että menneen ajan olette täyttäneet pakanain tahtoa vaeltaessanne irstaudessa, himoissa, juoppoudessa, mässäyksissä, juomingeissa ja kauheassa epäjumalain palvelemisessa.
4:4 Sentähden he oudoksuvat sitä, ettette juokse heidän mukanansa samaan riettauden lätäkköön, ja herjaavat.
4:5 Mutta heidän on tehtävä tili hänelle, joka on valmis tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.

vrt. 2Piet 3:3; Jda 1:16,4-8; Room 6:1-23.

Luther sanoi, ettei kukaan voi estää pääskystä lentämästä pään ylitse, mutta jokainen voi estää sitä rakentamasta pesää päänsä päälle. Voimme erottaa tällä tavalla toisistaan kiusauksen ja syntiin lankeamisen. Kun laajennamme hieman näkemystämme, niin voimme erottaa toisistaan myös jatkuvan ja tahallisen synnissä elämisen sekä yksittäisiin synteihin lankeamisen. Lankeaminen ei ole pakollista, sillä Herra voi päästää meidät kiusauksista niin, että voitamme himomme eli halumme syntiin ennen lankeamista. (1Kor 10:13.)

Tässä kohdassa tulee eteen ongelma erottaa toisistaan saastaisten mielikuvien ilmestyminen ajatuksiin. Itse tulkitsen asiaa siten, ettei kaikkia "välähdyksiä" ja ajatuksia voida estää, mutta niillä ei ole pakko jäädä hekumoimaan. Ihmisen tahto näyttelee hyvin ratkaisevaa roolia sen suhteen, mikä luetaan synniksi Jumalan taivaassa ja mikä on pelkkä kiusaus eli viettelys syntiin. Nopeaa välähdystä ei voi kukaan estää ja vihollinen tuo niitä mielikuvia tarkasteltavaksemme. Jos päätämme sanoutua irti likaisista ajatuksista ja mielikuvista, niin voimme tehdä sen Herran avulla ja hänen voimallaan.

Himojen ja syntiensä vallassa elävä ihminen ei välitä taistella syntejään ja himojaan vastaan. Hän on päättänyt antaa periksi joka kerta tai useimmiten, kun kiusaus syntiin tulee kohdalle. Hän ei näe mitään järkeä siinä, että pidättäytyy noudattamasta lihansa mielitekoja ja tyydyttämästä himojaan synnillä. Tämä on hyvin vaarallinen sydämen asenne. Jos uskova on langennut tähän, niin Herra tahtoo pikimmiten muuttaa hänen sydämensä asenteen, niin että uskova näkisi synnin uudelleen vahingollisena ja turmiollisena: sellaisena asiana, mitä ei kannata haluta ja mitä on hyödyllistä karttaa. Sen lisäksi Herra tahtoo, että jokainen kristitty näkee himojen tyydyttämättä jättämisen olevan ainoa tie vapauteen synnistä. Jos tämä asia hämärtyy, niin silloin uskovatkin alkavat rypeä synnissä ja paatuvat vähitellen, mikä johtaa eroon rakastavasta Isästä. (Hebr 3:12-15; Jes 59:1-3.)

Jokainen uskova mies voi kokea hetkellistä mieltymystä, hyvän olon tunnetta ja halua kauniin neidon puoleen, kun näkee heitä kaikkialla vähäpukeisessa ja alastomuutta ihannoivassa kulttuurissamme. Yhtä katsetta ei kukaan voi välttää, mutta kenenkään ei ole pakko katsoa kahdesti henkilökohtaisiin suloihin ja jäädä tuijottamaan niitä. Job oli tehnyt liiton silmiensä kanssa, niin ettei katsonut neitosen puoleen: hänellä oli vaimo omasta takaa. (Job 31:1.) Me voimme tehdä samanlaisen päätöksen ja sanoutua irti irstaista katseista, himokkaasta tuijotuksesta. Jos valitsemme tämän siveän pyhityksen tien, niin vapaudumme synneistä. Jos haluamme tyydyttää aina himomme ja hekumoida likaisilla mielikuvilla, niin jäämme synnin orjiksi.

