IHMEIDEN OPPIKURSSI -kirjasta  

SISÄLTÖ
Tekstiosa
Oppilaan työkirja
Opettajan käsikirja

Etusivulle

 

 

Ihmeiden oppikurssi

YLEISTÄ

Ihmeiden oppikurssin vastaanottivat Helen Schucman ja William Thetford. He toimivat New Yorkissa sijaitsevan Columbian yliopiston psykologian professoreina. Helen otti kurssin saneluna vastaan 60- ja 70-lukujen vaihteessa 7 vuoden aikana. Kurssin sanelija ei kirjassa esittele itseään, mutta kun kirjaa lukee jonkin verran tulee täysin vakuuttuneeksi, että sanelijana on toiminut sielu, joka eli maapallolla aikoinaan Jeesus Nasaretilaisena. Ihmeiden oppikurssin merkittävyyttä kuvastaa se, että useat nykyajan henkisten kirjojen kirjoittajat viittaavat siihen omissa teoksissaan.

Ihmeiden oppikurssin johdannossa on kaksi yllättävää väittämää: "Tämä on ihmeiden oppikurssi. Se on pakollinen kurssi. Vapaaehtoista on vain se, milloin sen suoritat." ja "Tämä kurssi voidaan tiivistää hyvin yksinkertaisella tavalla seuraavasti (kahteen lauseeseen!!): "Mitään todellista ei voi uhata. Mitään epätodellista ei ole olemassa.". Ensimmäinen ei varmaankaan tarkoita, että jokaisen tulisi opiskella tämän kirjan avulla vaan että jokainen omassa elämässään tavalla tai toisella tulee aikanaan käymään kurssin asiat lävitse. Mutta, miksi ei ottaisi avuksi kurssia, joka on annettu juuri tähän tarkoitukseen, jolloin opiskelu on johdonmukaista eikä sieltä täältä summittaista etsimistä. Toki kaikki tiet vievät perille, mutta usein unohtuu, että toiset tiet ovat pitempiä kuin toiset.

Ihmeiden oppikurssi on mielen muutoksen kurssi. Kurssin mukaan mieli on meidän todellisuuteen, äärettömään henkeen liittyvä ominaisuus. Uskoessaan olevansa erillinen ihminen luulee omaavansa erillisen mielen, johon hän on koonnut kokemastaan uskomuksia ja luuloja. Ne muodostavat kurssin mukaan yksilön ajattelumallin eli egon. Ajattelumallin muodostamat uskomukset tulisi oikaista ja tehdä tekemättömäksi. Kurssin mukaan oikaisu tapahtuu ihmisen kokemien ihmeiden tuloksena ja tekemättömäksi tekeminen anteeksiannon kautta. Prosessin tuloksena ihmisen oma ajattelumalli eli ego vähenee häviten lopuksi kokonaan. Tällöin ihminen kokee ykseyttä kaiken kanssa eli palaa ykseyteen, alkulähteeseensä, "kotiin". Hän ymmärtää ja kokee olevansa ääretön henki, joka käyttää itsensä ilmentämiseen kehoa, mutta ei ole erillinen keho.