Synnin orja ja himojen vanki ei ole vapaa eikä vaella Hengessä. Himojen orjan ei tarvitse toteuttaa himojaan käytännön tekoina joutuakseen eroon Jumalasta: pelkkä himojen vallassa eläminen on todistus hengellisestä kuolemasta ja erosta Jumalaan. Näimme tämän edellä puhuessani murhanhimosta ja kostonhimosta, mikä tarkoittaa sitä "veljensä vihaamista", joka on kuolemaksi eli koituu kadottavaksi synniksi. (1Joh 3:13-15 vs. Efe 4:26,27.) Samoin kuin kostonhimossa ja murhanhimossa elävä on hengellisesti kuollut antaessaan paholaiselle sijaa, samoin haureellinen voi olla hengellisesti kuollut, vaikka ei toteuttaisi himojaan ja suunnitelmiaan käytännössä. Ainahan se ei edes onnistu, kun seksifantasiat ovat liian korkealla tavoitteidensa puolesta.

Paavali kirjoitti, että himojen vallassa oleva on kuollut jo eläessään.

1.Timoteuksen kirje:
5:5 Oikea leski ja yksinäiseksi jäänyt panee toivonsa Jumalaan ja anoo ja rukoilee alinomaa, yötä päivää;
5:6 mutta himoissaan elävä (hekumoitseva) on jo eläessään kuollut.
5:7 Teroita tätäkin, että he olisivat nuhteettomat.

Hän myös profetoi, että lopun aikana tulee ihmisiä, joissa on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman. Nämä rakastavat enemmän himojaan (hekumaa) kuin Jumalaa. (2Tim 3:4.) He ovat antaneet periksi lihallisille himoilleen ja elävät kelvottoman mielensä vallassa. (Efe 4:17-19.) He luulevat silti olevansa kristittyjä, koska heissä sanotaan olevan jumalisuuden ulkokuori. Tämä on kuvausta tekopyhästä ihmisestä. Tekopyhä on sellainen, joka sanoo, miten tulisi elää, mutta ei itse elä sen mukaan. (Matt 23:1ss; Room 2:1-29.)

Myös Pietari ennusti, että viimeisenä aikana tulee pilkkaajia pilkkapuheineen, jotka vaeltavat himojensa mukaan. (2Piet 3:1-3.) Uskovat ovat sen sijaan "puhtaita mieleltään". (vrt. 1Tess 2:1-12; 2Kor 2:14-17; 4:1-3.) Näemme näitä himojaan enemmän kuin Jumalaa rakastavia seurakunnissa ja julkisuudessa. He vaativat oikeutta sukupuoliseen riettauteen ja perversioihin pitäen sitä luonnollisena asiana. Toinen tapa puolustaa syntejä on sanoa, ettei niistä voi päästä eroon edes Jeesuksen avulla tai että niistä ei ole oikein ketään tuomita, koska kaikki tekevät jotakin syntiä eläessään: ei ole ketään synnitöntä. Näin tehdään tyhjäksi Jumalan sana ja kielletään Jumalan voima omassa elämässä.

Jumalan voima on muutakin kuin vain evankeliumi ja armon sana (Room 1:16; 1Kor 1:18,24.): Jumalan sanassa on itse asiassa voima ja Henki, mikä voi vapauttaa synnin ja himojen orjat, jos he vain tahtovat. (Joh 6:63; 8:24-36; Snl 1:20-33.) Jos eivät tahdo, niin jäävät orjiksi loppuun asti.

Puhuin edellä siitä, etteivät naimisissa olevat miehet saa katsoa ketään naista himoiten paitsi vaimoaan. Entä miten on naimattomien miesten laita? Nämäkään eivät saa katsoa ketä tahansa naista himoiten häntä. Toisen miehen vaimon haluaminen on syntiä, himon syntiä. Samoin toisen miehen kihlatun haluaminen.

2.Mooseksen kirja:
20:14 Älä tee huorin.
20:17 Älä himoitse lähimmäisesi huonetta. Älä himoitse lähimmäisesi vaimoa äläkä hänen palvelijaansa, palvelijatartaan, härkäänsä, aasiansa äläkä mitään, mikä on lähimmäisesi omaa."

Koska naisista ei aina tiedä, ovatko he naimisissa, kihloissa tai vapaita, niin ei ole hyvä tuijotella heitä kovin halukkaasti. Sellainen on muutenkin naista halventavaa ja pelkästään siksi syntiä. Nainen ei ole vain seksiobjekti, vaikka olisikin sillä tavalla pukeutunut ja ehostanut itseään. Uskovaisen miehen ei pidä lähteä mukaan maailman tottelemattomuuden henkeen ja hyväksyä eroottista ylilatausta kulttuurissamme. Siitä voi sanoutua irti, kun ei vain antaudu himojensa valtaan ja suosi alastomuuskulttuuria silmänpyyntöineen.

1.Johanneksen kirje:
2:15 Älkää rakastako maailmaa älkääkä sitä, mikä maailmassa on. Jos joku maailmaa rakastaa, niin Isän rakkaus ei ole hänessä.
2:16 Sillä kaikki, mikä maailmassa on, lihan himo, silmäin pyyntö ja elämän korskeus, se ei ole Isästä, vaan maailmasta.
2:17 Ja maailma katoaa ja sen himo; mutta joka tekee Jumalan tahdon, se pysyy iankaikkisesti.

Saako ylkä katsoa halulla morsiantaan vai onko sekin syntiä, koska esiaviollinen seksi on syntiä Jumalan seurakunnan yleisen linjan opetuksen mukaan? Tässä kohdassa annan sellaisen neuvon, että on hyvä haluta morsiantaan seksuaalisesti. Jos tämä lataus ja halu puuttuu, niin ei ole ehkä hyvä avioitua. Ennen avioliittoa on kuitenkin syytä hillitä halujaan, ettei hekumoi niillä liikaa ja lankea syntiin muodossa tai toisessa. Kun morsianta himoitaan ennen avioliittoa ja leikitellään seksifantasioilla, niin sekin on hänen ja hänen ruumiinsa halpana pitämistä. Seksi on tarkoitettu avioliittoon ja sen vuoksi kannattaa pidättyä sillä hekumoimisesta ennen kuin aika on täyttynyt ja pappi sanonut aamenensa (tai tuomari julistanut miehen ja naisen aviopuolisoiksi). Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että olisi luvatonta haluta morsiantaan seksuaalisesti. Luvatonta ei ole seksin haluaminen vaan se, että aletaan hekumoida eroottisilla fantasioilla, mikä muodostuu esiaviollisella seksillä hekumoimisen synniksi, kielletyksi himoksi.

Näimme siis sen, että on himoa, mikä ei ole syntiä. Sitä olisi suomenkielessä ehkä viisaampaa kutsua haluksi. Erotamme näin kielletyn himon ja luvallisen halun toisistaan. Aviomies saa katsoa halulla vaimoaan ja sulhanen saa haluta morsiantaan seksuaalisesti, kunhan ei mene liiallisuuksiin hekumoiden ja fantasioidensa kanssa. Näin ollen naisen katsominen halun kera ei ole aina syntiä, mutta voi olla syntiä, jos halun kohde on ns. "kielletty hedelmä" eli luvaton asia ja lainvastainen asia.

Laillisia ja luvallisia asioita saa haluta, mutta siinäkin on syytä muistaa kohtuullisuuden rajat. (esim. ruoan, hyvän juoman ja vaimon haluamisen suhteen) "Kohtuus kaikessa" on hyvä sääntö paitsi silloin, kun puhumme asioista, mitkä ovat aina syntiä. Näitä ovat murhaaminen, väkivalta, haureus (eli porno), aviorikokset, varastaminen, valehtelu ja muut vastaavat asiat, mitkä ovat vahingollisia ihmisen itsensä kannalta (sielun tai ruumiin turmeltuminen) tai lähimmäisen kannalta vähäisessäkin määrin harjoitettuna. Luvallisia asioita on lupa haluta kohtuudella, mutta liiallinen himo niihin on ahneuden syntiä.

Tällä tavalla selitettynä Jeesuksen vuorisaarna ja Jumalan sanan opetus on kokonaisuudessaan äärimmäisen käytännöllistä ja johdonmukaista. Me emme saa lähteä vääntämään ihmisviisaudella vinoon Jeesuksen opetuksia ja saivarrella sanojen merkityksestä tai nöyristellä ihmisten edessä, kun tunnustamme ylen suurta syntisyyttä, vaikka elämme lähes kokonaan Jumalan tahdon mukaan niin kuin apostolien ajan uskovat. (Kol 4:12; 1Joh 3:3-10.) Uskovainen ei ryve synnissä, vaikka lankeaakin synteihin ja erityisesti himon synteihin. Niistäkin on mahdollista päästä eroon ja välttyä jatkuvilta lankeemuksilta. (1Kor 10:3; 2Piet 1:1-11.) Näin sanassa meitä opetetaan ja rohkaistaan taistelemaan kiusauksia vastaan sen sijaan, että lankeaisimme joka tilassa synteihin, antautuisimme himojemme vietäviksi ja jäisimme niiden valtaan perkeleen vangiksi.

1.Korinttolaiskirje:
10:13 Teitä ei ole kohdannut muu kuin inhimillinen kiusaus; ja Jumala on uskollinen, hän ei salli teitä kiusattavan yli voimienne, vaan salliessaan kiusauksen hän valmistaa myös pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää.

Älkää tuomitko, älkää sanoko syylliseksi

Kostonhimoinen ja anteeksiantamaton sydän on Herralle vieras ja siksi tuomion alainen. Jeesus ei sanonut leikillään sitä, että jos emme anna anteeksi meitä vastaan rikkoneille, niin meillekään ei anteeksi anneta. Hän tarkoitti kirjaimellisesti sitä, mitä puhui. Jumala on kuitenkin pitkämielinen ja antaa loukatuille sieluille aikaa anteeksiantoon, niin että voimme lakata kantamasta kaunaa ja vapautua katkeruudesta meitä vastaan rikkoneita kohtaan. (vrt. Matt 18:23-35; Luuk 6:36,37)

Matteuksen evankeliumi:
6:14 Sillä jos te annatte anteeksi ihmisille heidän rikkomuksensa, niin teidän taivaallinen Isänne myös antaa teille anteeksi;
6:15 mutta jos te ette anna ihmisille anteeksi, niin ei myöskään teidän Isänne anna anteeksi teidän rikkomuksianne.

Kannattaa huomata, että Luukkaan evankeliumissa Vuorisaarna on hieman eri muodossa sanallisesti kuin Matteuksen evankeliumissa. (Luuk 6:17-49; vrt. Matt 4:25-7:29.) Se on lisäksi lyhyempi Luukkaassa kuin Matteuksessa. Kun "kadotustuomion lausuminen" kielletään Luukkaan evankeliumissa (Luuk 6:37.), niin siinä on käännösvirhe. Oikea käännös on:

"Älkää tuomitko. Älkää tuomitko syylliseksi, niin teitäkään ei tuomita syylliseksi. Antakaa anteeksi, niin teillekin annetaan anteeksi." (Luuk 6:37.)

Nämä sanat eivät voi tarkoittaa sitä, ettei seurakunnassa saada tuomita syylliseksi synteihin syyllisiä. Syntiä tehneitä vastaan esitettiin syytöksiä ihan normaaliin tapaan ja "tuomittiin oikea tuomio" veljien välillä. (1Tim 5:19-25; Joh 7:23,24; 1Kor 4:1-7; 6:1-8; Snl 24:23-25.) Syylliseksi tuomitsemisen ja yleensä tuomitsemisen merkitys täytyy olla jotakin muuta kuin syntisyytösten käsitteleminen seurakunnan sisällä tai sitten toisaalta esivallan lakien mukaan. (Room 13:1-7.) Paavali ei tuominnut kumpaistakaan tapaa tuomita syylliseksi vääräksi vaan kehotti tuomitsemaan oikein ja rankaisemaan syyllisiä. (vrt. 2Kor 10:5,6; 12:19-13:10; 1Kor 5:1-13.)

Tuomitsemisen ja syylliseksi tuomitsemisen kielto viittaavat "väärien tuomioiden" esittämiseen, mihin mm. fariseukset olivat syyllisiä. He kielsivät vanhemmilleen velkaa olevalta velan maksun ja käskivät sanoa, että saatava oli annettu uhrilahjaksi seurakunnalle, se oli "korban". (Mar 7:9-13.) Fariseukset olivat rahanhimoisia ja ryöstivät leskien rahat näön vuoksi pitkiä rukouksia pitäen. (Luuk 20:47.) Paljon muutakin väärämielistä pahaa ja syntiä fariseukset tekivät kumoten perinnäissäännöillään Jumalan lain. He eivät noudattaneet lakia, mikä olisi edellyttänyt rakkauden käskyn mukaan toimimista. Käskyn päämäärä on rakkaus ja lain täyttymys on rakkaus. (Matt 23:23; Luuk 11:42; Room 13:10; 1Tim 1:5.)

Kun Jeesus kielsi tuomitsemisen, ettei tuomitsijaa tuomittaisi, niin hän puhui samassa yhteydessä sokeista sokeiden taluttajista, joilla oli tukki silmässä. (Matt 7:1-5.) Hän puhui ulkokullatuille. (j.5.) Näiden tuli ottaa ensin tukki pois omasta silmästä, minkä jälkeen he voivat ottaa roskan pois toisen silmästä. Jeesus antoi siis hyödyllisen käytännön neuvon eikä kieltänyt kaikkea tuomitsemista. Jos joku on saanut armon Jumalan silmissä ja puhtaat silmät, niin hän voi puhtain käsin ja näkevin silmin auttaa muita ottamaan roskat pois heidän silmistään. Tätä Jeesuksen neuvo tarkoitti.

Johanneksen evankeliumi:
8:12 Niin Jeesus taas puhui heille sanoen: "Minä olen maailman valkeus; joka minua seuraa, se ei pimeydessä vaella, vaan hänellä on oleva elämän valkeus."

Jeesuksen sanoja on väännetty aivan liikaa vinoon ja kielletty oikeiden tuomioiden lausuminen pyhien keskuudessa. Sitä Jeesus ei tarkoittanut. Näkevät eli Hengessä vaeltavat voivat toimia ojentajina ja ohjaajina vanhurskauteen, jos joku on tottelematon seurakunnassa. (1Tess 5:12-15; Gal 6:1ss.)

Edelleen, Jeesuksen sanat on luettava laajemmassa asiayhteydessä. Esimerkiksi Luukkaan mukaan kirjoitetussa vuorisaarnassa Jeesus yhdistää tuomitsematta jättämisen anteeksiantamukseen ja siihen, ettei velkoja peritä takaisin velallisilta. (Luuk 6:27-39.) Hän puhuu samassa yhteydessä vihollisen rakastamisesta: uskovien tulee olla hyviä myös vihollisia kohtaan ja antaa heille anteeksi heidän syntinsä.

Seurakunnan sisällä tämä asia tarkoittaa sitä, ettei veljeltä tule periä velkoja takaisin, mikäli hän on lainannut rahaa. Yleensäkin, jos lainaat jotakin, niin sinun on annettava rahat siinä mielessä, ettet saa koskaan mitään takaisin. Sinun tulee olla valmis luopumaan siitä summasta, minkä lainaksi annat. Jos et pysty lainaamaan niin paljon kuin pyydetään vaarantamatta omaa ja perheesi toimeentuloa, niin älä lainaa. Jos lainaat, niin älä odota saavasi mitään takaisin. Anna anteeksi sille, joka vie sinun omaasi. Älä pyydä sitä takaisin, äläkä tuomitse siitä häntä syylliseksi, niin sinuakaan ei tuomita syylliseksi, jos joudut vastaavaan tilanteeseen. Jotakin tällaista Jeesuksen opetus kokonaisuutena tarkoitti.

Väärämieliset ja jumalattomat tulkitsevat tietysti väärin Jeesuksen sanoja. On surullista, että myös itseään kristittyinä pitävät ovat lähteneet samalle linjalle ja käyttävät alati Jeesuksen sanoja vääriin tarkoitusperiin. He saattavat esimerkiksi opettaa sellaista, että ellet anna kaikkia rahojasi lainaksi sitä pyytävälle ja jätä perimättä velkaasi takaisin, niin et tottele Jeesusta vaan ryvet synnissä. (Luuk 6:34,35.) Jeesus ei ensinkään käske lainata mahdottomia summia ja jättää perimättä niitä velallisilta.

Luukkaan evankeliumi:
6:34 Ja jos te lainaatte niille, joilta toivotte saavanne takaisin, mitä kiitosta teille siitä tulee? Syntisetkin lainaavat syntisille saadakseen saman verran takaisin.
6:35 Vaan rakastakaa vihollisianne ja tehkää hyvää ja lainatkaa, toivomatta saavanne mitään takaisin; niin teidän palkkanne on oleva suuri, ja te tulette Korkeimman lapsiksi, sillä hän on hyvä kiittämättömille ja pahoille.

Matteuksen evankeliumi:
5:42 Anna sille, joka sinulta anoo, äläkä käännä selkääsi sille, joka sinulta lainaa pyytää.

Nuo kohdat voi tietysti tulkita halutessaan väärin, niin että Jeesus olisi käskenyt meidän antaa kaiken omaisuutemme jumalattomille lainaksi ja pitää tappionamme tämä omaisuuden ryöstö. Tällä tavalla tehdään pilkkaa Jeesuksen vanhurskaista sanoista ja opetuksista kääntäen ne päälaelleen. Sitten voidaan vielä päälle päätteeksi pilkata uskovia ja sanoa, että he rypevät synnissä, kun eivät noudata näitä järjettömiä käskyjä, mitä Jeesus muka olisi antanut opetuslapsille. Näin tehdään Jeesuksesta hullu paimen, joka antaisi huonoja käskyjä omilleen.

Raamatussa on annettu meille ohjeet järjen käyttämisestä. Paavali kehotti uskovia olemaan ymmärrykseltä täysi-ikäisiä, mutta pahuudessa lapsia. (1Kor 14:20.) Täysi-ikäisen ymmärrykseen kuuluu tulkita oikein Jumalan sanaa, niin että Jeesuksen vuorisaarnasta ja opetuksesta löydetään hyvät käytännön neuvot arkielämää varten, mitä voidaan sitten parhaan kyvyn mukaan noudattaa.

Mitä lainan antamiseen ja almujen jakamiseen tulee, niin tätä on selvät ohjeet Raamatussa. Almuja annetaan sen mukaan kuin rahaa on ja miten sydän vaatii: vapaaehtoisesti ja järkeä käyttäen. (Apt 11:29; 1Kor 16:1,2; 2Kor 8:1-15; 9:5-15; 1Tim 6:17-19.) Paavali ei tuominnut omistamista syntinä vaan kehotti rikkaita antamaan paljon almuja. (1Tim 6:17-19.) Omistaminen ei ole syntiä, mutta rahanhimo on. (1Tim 6:7-19.) On valitettavaa, että lihallisen mielen vallassa olevat tulkitsevat näitä selviä sanan opetuksia jatkuvasti väärin ja syyllistävät uskovia itse keksimänsä lain mukaan.

Jeesus sanoi, että Isä on hyvä pahoille ja kiittämättömille. (Luuk 6:35.) Tätäkin kohtaa on käytetty väärin tukemaan sellaista opetusta, että synneissä rypevät ja jumalattomat saavat armon Jumalalta. Jeesus puhui tuossa kohdassa kuitenkin siitä, miten Isä antaa sataa vettä ja antaa auringon paistaa myös väärien pelloille, niin että nämä saavat runsaan sadon ja saavat nauttia siten hedelmällisiä aikoja: jumalaton menestyy, niin kuin sana sanoo. (vrt Matt 5:38-48 on sama kuin Luuk 6:27-38, mutta Luukas jättää puheen auringon paisteesta ja sateesta pois kertomuksestaan; vrt. Apt 14:14-17; Snj 3:13; 5:17-19; Psa 73.) Uskovat eivät ole "pahoja ja kiittämättömiä" vaan "hyviä ja kiittäväisiä". (Efe 1:15,16; 1Tess 5:18; Kol 2:7.)

Luettelen seuraavaksi niitä kohtia, missä sanotaan, että Jumala itse vihaa syntisiä ja myös uskovaiset vihaavat kapinallisia Jumalan vihollisia.

Jumala vihastuu joka päivä, jos kääntymystä ei tapahdu. (Psa 7:12,13.)

Jumala oli täyttänyt Jeremiaan vihallaan. (Jer 15:17.)

Daavid vihasi Jumalan vihalla Jumalan vihollisia. (Psa 139:21,22.)

Jumala vihaa syntisiä ja jumalattomia väärintekijöitä, heitä itseään, eikä vain heidän tekojaan: Jumala vihaa kiireestä kantapäähän jumalattomia ja hänen sielunsa inhoaa luopioita. (Psa 5:5,6; 11:5,6; Snl 6:16-19; Hoos 9:15; Mal 1:1-4; Joh 3:36; Room 1:18; 1Tess 2:14-17; 3Moos 26:30.) Jotta tästä asiasta ei jäisi sinulle väärä käsitys - sillä Jumala myös rakastaa syntisiä ja jumalattomia, Efe 2:1-5; Room 5:6-8 - niin lue artikkelini Jumala vihaa syntisiä ja jumalattomia.

http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/oppi/viha.html

Kaikista edellisistä kohdista voimme päätellä sen, ettei vihastuminen ole syntiä, sillä muuten Jeesus olisi tehnyt syntiä ja Paavali olisi kehottanut uskovia tekemään syntiä. (Mar 3:5; Efe 4:26,27.) Jotta ymmärrämme oikein tätä asiaa, niin meidän tulee palata uudelleen sanojen merkitykseen ja ihmisen sydämen asenteen tutkimiseen alkutekstin kreikankielen tutkimisen kautta.

Lopuksi

Tässä ei ole koko vuorisaarnan selitystä. Aikani ei ole antanut toistaiseksi myöten käydä jae jakeelta lävitse kaikkea Jeesuksen opetusta. Toivon, että olet näistä otteista kuitenkin ymmärtänyt sen, että vuorisaarnan opetusta ei ole annettu meille sen vuoksi, että näkisimme, miten vaikeaa ja itse asiassa mahdotonta on Jumalan tahtoa missään asiassa noudattaa. Jeesus tarkoitti opetuksensa juuri päinvastaista tarkoitusta varten: että hänen sanojaan noudatettaisiin. (Matt 7:21-29.) Toivottavasti tämä selitys rohkaisi sinua antautumaan ehyemmällä sydämellä Herralle, niin että halajat tehdä kaikessa Jumalan tahdon yhdessä muiden vilpittömien Jumalan lasten kanssa. (Kol 4:12; 1Joh 2:15-17.)

Herran Jeesuksen nimessä, aamen.

Petteri Haipola 07/2007

Sivun alkuun